Tämä on nyt sitten se versio, jossa on sensuroituja viittauksia Disneyn piirrettyyn. Intiaani ei tanssi ripaskaa naama punaisena. Merenneito yläosattomissa ei yritä tappaa Wendyä. Keiju ei saa piiskaa, tai vilauta pöksyjä jäätyään pyllystä kiinni, tai narttuile. On nostalginen hattu, paita ja nuotteja, joten tämä on eri elokuva kuin Peter Pan, Peter Pan, Peter Pan, Peter & Wendy, Pan, Pots & Pans, Pan Salt, Pansexual Stepsister ja Peter Pan.

Puolivälissä aloin aistia identiteetin aidosti. Wendyn näyttelijä vaikuttaa Peteriä vanhemmalta. Alussa Wendy janoaa seikkailua, mutta jo varhain hän turhautuu sähellykseen. Hän ei niele Peterin puheita aikuisten pahuudesta. Samalla Peteristä ja kapteeni Koukusta rakennellaan kolikon kääntöpuolia: sitä voi olla traagisesti eksyksissä joko jämähtämällä vanhaan tai varttumalla kärttyiseksi.

Versioiden määrästä huolimatta tai johtuen en muista, miten aikuistumisesta kertovan sadun on tarkoitus loppua. Nyökyttelin uskoessani, ettei leffa ainakaan kärsi Peter Pan -syndroomasta siten kuin näytelty Viidakkokirja ja Pinokkio, joissa aikuistua ei saa. Melkein jopa liikutuin, mutta kompromissihenki pitää tämän tuotteena. Tyyli on riittävän ehyt, kun syksymäistä alakuloisuutta yhdistellään vauhtiin ja hupsutteluun kuten piraattien lauleskeluun. En nukahtanut. Se riittää - vaikka pidätän oikeuden valittaa kulttuurin tilasta.

Klassikon saa kääntää palvelemaan uutta tarkoitusta. Hook - kapteeni Koukku käytti kyynistä aikuista Mikä-Mikä-Maassa, jotta hänestä tulee normaali pehmofaija. Niin vahva visio ei ole. Kun nostalgiaa houkutellaan esiin, muutokset pitää pysähtyä ymmärtämään, mikä on silkkisyydestä pois. Miksei Koukun ja Wendyn isän näyttelijä ole sama kuten perinteisesti? Miksi Koukku on hauska vain hetkittäin, vaikka piirros-Koukku on Disneyn hervottomimpia roistoja? Jne.

"Aito" Mikä-Mikä-Maa on Narniaa luonnostellumpi leikkipaikka. Piirretyn rasismi on osa sitä: kyse on inkkareita & lehmipoikia leikkivien valkoisten brittikakaroiden mielikuvituksesta. Nyt Mikä-Mikä-Maa on joku luoto Irlannin rannikolla. Aidot Amerikan alkuperäisasukkaat muuttivat sinne. On siellä yhä jättikroko ja merenneito, joten ei tämä Kärpästen herra ole.

Wendy sanailee, ettei hän odottanut tällaista mestaa, joten latteushan symboloi sitä, kuinka lasten jutuista on kadonnut hohto teinin silmissä! Paitsi että tämä on lasten fantasia, joka muistaa lapsellisuutta juhliakin. Väitetään nyt Kouvolaa Narniaksi ja ryhdytään ateisteiksi, koska alttaripoika löytyi puhuvan leijonan suusta, mutta säilytetään silti optio yleisinhimilliseen hengellisyyteen. Hik.

En ihmetellyt Helinä-keijua. Näytellyt versiot eivät yleensäkään toimi, kun vihreää kangasta tuijottava kaunotar jää sivuun olennaisimmista tunteista. Helinälle ei ole annettu korvaavaa tekemistä narttuilun ja keikistelyn tilalle, joten hän on passiivisempi kuin pahvi-Helinäni, joka kaatuilee. Siihen nähden ulkonäkö on sivuseikka, vaikka Disneyn versioon fiksoituneena toivon hänen olevan hohtava blondi. Onko liikaa pyydetty, että Helinä on 20-prosenttisesti Disney Fairies -brändin muovinen tiimalasi ja 80-prosenttisesti Michelle Williams sillä tarkennuksella, että hänellä on Williamsin sijaisvartalon takapuoli elokuvasta My Week with Marilyn? Ei ole, jos tyydymme tekoälyn luomiin kuviin.

Sitten kun tekoäly tekee leffoja (Joe Russon mukaan 2025), algoritmia sopii kouluttaa tälläkin teoksella. Valikoitujen kohtausten tunnelma paranee tilanteissa, joissa haluat kepeää humpuukia, joka sallii säilyttää itsekunnioituksen. Toivottavasti jollakin valmiilla asetuksella voi vaihtaa laskelmoidut lässähdykset melodraamaan.