Biologinen kello ei tikitä kauhuleffassa Clock. Pitäisikö sen tikittää, jos vehkeet tykyttää & elämä muutenkin hymyilee? Tosielämässä on helppo savustaa perheetön ulos laumasta kyselemällä, joko perhe edistyy. Clock rinnastaa kyselijät natseihin. Tavallaan on totta, että elämän on jatkuttava, joten lapsettomuus on korjaamista odottava ongelma. Yhtä totta on se, etteivät kaikki muurahaiset pane, joten sen täytyy olla enne evoluution suunnasta, jos ihmisten joukkoon syntyy kellarinörttejä, jotka eivät anna teerenpelin hidastaa koodaamista, vaan tarvittaessa tumputtavat unelmoiden jonkun videopelin hyönteiskuningattaresta. Natsi pyrkii hallitsemaan evoluutiota kapeakatseisesti. Älä ole natsi.

37-vuotias Ella on arvostettu sisustaja. Hän ei halua lapsia. Hänen miehensä ei halua lapsia väkisin, joten mies ei painosta. Isä sen sijaan vaahtoaa kaikesta historiasta: suku pelastui keskitysleiriltä, mutta nytkö luovutamme? Ystävät ja terveydenhuolto suhtautuvat passiivisaggressiivisesti Ellan "jahkailuun". Ella antaa periksi. Hän ei paukahda paksuksi sokkona, sillä hän kuulee uudesta terapiasta, jossa huolletaan ensin lisääntymisviettiä.

Leffa alkaa rahvaalle suunnatulla & rahoittajan vaatimalla kohtauksella, joka lupaa, että katsomme mystistä kauhua. Myöhemminkin nähdään moderneja kliseitä, joita ei ole toteutettu paremmin tai huonommin kuin TikTok-pentujen siunaamissa megahiteissä. Yleisesti ottaen leffa kertoo tarinan. Leffa kertoo tarinan ikään kuin tarinat pulppuaisivat sisältä sen sijaan, että kliseiden kirjasta valitaan kohtauksia ja erisnimet vaihdetaan.

Lajityyppi on sisäistetty. Leffa ei ratkaise ongelmia, vaan esittää ne aidosti epämukavina dialogin ja liioitellun kuvaston keinoin. Leffa vaikuttaa vihaiselta, vaikka se jättää tilaa ajatella omin ehdoin. Ella ei ole sankari, koska hän antautuu ryhmäpaineille ja käyttäytyy typerästi, mutta hän edustaa sitä, miten jumiin ihminen voi mennä, kun häntä ei hyväksytä. Vaikka hän lähtee terapiaan lähimmäisten vuoksi, hän ei kerro heille mitään, joten arvostuksen puute saa hänet arvostamaan muita vähemmän. Rivien väliin mahtuu sälää.

Lähimmäisen painostaminen on yleispätevää. Se auttaa uskomaan skenaarioon, jos olet huomannut joka toisen tosielämän puoskarin olevan epäpätevä ammatissaan ja/tai ihmisenä. Teemat eivät ole valmiiksi pureksittuja, sillä Ellalla on synnytyspelko ja muita patoumia, joita pitääkin käsitellä. Tunnetusti kriisi saattaa pahentua, jos ihmistä ei ajatella kokonaisuutena. Pahentua miten? Jos kyse olisi homoterapiasta, kehittäisikö "eheytyvä" lesbo tarpeen kiivetä lipputankoon nuppia nuolemaan aina, kun hän järkyttyy riisipiirakasta? Ehkä ei, mutta katso leffa itse. Ikäraja K18 on ansaittu.

Sanon tämän yleensäkin ilman ironiaa: yksi parhaista puolista on lyhyt kesto. Hahmojen vuorovaikutus saa riittävästi aikaa. Useampaakin suhdetta ja tilannetta voisi lihottaa, mutta päähenkilö on tuuliajolla kohti sumuisempia karikkoja, joten tietty onttous tukee sitä ja ehkäisee erilaisia uskottavuusongelmia. On kuin novellisti olisi hikoillen jo harkinnut romaania tai yhden idean (kuten natsiviittausten) poistamista, mutta sitten hän kuitenkin onnistui pitämään kaaoksen tiiviinä ja hallittuna. Ideoiden rimmaaminen on kaunista varsinkin jos muistissa on Smile ja The Black Phone, jotka kopioivat vanhoja kauhuhittejä ymmärtämättä edes sitä, miten ideat rimmasivat alunperin.