Kuvittele tropiikin urospulun piipittävän, että nyt et naaras arvaa, mitä saat. Sitten pulu huitoo siipiä nokka auki ja pullistaa peräsuolensa puoliksi ulos, koska evoluutio pitää tätä ideaalisena parisuhteen alkuna. On hauskaa, kun ihmiset tekevät samaa. Magic Mike -saagan mukavat miesstripparit ansaitsevat kunnioitusta & sympatiaa tarjotessaan kaikille naisille vähän evoluutiota, mikä oli totta eritoten herkullisessa kakkosessa.

Kolmosessa entinen strippari Mike slummailee baarimikkona. Salma Hayekin näköisen pohatan tarjous kuulostaa seksin ostamiselta. Miken on vain tanssittava, "joten sehän on kuumaa", kun akka tanssii mukana ja Mike kieltäytyy maksusta ennen seivästystä. Akalla on uusi ehdotus...

Hayekin hahmo on hirviö. Kärjistys on tarpeen, hahmon hallitessa leffaa kaikin puolin. Mike on 30 euron pahvilätkä Channing Tatumista 20% alennuksella ja muut passiivisempia. Vanhat jekut maistuvat korruptiolta ja hyväksikäytöltä kiitos rouva Hayekin. Luonnevirheet ovat tarkoituksellisia, mutta virallinen roisto hän ei ole. 56-vuotias miljonääri ostaa masentuneen orjan kertomatta alkeita siitä, mitä on tapahtumassa, päästäkseen ihmettelemään nuorempaakin lihaa. Työn alla on naisia voimaannuttava lavashow Lontoossa, kuten sopii, mutta leffa ei käy lähelläkään esim. kakkosen kauppakohtauksen osuvuutta.

Ohjaajan ohella kirjoittaja ja tuottajat ovat miehiä, joten ei tässä naiskriitikon analyysia feminismin tasosta kaivata. Relevantimpaa on kuulla mieskriitikon urputtavan, kuinka epävireistä aisankannattamista tarjolla on: senhän on tarkoitus olla iloinen asia! Tasa-arvo edistyy, sillä kyseenalaistin väittämäni, jonka mukaan miesstrippareita on mukavampi katsoa kuin naisstrippareita, koska hyväksikäytön maku on miedompi.

Tatum on entinen strippari, joten sen nielee, että Mike on vain Tatum mölkkinä. Saagan persoonallisuus on lähtenyt sedistä tyyliin Manganiello, Nash ja McConaughey. Last Dance heittää pari heistä suttuiseen videopuheluun, tulokkaiden jäädessä statisteiksi. Loppupään show olisi katsomiskelpoinen ilman asiayhteyttä, vaikka komeampaa kieppumista ja merkityksellisempää taidemuotojen yhdistelyä näkee nuorison tanssielokuvissa. Vanhat miljonäärit ja nuoret atleetit lypsäköön toisiaan tosielämässä, mutta fantasia ei toimi, kun ajatus rikkaista ja vaikutusvaltaisista pervoista esitellään ja katsojan pitäisi itse järkeillä, etteivät kaikki asiakkaat ole sitä.

Ja käytännössä: leffa kertoo leffojen tekemisestä. Leffa on niin luonnosteltu kertomus luovasta prosessista, että se kettuilee heille, jotka ovat nähneet alle 500 tällaista, mutta jos taiteilijat märehtivät työhönsä liittyviä teemoja työnsä tekemisen sijaan, leffoista leffa kertoo. Mike pohtii hoomoilasena teatteriesityksen toteutusta. Mukaan heitetään innottomasti aikaa hukkaavia kliseitä mm. byrokratiasta.

Steven Soderbergh on taideohjaaja. Se ei tarkoita mestaria, vaikka ura on täynnä osumia. Se tarkoittaa taipumusta tavoitella jotakin omaa vaikka satunnaisella logiikalla. Homma ei toimi? Tyypit vaikuttavat lähinnä seisoskelevan 30% ajasta? Editoitaessa ehtii hyvin pistää kertojan satuilemaan pariin kohtaan, että elleivät jo luolamiehet olisi stripanneet, mammuteista olisi tullut hallitseva elämänmuoto. Tadaa, nyt tämän allekirjoitan, taiteilija intoilee tai Soderberghin urasta & naamasta päätellen narisee.