Metalliyhtye Mustan kuun lapset juhlistaa 30 vuotta kestänyttä taivaltaan julkaisemalla "Suruaika"- nimisen pienkiekon. Omat kokemukseni yhtyeestä rajoittuvat lähinnä vuosituhannen alussa ilmestyneeseen "Kauniinhauta"-albumiin sekä satunnaisempiin pintaraapaisuihin vuosien varrella, joten nyt onkin oivallinen hetki pysähtyä ja tsekata, minkälaista kamaa Mustan kuun lapset vuosimallia 2023 veivaa.

Heti kättelyssä käy selväksi, että yhtyettä viime vuosina vähemmän kuunnelleelle levytys tarjoaa melkoisen yllätyksen. Alkuaikojen rosoinen ja mustan sielun omaava rähinä loistaa suurimmalta osin poissaolollaan, Suruaika tuntuu äkkisestään jopa poikkeuksellinen kepeältä ja monipuoliselta julkaisulta. Mustan kuun lapset maalailee uutukaisellaan musiikkia vapaammalla ja ennakkoluulottomammalla otteella, vaikka kaiken pohjalla tietynlainen karu kauneus paistaakin.

Suruaika sisältää neljä kappaletta, joista kolme ovat uusia. Kiekon aloittava Kirstunkantaja on upean kuuloinen instrumentaaliveto, jonka lähes dungeon synth -henkinen tunnelmointi kuulostaa pirullisen hyvältä. Joskus introt jäävät täysin tarpeettomiksi, muttei tällä kertaa. Tätä seuraava Muistoa kunnioittaen jatkaa vahvalla linjalla ollen albumin selkein huippuhetki. Kappale on myös hieno osoitus yhtyeen monipuolisuudesta, sillä samaan soppaan heitetään hevimetallille kumartavaa kitarointia, mustan metallin intensiteettiä sekä hyvinkin In Flames -henkisiä melodiajuoksutuksia. Kahden täsmäiskun jälkeen laatu kuitenkin notkahtaa. Rauhallinen On suruaika täytetty puhuttelee tunnelmansa puolesta, mutta silti aivan selkäytimeen ja tunnetasolle kappale ei pääse uppoamaan. Viimeisenä kuultava uusintaversio Morfiinisiivet-kappaleesta tekee kunniaa jo alunperinkin kauniille kappaleelle, mutta toisaalta espanjaksi esitetty versio tuntuu jokseenkin tarpeettomalta.

Suruaika on mielenkiintoinen sekoitus monenlaisia sävyjä, vaikka kokonaisuudella yhtyeelle ominaisesti melankolinen ydin onkin. On hienoa, ettei Mustan kuun lapset tyydy tekemään musiikkiaan tietyn kaavan mukaan, vaan ilmaisua voidaan tarvittaessa lähestyä eri tulokulmista. Tällä kertaa lopputulos rokkaa parhaimmillaan komeasti, vaikka epätasainen biisikattaus ei täysin vakuutakaan.