- Sisu on vaikeasti selitettävä suomalainen käsite. Vaikka toivo menisi, sisu auttaa petäjäistä kansaa jatkamaan hampaat irvessä.
- Tosi jännää, kommentoi ulkomaalainen. - Sisuhan on myös Disneyn irvistelevä tyttölohikäärme.
- Ei perkele!
- Hui! Mitä tuo tarkoittaa?

Uskoin, että otsikon pitää olla Perkele, jos suomalainen ramboilu tehdään kunnolla. On kuitenkin osuvampaa satuilla, että kielessä on lyhyt sana sielun sitkeydelle, mutta sitäkään ei jaksa lausua. Aiheena on tuppisuu mainari, jolla ei ole mitään sanottavaa Lapin polttaneille natseille. Hän antaisi niiden perääntyä, mutta ne havittelevat hänen kultaansa, joten hän panee hanttiin.

Kunhan suoratoistopalvelu tai levy tarjoaa saksalaisen dubbauksen ja mahdollisuuden poistaa tekstit, Sisu on moderni, mykkä taide-elokuva. Nykyisellään natsit puhuvat englantia. Mitään tarpeellista sanottavaa kenelläkään ei ole, kun kertoja on selittänyt maailmantilanteen ulkomaalaisille. Likaiset, virnistelevät nilkit huristelevat tankilla. Rehellisen, likaisen joulupukin kulta kimaltaa. Nilkit yrittävät leikitellä ukolla, mutta ottavat pataan, eivätkä opi, vaan mm. jahtaavat ukkoa omalle miinakentälleen.

Ensimmäinen Rambo (First Blood) pulttaa superäijän draamaan, jossa ei saa tappaa. Kenraalin lausunto, jonka mukaan nilkit eivät tiedä, kenet he suututtivat, istuu tyylien risteykseen. Vastaava selitys on Sisun heikoin hetki, koska Sisu kertoo simppelin supermiehen simppelistä superhaasteesta. Osuvinta mytologiaa oli selitysten puute, varsinkin kun Suomen ja Saksan historiaa ei kommentoida. Muut kortit pelataan taitavasti.

Mainari ehtii urakoida taivaan alla. Ensikontakti natseihin mukailee vähäeleisiä länkkäreitä. Kasaantuvaa jännitystä tukee (ainakin teatterissa) jo ajokkien tyhjäkäynti. Pian jauhelihatason väkivalta täyttää odotukset, luovempien selviytymiskeinojen ylittäessä ne. Pastillimainokselta näyttävä traileri painottaa makeilua, koska loppulausunto on se, että makeaa oli, mutta leffa muistaa työskennellä saavutuksen eteen. Sankari ei ole täällä poseeraamassa. Hänellä on tilaa huohottaa, irvistellä tuskissaan ja yllättyä, vaikka hän toistuvasti venyy yliluonnollisiin suorituksiin. Leffa todennäköisesti jää mieleen mojovana komediana, mutta sitä se on siksi, että vitsikkyys myönnetään mahdollisimman harvoin.

Jos leffa on "vähän niin kuin" mykkäelokuva, länkkäri, musta komedia ja siirtymä Rambon debyytistä kunnon ramboiluun, se ei varsinaisesti ole kliseinen, vaikka se olisi simppeli. Samaa väitin kun Avataria solvattiin neljän asian hiilikopioksi. Spektaakkeli on Sisukin maamme mittakaavassa, ja pennin venyttämistä sopii kaikkien kiitellä. Huomasin ns. puuttuvia otoksia isoimmista hetkistä, mutta eipä niitä tosiaan tarvita fantasian myymiseen. Kehu on sekin, että tyylivalinnoista osuvin on lyhyys. Sankariakin se tukee, kun leffa tekee vain sen, mitä tultiin tekemään. Sumppia? Join kotona.

Jo traileri sai innokkaimmat vertaamaan tätä Tarantinoon, mutta vaikka asenteissa voi olla pinnallisia yhteyksiä, Tarantino venyttää mökkikohtauksen 3 tuntiin dialoginsa vuoksi ja Sisu jättää homman 90 minuuttiin samasta syystä. Esimerkiksi natsien pomo ei ole mainittavasti uhkaavampi tai kiehtovampi kuin Jukka Puotila Kummeli Kultakuumeessa, muttei ole kriittistä tarvettakaan.

Vilkaise huviksesi Rambo-arvosteluani vuodelta 2008. Olen menettänyt 15 vuodessa enemmän testosteronia kuin tiesin koskaan omistaneeni. Sisu saa saman arvosanan kuin Rambo, joka on budjetista ja Stallonen huumorintajuttomuudesta johtuen äärimmäisempi tykitys, mutta jonka poliittinen provosointi eli vähintäänkin uutiskuvasto jätti limaisen jälkimaun. Sori siitä, että arvosana kuulosti suuremmalta kehulta 2008.