Jos ohjaaja Henry Selick saisi lentosuukon aina kun Painajainen ennen joulua -rihkamaa ostetaan, hurrikaani olisi jo heittänyt hänet Alfa Centauriin. Noin muuten hän ei voittoja harrasta, joten on kiva, että hän sai väsätä yhden ilotulituksen ennen kuin Netflix ompelee lompakon kiinni - johtuen sijoituksista tyyliin Wendell & Wild. Selickin uusin olisi vuoden isoimpia floppeja teattereissa. Lapsenmielisellä stop-motion-kauhulla on rajatusti ystäviä, eikä siirtymä pykälää kypsempään kerrontaan johda nyt kuin sekavuuteen, kuten tunteellisen ytimen hautautumiseen. Silmä nauttii kyllä.

Wendell ja Wild ovat demoneja, jotka asuvat jätin nenässä ja tekevät pakkotyötä sen hiuksissa. Jätin pötsillä lepää huvipuisto, jossa kidutetaan sieluja, joten huikeaa on. "Luonnollisesti" Wendell ja Wild tahtoisivat pyörittää omaa Särkänniemeä maan päällä, joten hiusrasvaa syötyään he tai Selick hallusinoivat kokoon juonen. Paljoa raportoitavaa edes heistä ei ole, kun ideat jäävät toistensa jalkoihin. Wild on mairea plösö, jolla on niin herttainen hymy, etten huomenna muista, muistinko edes vilkaista luihua Wendelliä.

Kat on vihainen teinipunkkari, joka aloittaa katolisessa tyttökoulussa. Hän syyttää itseään vanhempiensa kuolemasta. Tyylitelty auto-onnettomuus varhaisessa takaumassa "menee läpi", mutta jo tuolloin aavistin, että melodraama jää potentiaalistaan verrattuna kaikkeen, jonka vuoksi värjäsit tukkasi mustaksi, kun Danny Elfman soi, tms. Jos Wendellistä ei muista mitään, Katista muistaa vain äkäilyn, eikä aggressiivisuus edes salli hänen ottaa tarinaa aidosti omakseen. Fantasian ihmettely on ulkoistettu vielä turhemmille tyypeille.

Se on Kat, josta ne demonit hallusinoivat. Nyt varmasti tahdot pirusti selittelyä, jolla juonet pakotetaan yhteen, enkä viittaa kahteen vaan 4-5 asiakokonaisuuteen. Lasten leffa tiivistäisi kupletin siten, että kun todellinen pahis uhkaa tyttökoulua, Katin ja demonien yhteys johtaa ratkaisuun... Hitusen kypsempää se on, kun hahmojen ahneuden luonnetta saa joskus arvuutella, mutta kaupungin kiinteistöpolitiikassa on tarpeettomia mutkia. Yhteiskuntakriittinen ydinsanoma lyödään lopulta valmiina pöytään, eikä se päähenkilöitä hetkauta. Varsinkin jälkiviisastellen maailmanrakennuksen puutteet ovat ilmeisiä, kun leffa tarttuu yksityiskohtiin luomatta illuusiota kokonaisesta kulttuurista, missä niinkin kärkevä fantasia kuin Painajainen ennen joulua onnistui. Silloin tällöin olin suopeampi, kun villit ideat loksahtivat yhteen.

Jonnekin tuonne mahtuu myös Buffy, vampyyrintappaja -juttuja ja paljon zombeja. Mitä mieleesi tuo se klisee, että Kat vaikka myisi sielunsa herättääkseen vanhempansa henkiin? Älä ryhdy akateemiseksi. He-Manin 40-vuotispäivien kunniaksi myhäilen itse, että Courteney Cox oli yritteliään tunteellinen ensimmäisessä leffaroolissaan, kun hahmoa kyseisellä teemalla koeteltiin. Wendell & Wild on oudon leväperäinen moista rakettitiedettä kokeillessaan.

Katso siis tämä hindiksi ilman tekstitystä. Kokeilin sitä pari minuuttia, enkä katsonut kohtausta uudestaan englanniksi, koska koin ymmärtäväni enemmän: kun käsikirjoitusta ei tarvitse märehtiä, lisää laskentatehoa vapautuu lahjakkaiden animaattoreiden pienten oivallusten ja heidän vaivattomasti tavoittamiensa tunteiden ymmärtämiseen. Kalvo vedetään silmiesi edestä! Noin 4 tähden kuvataiteellinen töötti valitettavasti tahtoo olla leffakin.