"10. osa" on 11. osa. Samalla leffa on "viimeisen osan" 1. osa, mutta kukaan ei usko sarjan päättyvän, sillä tekijät uhkaavat jakaa kahtia seuraavan osan eli viimeisen osan 2. osan. Siihen kannattaa varautua, että tarina jää nyt kesken, sillä se saattaa auttaa eläytymisessäkin. On pontevaa toimintaa ja muuta kivaa, joten eletään hetkessä, eikä etsitä aidon elokuvan piirteitä.

Paras osa on viitonen (2011), jossa iso budjetti oli uusi juttu ja sankareiden asema elämässä oli luontevasti epävakaalla pohjalla. "Kymppi" koettaa puijata takaumilla, että yksi viitosen roistoista oli Jason Momoan tulkitsema Dante. Emme vain huomanneet häntä, minkä uskon, sillä 2011 kirjoitin Momoasta mm. seuraavaa: "hän varmasti olisi vakuuttava Prätkähiiret-elokuvassa, kun marsilaisen rotan on tarkoituskin artikuloida kuin hengenpelastaja Baywatchissa".

Nykyään Momoasta on moneksi. Koska uskoin mm. hänen vakavaan, sokeaan barbaariinsa See-sarjassa, pidän sitä hauskana, että hän näyttelee sadistista psykopaattia kuin rölliä lastenelokuvassa Slumberland. Dante nauttii kaaoksesta ja muiden kärsimyksestä kuin Jokeri, mutta jos katsot tätä hepsankeikkaa hirmutekojen välissä, värväisit Pikku Kakkoseen kernaammin hänet kuin Nasse-sedän.

Dante on kuolleen huumeparonin perheenjäsen. Hän aikoo viedä Vin Dieselin perheen, joten hän uhkailee muitakin perheellisiä, jotta he auttavat. Usein Dante ilmoittaa juonineensa pikkutarkasti ja hallitsevansa koko maailman resursseja, mutta sitten hän taas höhöttää kiihkoilun keskipisteessä kuin hän olisi teinipojan ohjaama videopelihahmo.

Vastakkainasettelu ei toimi automaattisesti, mutta vähitellen oivalsin viehätyksen. Dante on kaikkivoipa kuin lampun henkeä hihkuen hyödyntävä Jafar. Samaan aikaan Diesel ottaa kaiken kuolemanvakavasti, vaikka hänellä on yhtä kärkevä mutta fyysisempi kyky rikkoa todellisuuden lait. Alkupuolella Dante yrittää räjäyttää Vatikaanin jättiläismäisellä pomppivalla pallolla, koska se on hauskaa, mutta tuhatta ja sataa kaahaava Diesel tekee kaikkensa ohjatakseen pallon sivummalle, koska se on oikein. Kiitettävän energinen kuvasto sallii uskoa tunnetasolla siihen, että todellinen sankari tönii roihuavaa megapommipalloa puoliksi mäsällä kiesillään jo siksi, ettei satunnainen mummeli jää alle. Kohtaus on eheyttävä voimafantasia, jos olet koskaan raivonnut flipperille, joita ei voi voittaa. Tms.

Pommijuonen jälkeen sankarit on lavastettu syyllisiksi, koska niin sanotaan. Dante pakottaa sankarit maan alle, jotta kostaminen on vaikeampaa? Ei ole kaukaa haettua tulkita, että viitosesta traumatisoitunut Dante tahtoo kostaa nimenomaan toimintajännärien keinoin, vaikka se on Mikki Hiiri -logiikkaa. No. Diesel sooloilee. Rodriguez ja Theron päätyvät putkaan. Cena on pikkupojan unelmien lastenvahti härveleineen ja pullisteluineen. Muut vakiotyypit (Hessu Hopo, Jar Jar Binks, Alexa ja kulttimaineessa oleva driftaileva puunaama) eivät tee käytännössä mitään. Mutta se alustaa päätösosaa! (Katso lopputekstikohtaus!)

Pidin leffaa typeränä. Kerrattuani sarjan historiaa totesin sen typerämmäksi. Tiketin arvoiset isot kohtaukset on ajoitettu alkuun ja loppuun, mutta muuta menoa ja momoilua piisaa, joten kun pallokohtaus oli haihduttanut pahimman saippuaoopperan maun, turhakaan kama ei tuhonnut takalistoani, joka arvosanoista päättää. Jos sama tehtäisiin alle 100 minuutissa ilman 15 tarpeetonta hahmoa ja lupausta jatko-osista, tähtiä lohkeaisi neljä kuten Maantiekiitäjälle usein, meep meep.