Evoluutio käy ylikierroksilla. Sivulauseiden mukaan kipu ja infektiotaudit ovat kadonneet, mutta jotakin ihmiset tuntevat, sillä he viiltelevät itseään, mitä kutsutaan "uudeksi seksiksi".

Blade II:n taustahahmoihin kuuluu vampyyreja, jotka silpovat itseään kekkereissä kuolemattomuuden johdosta. Kulttiklassikko Repo! The Genetic Opera lurauttaa laulun siitä, kuinka muotihuume auttaa sivuhahmoa kirurgia-addiktiossa. Nyt kyse ei ole taustapahveista tai Hellraiserin avoimesti saatanallisista kenobiiteista vaan vallitsevasta kulttuurista, jota käsitellään suhteellisen tyynesti ja toteavaisesti.

Se on puhdas kehu, että leffa saa kysymään, miksi sitä katsotaan. Esimerkiksi Terrifier 2 tarjoaa kuulemma sadistisempaa viiltelykauhua kuin paatunutkaan osaa odottaa. Keksin hyviä ja huonoja syitä katsoa sen, enkä ole kiinnostunut. Mutta: se kiehtoo, miksi teoriassakaan katsomme Viggo Mortensenia, joka köhii "ikään kuin" hän kuolisi pian syöpään, mutta jolle kasvaimien poistaminen on performanssitaidetta ja leipätyö. Hänet leikataan auki säännöllisesti ja julkisesti vastaavalla koneella, jota sankari joutui käyttämään itseensä Prometheuksen ilkeimmässä kohtauksessa, mutta nyt kone näyttää xenomorphien pesältä. Léa Seydoux ohjaa laitetta scifitussulla (ei omallaan).

Kaikki on suhteellista. Alkukankeuden ja/tai -järkytyksen jälkeen Mortensenista löytyy samaistumispintaa. Hän pyrkii eroon ylimääräisestä toisin kuin korvia itseensä lisäilevä mies. Hänellä on eksentrisiä ajatuksia, mutta hullumpia ovat fanit (ehkä myös Seydoux), joiden piukea into näytellään osuvasti. Mortensen kykenee keskustelemaan tyynesti kaikkien kanssa, viranomaisten pohtiessa säätelyä ja salailua, ja hämärien tahojen miettiessä taidetta laajempia teemoja. Ymmärrettävästi Mortensen ei jaksa kiihkoilla, kun syöminenkin on niin tuskallista, että hänen on käytettävä apuvälineenä... tärisevää, luurankoteemaista syöttötuolia. IMDb-trivian mukaan hevonen potkaisi Mortensenia ennen kuvauksia, joten en ole 100% varma, näytteleekö hän, mutta kroonisen kivun ja syvän epämukavuuden hän myy kiitettävästi.

Kun työkalut sisäisen logiikan käsittelyyn löytyvät, asiat voi epähuomiossa pelkistää turhankin tehokkaasti. En ottaisi tatuointia tai lävistystä, enkä ole käynyt parturissa 20 vuoteen, koska ne ovat fyysisen todellisuuden turhuudesta hämmentyneiden poseeraajien harrastuksia. Kautta historian ne ovat johtaneet ääri-ilmiöihin kuten Michael Jacksoniin, joten kulttuuri kehittyisi oikeastikin, jos vaikkapa saasteet veisivät kaikilta tuntoaistin. Byrokratia symboloi byrokratiaa. Evoluutio on sivumainintaa laajempi teema, mutta jos intoilet sen olevan "jopa" X-Meniä syvällisempi, et kunnioita omia käsikirjoitustaitojasi. Kokonaisuus on jännittävän epävakaa ideoiden yhteenliittymä, joka viettelee esiin ajatuksia jo pitämällä sen avoimena pitkään, mitä painotetaan ensisijaisesti. Pitkään, vaan ei loputtomiin: Mortensenin mutkikkaassa mutta rajatussa näkökulmassa pysytään tyydyttävästi.

Kohteliaasti leffa alkaa lapseen suuntautuvalla, siinä mielessä "kevyellä" väkivallalla, että törkeämpää on tiedossa, joten voit tarvittaessa lopettaa siihen. Kukaan ei käske katsomaan tätä. Mikään leffa Disneyn piirrettyjen jälkeen ei sisällä ainutlaatuista informaatiota, jota tarvitset ihmisenä, eikä sielun ravistelu palvele, jos provosoidut jo naapurin parran pituudesta. Jos tiedät kaikesta kaiken ja olet hyväksynyt sen huokaisten, tarvitset aika ajoin annoksen aitoa David Cronenbergia.

En satuile leffan olevan 100% uniikki. Listasin mieleen tulevia asioita. Myös kyberpunkissa kehonmuokkaus on arkea. Se on nykystandardeilla (ja puhun kai nykyitsestäni) huikean eksoottista, kun tunnelma on niinkin häiriintynyttä, että sitä melkein muistaa, mikä tietty, unohdettu, ehkä 25 vuotta sitten nähty teos "teki täsmälleen saman" (déjà-vu on itseasiassa mielenhäiriö). Leffa on rikasta scifiä ollakseen likaisessa varastorakennuksessa filmattu halpis.