Jos kaikki on mahdollista, mikään ei tunnu miltään. Asian tiedosti Loki-sarja, jossa juteltiin, kun eeppisyys oli tapissaan. Ajan virran lopusta ei löytynyt Jumalaa, vaan itsensä eri versioita pelkäävä Kang, joka luopui vastuusta ja antoi ajan haarautua hallitsemattomasti. Marvelin multiversumisaaga alkoi. Jos elämme hetkessä, jakso kommentoi vapaan tahdon ja yläkerran herran tarpeen kaltaisia teemoja vähintään yhtä hyvin tai "hyvin" kuin His Dark Materials (tv-sarja), jonka ydin ne olivat. Lokin finaalijakso sai 4,5 tähteä.

Myös Quantumaniassa Kangin variantilla on kaunaa kaveriensa kanssa, mutta tämä versio juonii hirveitä. Hän on armeijoineen jumissa atomien välissä, jonne mikroskooppi ei näe. Muistan kai rankaisseeni 1,5 tähdellä Tron: Perintöä, joka satuili, että PC-pelin pahis aikoo tulostaa ulos armeijan? No, Perinnössä oli pielessä myös luonnosteltu maailmanrakennus ja läpitunkeva vihreän kankaan maku. Perintöön verrattuna Quantumania on



Tron omistautuu yhdelle, huonolle idealleen. Quantumania on kymmenien ideanpuolikkaiden sontamyrsky ja tuhannen konseptitaiteilijan oksennus. Sankarit matkaavat atomien väliin kolmen sukupolven voimin. Jos tällä tienaa miljardin, floppi Ihmeellinen maailma (Strange World) olisi tienannut kaksi Marvel-nimen kanssa. Vain jälkimmäisessä on sisäistä logiikkaa ja elämän ja seikkailun tuntua.

Atomien välistä löytyy pari kylää, joissa asuvat päällekkäin kaikki Star Wars -hahmot, Pixarin abstraktit lima-, pöly- ja pörinäelementaalit ja Bill Murray. On eläviä taloja ja itsetietoisia robotteja ja kaikki ovat tervetulleita drinksuille pubiin. Leffa kokee tekevänsä "Star Wars -juttua" imperiumia vastustava kapinaliike mukaanlaskien, mutta luonnostellumpaa kopiota saa hakea. Kun kaikki on mahdollista, mikään ei tunnu miltään.

Ant-Manien perusidea on koon muutos. Kun maailmojen sisällä on maailmoja, olisi loogista pistää sankarit tutustumaan eri kokoisiin kulttuureihin ja vaikkapa tehdä heistä lähettiläitä smurffien ja godzillojen välille. Kun ei: lelulaatikko kaadetaan lattialle ja kaikki ovat saman kokoisia, koska äiti funtsi, ettei pentu leiki 10 ja 20 sentin figuureilla yhtäaikaa. Ant-Manin koolla ei ole kertaakaan väliä, kun taustalla on aina samaa hohtavaa muovia.

Kamalinta on selittely. Avengers: The Kang Dynastyn on tarkoitus jo himottaa. Pitkään vihjaillaan, että alkuperäinen Wasp panttaa selityksiä Kangista... Lopulta sönkötystä piisaa, eikä se liity tähän leffaan puoliksikaan. Uusi Kang on: 3-4-vuotiaan tasolle jäänyt kiukkuilija, joka satuilee aikamatkoista, mutta turvautuu pärinälaseriin ja telekinesiaan. Turtles opetti ikäpolvelleni sen, ettei Technodrome toimi ilman bensaa, joten Jar Jar Binksin puonkarvan kärkeen mahtuvat roger-roger-robotit eivät ole uhka, ellei roisto aio syödä aurinkoa saadakseen energiaa niiden kasvattamiseen. Toivoin uhan tulevan juonista ja huijaamisesta, tyyliin: vaikka Kang laskelmoisi väärin, jokin variantti onnistuu aina.

M.O.D.O.K. on leijuva jättipää. Leffa ei sensuroi hilpeää sarjakuvahahmoa lainkaan, mutta olin ristiriitaisessa "odotustilassa" hänen kohtauksiensa aikana. Olisi helppo tylyttää, että jopa hän hautautuu ruuhkaiseen saastaan, mutta hän on oudon avointa komediaa/parodiaa jaarittelussa, joka tapaa unohtaa ideansa heti esittelyn jälkeen. En päässyt sen yli, että hahmon naama on 1080p-suttua 4K-pierussa.

Juonta ja vitsejä on vähemmän, maailmanrakennuksessa on vähemmän konkretiaa ja vaaran tuntu on vaisumpi kuin siinä 20 minuutin Rick and Morty -jaksossa, jossa minimaailmaa hyväksikäytettiin. Leffa on selvästi "enemmän" kuin pohjanoteeraus Fantastic Four 2015, mutta katsomatta sitä uudestaan en osaa sanoa, mikä Quantumaniassa on parempaa.