Kostean illan tuoksinassa heppu päättää toimittaa kaljaa kavereille, jotka sotivat Vietnamissa. Tarina on tosi. Otatko sen mieluummin Nuijan ja tosinuijan vai vuoden 2018 parhaan elokuvan ohjaajalta? Oscar-akatemian mukaan hän on sama henkilö, vaikka mielestäni Green Book oli löysä esitys. Vakavoitunut koomikko Peter Farrelly saattaa kärsiä vanhan ukon itsetuntokriisistä, joka saa ikävämmät äijät julistamaan sotia. Jotakin hän osaa, ja hän vaikuttaa vilpittömältä vaistojensa mennessä ristiin, joten vaikka draama vie komedialta aineksia ja komedia draamalta painoa, lopputulos ei ole täysin ruskea. Välillä se säväyttää, kun tosinuija (päähenkilö) on vähemmän hauska ja nokkela ja pahemmassa pissilirissä kuin hän uskoo.

Leffaa on vaikea olla katsomatta vuoden 2022 linssien läpi. Vaikka tutun kuolema surettaa, vain yksi perheenjäsen vastustaa sotaa, joka presidentin mukaan on erikoisoperaatio. Päättäjät tietävät paremmin, joten mikäs tässä: nautitaan 60-luvun elintasosta. Jos jokin inspiroi, niin toverien kunnioittaminen vodka-... ei vaan kaljalastilla. Vielä sodan keskelläkin sankari sönköttää toimittajille, että negatiiviset uutiset loukkaavat isänmaata. Tämä siis voisi olla venäläinen tarina, jos protestihippejä ei hakattaisi siellä valtion toimesta ja junteilla olisi syitä luovuudelle.

Kriisialueille pääsee. Ukrainaankin on kuulemma yksityisiä reissuja tehty. Zac Efronin näyttelemä altaanputsaaja "Chickie" ei stressaa, vaikka hän joutuu painamaan kuukausia duunia rahtilaivalla päästäkseen Vietnamiin. Ei ole tarvetta "roikkua jäniksenä lentokoneen pyörissä", tms, kun toimitat kaljaa tukikohtaan, mutta eipä se miltään tunnukaan. Vietnamissa on jo kaljaa.

Leffan nimestä innostunut katsoja tuijottaa telkkaria A.Le Coq kourassa ja kymmenen jääkaapissa, mutta jotenkin jo laskuhumalasta kärsien, kun mopo ei keuli. No: sehän on taidetta, kun katsoja jakaa sankarin mielentilan? Lopulta ja laskevista odotuksista johtuen kärjistykset palvelevat mustana huumorina. Chickie suuntaa taisteluihin. Hänen typeryyttään kommentoidaan avoimen saarnaavasti, mutta kaikki suut eivät ole tuohesta, joten kaljarallissa on sympaattisiakin sävyjä. Arvuuttelin lämpimikseni, oppiiko Chickie mitään.

Viisikymppiseltä venäläiseltä näyttävä Bill Murray pitää kapakkaa New Yorkissa. Hahmo puolustaa sotaa uskoen asetelman olevan selkeä kuin hänen mielestään maailmansodissa. Russell Crowen näyttelemä sotareportteri päinvastoin vaikuttaa lukevan otteita tulevasta kirjastaan kritisoidessaan mokia ja rikoksia Vietnamissa ja sodan käsitettä. Jos saarnaamisen hyväksyy tyylivalintana, siinä on tarttumapintaa, kun "sotaa Twitterissä seurannut" reteä kaljottelija Chickie putoaa tositilanteeseen. Se kuulostaa jo hienolta, jos yleispätevä leffa vaikuttaa kommentoivan käsikirjoitusta tuoreempia asioita, mutta mukana on myös Vietnamiin liittyviä alleviivauksia, jotka Green Bookin tavoin tuoksahtavat 60 vuotta myöhässä olevalta kansalaisrohkeudelta. Sillä ei ole suurta merkitystä, kunhan teosta ei juhlita vuoden parhaana.

Jos sitä muistelee hetkenkin vaikkapa Forrest Gumpin Vietnam-kohtausten satiiria, draamaa ja persoonallisuutta, on ilmeistä, että Farrelly pelaa väärässä divisioonassa. Leffa on kuitenkin suhteellinen nautinto. Jos emme odota A-luokan laatua tai mieluiten mitään, leffalla on toimiva identiteetti huvittavan tyhjänpäiväisenä törppöilynä, joka menee "yllättävän" pitkälle. Useampi epäkohta toimii jollakin tasolla.