5 000 vuotta sitten Dwayne Johnsonin tulkitsema barbaari sai jumalten voimat Egyptin liepeillä. Nyt kaikkia pelottaa, kun hän nousee haudastaan muovisena rapukentaurina. Öh, väärä leffa?

Black Adam on typerä mutta siedettävä ilotulitus. Muinaisen antisankarin synkkyyttä painotetaan, eikä teemassa silti ole senkään verran järkeä kuin Muumion paluussa, jossa Johnson oli rapu. Leffa on niin... tarpeettoman epäpätevä, että muistin animea koskevan faktan: joskus niiden dialogi kirjoitetaan animoinnin jälkeen. Noloa olisi silloin huomata, ettei tiimi kykene parempaan kuin "kerro heille, että mies mustissa lähetti sinut" ja (Johnson on hokenut tätä siviilissä) "voiman hierarkia DC-universumissa on kohtsillään muuttumassa".

Black Adam on (ihan oikeasti) viraltapantu Shazam, jonka uusi versio keppostelee taas keväällä. Molemmat ovat Teräsmiehen tasolla. 5 000 vuotta sitten Adam oli orja, joka kävi posahtamassa diktaattorin luona. Siivoojakin kuoli, mutta jopa modernin sodankäynnin puolustaja summailee, että viattomia pelastui. Kun Adam herää, nykyajan sankarit luokittelevat hänet uhaksi satoja vuosia vanhojen tekstien vuoksi. Pyöristetään. He ovat lukeneet todennäköisemmin 80 vuotta vanhat sarjakuvat kuin aikalaiskuvaukset. He (myös Adam) ovat fiksoituneet siihen, ettei sarjishahmo ole sankari, vaikka hän on sitä nyt.

Yksi asia pehmentää tilannetta. Modernit pukupellet eivät tapa. Psykoottista työnantajaansa Amanda Walleria (Suicide Squad) he eivät kommentoi, eikä heitä haasteta Man of Steelin tyyliin, mutta heidän ja Adamin ero on pöydällä. Adam on sota-ajan sankari. Hänen kotiseutuaan sorretaan yhä. Kun Haukkaheppu ja Kaleidoskooppifetissitaikuri hienostelevat, siviilit kokevat Adamin sankariksi, jota tarvitaan. En liikuttunut perinteisistä käänteistä, mutta siinä on DC:n brändiin (sankarit ovat puolijumalia) kuuluvaa tunnetta, kun leffa kutsuu aistimaan mahtipontisen tehostepörinän sorrettujen silmin.

Jos aistit saman, älä pyydä enempää. Älä ajattele (mm. sitä, että käsimerkkikin on säilyttänyt merkityksensä 5 000 vuotta). Leffalla on 200 miljoonaa taalaa tuhlattavana tankkien potkimiseen, vaihtelevaan pellepainiin ja siihen, että Adam kävelee seinien läpi; häijyä teki, kun nörtin miesluola tuhottiin. On pröystäileviä hidastuksia, "kasvava nuorimies" ja vaihtelevia loitsuja viskova Pierce Brosnan, jonka suoritus saa puhtaimmat paperit.

Oikolukeminen pelastaisi paljon. Yli puolet dialogista on selittelyä ja usein tarpeetonta. "Salattu totuus" Adamista on vain nippelitietoa. Kun Adamin perään lähetetään tiimi, leffa selittää yhden sankarin kengännumeron, toisen setäsuhteen ja sen, etteivät tyypit tunne toisiaan, vaikka samassa ajassa sutisi kuvan pari tehtävää jo suorittaneesta uusperheestä.

Uskoakseni "Salomonin viisaus" (Shazam-juttu) sallii Adamin puhua englantia, mutta sen saisi selittää. Adam esitellään luonnonvoimana, mutta siirtymän jälkeen hän paljastuukin Johnsoniksi. Johnson on supersankari, mutta olen vähemmän varma siitä, onko hän näyttelijä. Miehen mainostettu motivaatio näkyy, kun hän nautiskelee koleasta mökötyksestä, mutta siirtymät huumoriin maistuvat kahvitauoilta. Terminator 2:n tavoin tappajalle opetetaan harkintaa ja huumorintajua, joten tämä on tilaisuus arvostaa sitä, kuinka muuntautumiskykyinen ja tilannetajuinen on Schwarzenegger.

Leffa ei säästele paukkuja alussa, kun Adam suoraviivaisesti törmäilee vastustajiin. Teoksella ei siis ole kiistatta isompaa saati uudenlaista jippoa, jolla huipentua, eikä tarina auta, vaan vaikeuttaa fiilistelyä hatusta temmottuine sääntöineen. Mainitsemani tunnelataus vaatii purkautuakseen vain sorron symbolin, jota tekee mieli vetää turpiin, mutta konsepti on niin vieras modernien superleffojen tekijöille, etteivät he ainakaan politiikkaa seuraa.