Kuvitella, jos toimintaleffa ymmärrettäisiin aloittaa upealla, pitkällä, katkeamattomuuden illuusiota tavoittelevalla otoksella, joka vaivattomasti kertoo tarinasta ja jännitteistä kaiken, mitä tahdot ikinä tietää. Jos lusittavana olisi sen jälkeen korkeintaan tunti masentunutta epilogia perinteisellä paukuttelulla, kriitikkokin saattaisi heltyä kehräämään oljesta kultaa. "Osapuolet olivat adrenaliinin huumaamia ne 20 minuuttia, joina heidän elämänsä muuttuivat, ja he yhä yrittävät ymmärtää, mitä tapahtui", tai "post coitum omne animalium triste est", tai jotakin.

En kritisoi uusinta John Wickiä näkemättä ja edellinen Mission: Impossible on mainio, mutta saagat kuuluvat turhauttavaan kerhoon, johon Extraction liittyy. Näiden äksöni on yleissivistystä. Mission harrastaa virallisesti sitäkin, mistä muita syytän: tarina keksitään kuvaustauolla. Rytmin toimiessa Mission tykittää, mutta jokainen Mission kertoo saman tarinan, tai ainakaan en muista yhdenkään yksityiskohtia. Extraction 2 alkaa niin epäpätevästi, ettei lopputulos voisi olla kehnompi, jos hatusta vedettäisiin pari mestaa ja adjektiivia (sankari asuu korruptoituneessa mökissä, pahis syrjäisessä vankilassa) ja näyttelijöillä olisi tunti aikaa saada läppä rimmaamaan kuvakäsikirjoituksen kanssa.

Sankari kuoli mutta voi paremmin. Ilmoitusluonteisesti toipumisessa kestää 9 kuukautta ja on vielä 6 viikkoa aikaa valmistautua seuraavaan ramboiluun. Tähän palaa 20 minuuttia, eikä ajan paino silti elävöidy edes 80-luvun montaasien standardeilla. Ukko vaikuttaa halvaantuneelta, pim, mutta hän jaksaa nilkuttaa eläkkeelle, pim, mutta hän onkin täysissä sielun ja ruumiin voimissa keskellä vihollistukikohtaa moikkaamassa uusia suojeltavia. No niin! Nyt lähtee:

Karismaattinen supertähti Chris Hemsworth palaa palkkasoturi Tyler Rakeksi, jonka on tällä kertaa pelastettava huumepomon vaimo ja lapset vankilasta, jonne pahis hautasi heidät kuin faarao palvelijat. Pako on yksi katkeamaton otos läpi likaisen labyrintin ja zombieinvaasiota muistuttavan täysimittaisen vankilakapinan, minkä jälkeen varsinaiset James Bond -tason pahikset iskevät kaikin voimin vankilan ulkopuolella. Skenaario yhdistelee taitavasti dokumenttimaisuutta ja makeilua, antamalla kameramiehen välillä ajautua epätäydellisiin kulmiin ja heittäen ruudulle yhä uudestaan asetelmallisia otoksia kiihkeästä käsikähmästä ponteviin räjähdyksiin. Paras tapa käyttää "katkeamatonta" otosta on pysyä sankarin iholla koko ajan, mutta sessio brassailee alati avoimemmin, joten Hemsworthin ajoittaiset katoamiset ehkä vain tukevat sitä fantasiaa, että välillä on pakko käydä juomassa lasi vettä, kun (mahdoton) sirkustemppu on tätä luokkaa.

Kohtaus on 5 tähden lyhytelokuva ja innostavimpia tämäntapaisia stuntteja sitten Hardcoren. Pelastettava poika on kiinni pahassa faijassaan, joten jos kyseessä olisi aloituskohtaus, se menisi manifestina, jos perään lyötäisiin otsikko EXTRACTION 2 ja vaikkapa teksti 5 vuotta myöhemmin. Käytännössä leffa lyö tyhjää alussa ja jatkaa sitä, kun ohjaajan kliininen maanisuus päättyy. Jos näyttelijät tosiaan arpoisivat sanottavansa, sitä varmasti tuettaisiin samoilla päivittäissaippuan tasoisilla takauman sirpaleilla, joita nähdään ennen jytkyä ja heti sen jälkeen. "Tällä kertaa se on henkilökohtaista", jne.

Puhdasta pahuutta edustavaa psykoa palvotaan Georgiassa, koska niin sanotaan. Hemsworth on hänelle sukua sen verran, että huoltajuuskiista saadaan aikaiseksi. Pollareita ammutaan raketinheittimellä, jotta pieru menisi ripulina, josta Netflix maksoi. Hemsworthia reilusti karismaattisempi Idris Elba vilahtaa "mysteerimiehenä", joten on aiheellista pohtia, montako poliisia pitäisi jättää räjäyttämättä, jotta olisi varaa ylentää Elba roistoksi. Suoritukset ovat tasaisen jämäkkiä, jos pidämme masennuksesta ja syvästä masennuksesta, mutta elokuvia ennenkin katsonut pidättää oikeuden provosoitua, kun mälsät mäntit mainitsevat teeman ja teeskentelevät panostavansa siihen. Millä todennäköisyydellä kaikki huipentuu hylätyssä kirkossa taas? Tuskin suurella, kun edellinen arvostelemani Netflix-torttu syyllistyi samaan?

Päässä liikkuu... Ei mitään. [...] Aivoissa toimii... Ei mikään. [...] Ainoo mi toimii, on pamm... pamm... pam. Pam pam pam! Pam pam pam! [...] Kaikkeni oot.