Barryn äiti surmattiin kauan ennen kuin pojasta tuli supernopea The Flash. Oikeudenkäynti isin alibista on vasta tulossa. Barrya masentaa, joten hän juoksee ulos todellisuudesta. Great Scott: kaleidoskoopin ja planetaarion yhdistelmä ali-hali-nalle-avaruudessa sallii aikamatkat. Barry konsultoi Ben Affleckin Batmania. Batman on asiantuntija (kuten 99% katsojista), joten hän kertoo, mitä ei pidä tehdä ja miksi se olisi huonoa hahmonkehitystä. Odotetaan nyt pari tuntia kliseen "liikuttavaa" versiota.

Barry matkustaa ajassa vain koska hän on tyhmä. Pian se on Michael Keatonin Batman, joka selittelee aikamatkoista ja multiversumeista (jokainen ulottuvuus on pätkä spaghettia; älä keitä niitä), kunhan leffa on selittänyt Keatonin elävän ulottuvuudessa, jossa supervoimia ei tunneta.

Leffa on erittäin epätasainen. Ehdin nauttiakin. Kun Barry tapaa nuoren versionsa, joka ei ole traumatisoitunut, hän yrittää pakottaa rennon jäbän polulleen. Nuori Barry on sietämätön tarkoituksella: Ezra Miller elävöittää versiot hauskasti ja sympaattisesti. Mahdollisuudet ovat avoinna! Tai kuten on mainostettu: Batman Returnsin jatko-osa on Man of Steelin uusi versio.

Batman Returns on Tim Burtonin eroottinen painajainen, jota tulkitaan kuten unia. Jos Lepakkoa, Kisua & Pingviiniä ajattelee saman kohtalon variantteina tai yhtenä henkilönä, sisällökästä on jo liike-energia, kun robotti jäykistelee, kisu kiehnää ja säkkituoli köpöttelee. Man of Steel päinvastoin myi järjettömät puolijumalat aitoina. Se oli tarkkaan perusteltua, miten sankari ja roisto kulloinkin sisäistivät voimansa ja tarkoituksensa. The Flash tekee itselleen vain hallaa tunkemalla itsensä tähän väliin. Batman ja kenraali Zod heittävät voltteja. Sääntöjä temmotaan hatusta. Leffa profiloituu tyylittömäksi tv-elokuvaksi, jos janoamme lisää Returnsia tai Steeliä.

Tekijöiden mukaan tätä ei olisi tehty, ellei Keaton olisi suostunut mukaan. Sama suomeksi: kaupasta löytyy nyt Burtonin ajan bat-rihkamaa. Man of Steelin mukailu on samalla Avengers: Endgamen keskivaiheen mukailua ilman päätä ja häntää. Endgame satuili, että vaikkei vanhaa konfliktia voi muuttaa, on toinen tehtävä. Flahsissakin (sic) on vanha konflikti.

Mutta: The Flash. Alussa nähdään villi ja hauska skenaario, jossa suuronnettomuus ja kasvava nälän tunne pitävät Flashin kiireisenä. Vaihtoehtoinen Flash on tehokas ja viihdyttävä tapa selittää perusteet "kuten" syntytarinoissa. Leffan jälkeen Flash on vetoavampi hahmo kuin X-Men-leffojen 5 minuutin vitsi nimeltä Elohopea, jo vain.

Mitä pontevampia nopeuteen ja ulottuvuuksien rikkomiseen liittyvät tehosteet olivat, sitä enemmän pyörittelin silmiä: nostalgia on sairaus, jos kaleidoskooppiplanetaariossa pyöriviin discopalloihin liimatut tarrat vanhojen hahmojen action-figuureista viehättävät. Kukaan ei käske Flashia juoksemaan vanhan taistelun vaihtoehtoiseen versioon, josta voi juosta pois, eikä panoksia nosta muu tuuba, jonka sarjakuvan avannut näkee ennalta. Hahmoilla ei ole draaman kaaria. Keatonin Batman on eläkkeellä, koska ei ole rikollisuutta. Hän sanoo jepujee, kun rikollisuutta on. Terästytöllä on lyhyet hiukset ja isot tissit, joten draaman kaari on se, että näen oikeistonilkin haukkuvan häntä pojaksi ja innostun.

Koin leffan nousevan kukkulaa kepein askelin ja sitten kierivän alas, kun siellä ei mitään ollut. Jatkumon historia vaikuttaa tunnelmiin. Marvel-hahmot elävät yhdessä leffan laadusta riippumatta. Koska DC harrastaa mm. selän takaa kuvaamista, aidot vierailut herättävät herkästi ajatuksen, että miljoonasta tuokin (esim. Affleck) suostui vilahtamaan. Leffa viittaa Paluu tulevaisuuteen -leffoihin ja jopa siihen, että Michael J. Fox korvasi Eric Stoltzin, mutta leffa on draamasokea, kun sen pitäisi pelotella, että joku saattaa korvautua tai haihtua.

Joka toinen multiversumitarina on hyvä ja joka toinen merkityksettömyyden multihuipentuma. Alussa sentään olin matkalla toisin kuin tapauksissa Doctor Strange 2 ja Ant-Man 3.