HIM pisti pillit pussiin useampi vuosi takaperin, mutta yhtyeen keulakuva Ville Valo ei ole jäänyt laakereilleen lepäämään. Muutaman vuoden takainen yhteistyö Agentsin kanssa poiki Rauli “Badding” Somerjoelle kunniaa tehneen albumin, tässä yhteydessä vedetyt keikat keräsivät sankat väkijoukot varsinkin kesäisille festarikentille. Tutumman rakkausmetallin perään on kuitenkin fanijoukoista huudeltu, nyt toiveisiin vastataan Valon ensimmäisellä sooloalbumilla Neon Noir.

Nykyisellään taiteilijanimellä VV operoiva Valo tarjoilee debyyttisoolollaan juuri sitä, mitä monet odottivatkin. Vaikka ulosannista ei voi vetää täysin suoria yhtäläisyysmerkkejä HIMin tuotantoon, on mukana niin paljon tunnistettavia elementtejä, ettei turhan kauaksi tutuilta vesiltä eksytä. Neon Noir on ehkä aavistuksen vähemmän metal, jonka myötä suurempia särmiä on hiottu pois, nykyisellään pehmeydelle sekä kauniille tunnelmille annetaan aiempaa enemmän tilaa. Ja toki Valon ääni itsessään ankkuroi soolomateriaalin tukevasti artistin menneisyyteen.

Neon Noir ei mahdottomasti uutta tarjoa, sillä monet sillä kuulluista kappaleista ovat pyörineet radioaalloilla jo pidemmän aikaa. Huippubiisit ovatkin ehdottomasti soittamisen arvoisia ralleja, jotka näyttävät, mitä meininki parhaimmillaan on. Esimerkiksi erinomainen Echolocate Your Love heittää samaan pakettiin kaikki herkut maistuvasta kertosäkeestä muutenkin korvia miellyttäviin melodioihin - Valon upeasta äänenkäytöstä puhumattakaan. Muita onnistumisia edustavat komea nimikkobiisi, särmikkäällä ja mukana laulettavalla kertosäkeellä ryyditetty The Foreverlost sekä kaunis Run Away from the Sun.

Monista upeista kappaleista huolimatta Neon Noir ei ole täysosuma. Huippubiisien ulkopuolella albumin sisältö on häiritsevän tasapaksua ja mitäänsanomatonta, jonka myötä kokonaisuus tuntuu raskassoutuiselta. 12 kappaletta sisältävä ja lähes tunnin kellottava albumi on liiankin tuhti paketti, jota ei jaksa kuunnella yhteen menoon. Äänimaailmaa ja sävellyksiä hallitseva pehmeys rupeaa puuduttamaan, vaikka tunnelmasta haluaisi nauttia. Lopulta mieli alkaa vaeltelemaan ja miettimään, olisiko jossain kohdin voinut irroitella hieman räväkämminkin. Nyt lopputulos on niin ehtaa Ville Valoa, että se alkaa kääntymään itseään vastaan.

Todellisille HIMin ja Ville Valon faneille, jotka hengittävät idolinsa musiikkia ja ilmaisua koko olemuksellaan, Neon Noir maistuu varmasti ongelmineenkin. Kaltaiselleni kasuaalifanille se kuitenkin aiheuttaa turtumista hyvinkin nopeasti, jonka myötä sävellyksiin ja ilmaisuun alkaa toivomaan jonkinlaista variointia. Neon Noirin sisältö pääsee epäilemättä kunnolla oikeuksiinsa livemuodossa ja yhdessä HIMin hittiviisujen kanssa esitettynä, mutta albumina lopputulos jää harmittavan vaisuksi.