Kotimainen melodeath-yhtye Kalmah on luonut uraansa ihailtavan itsepäisellä tyylillä. Viime vuodet levyjä on julkaistu rauhallisemmalla tahdilla eikä keikkalavojakaan ole lähdetty kuluttamaan puhki liian aktiivisella kiertämisellä. Bändistä huokuu hyvällä tavalla se, että musiikki on tärkeää, mutta myös muihin asioihin elämässä täytyy keskittyä - Kalmahin tuntien tämä käsittänee arkisemman puurtamisen lisäksi ainakin luonnosta nauttimisen kaikilla mahdollisilla tavoilla. Luontosuhteestaan bändin jäsenistö tuntuukin ammentavan paljon myös Kalmahin olemukseen sekä musiikkiin itseensä.

Yhtyeen omaa nimeä kantava uutuusalbumi on tekijöidensä yhdeksäs täyspitkä, josta löytyy kaikki Kalmahille ominaiset piirteet. Ilmaisun selkärangan muodostaa särmikäs kuolonmetalli, jonka metallisempaa tukevuutta halotaan yhtyeelle ominaisilla ja paikoitellen lennokkaiksi kasvavilla melodioilla. Vokalisointi, sävellykset sekä mukaan istutettu yksi pakollinen “Kalmah-slovari” ovat kaikki ehtaa Kalmahia. Usein bändin itsensä mukaan nimetyt albumit tiivistävät tekijöidensä sielunmaiseman ja ilmaisun ytimen poikkeuksellisen osuvasti yksiin kansiin, näin myös tällä kertaa.

Laatunsa puolesta uutuusalbumi on kuitenkin epätasainen tapaus. Kymmenen kappaletta paukutetaan lävitse yhtyeelle ominaisella tyylillä, mutta kovinta A-ryhmää vedot eivät turhan usein edusta. Hitikkyyttä jää kaipaamaan, sillä parhaimpien esitysten ulkopuolella materiaali on harmittavan unohdettavaa sorttia. Esimerkiksi kappaleet kuten Scarred by Sadness tai Tons of Chaos eivät jää riittävästi mieleen, myöskään levyn herkistelyveto No Words Sad Enough ei aivan napsahda napakymppiin kauneudestaan huolimatta. Kappaleet eivät ole huonoja, mutta kauaksi jäädään yhtyeen parhaimmistosta. Heikommat viisut eivät kuitenkaan vähennä huippukappaleiden tehoa, sillä onnistumisia löytyy reilusti. Esimerkiksi biisit kuten Haunted by Guilt, Veil of Sin, Serve the Untrue tai vaikkapa Taken Before Given ovat komeita onnistumisia, jotka osoittavat Kalmahin olevan edelleen kovassa iskussa.

Kalmahin uusin täyspitkä ei ole missään tapauksessa pettymys. Yhtye louhii musiikkiaan niin varmalla otteella ja tyylilleen uskollisesti, että lopputuloksena on erittäin nautittava metallilevy niistä heikommista hetkistäkin huolimatta. Tietynlainen tasapaksuus nakertaa kuitenkin osansa kuuntelukokemuksesta. Kalmah on hyvä levy, mutta useamman vuoden kypsyttelyn jälkeen se ei onnistu lunastamaan albumiin kohdistuneita odotuksia.