Robb Flynn on vihainen. Machine Headin nokkamies tuntuu viime vuosien aikana tympääntyneen moneen asiaan ympärillään. Ainakin, jos yhtyeen viimeisimmillä levyillä kuultu raivokkuus ja ärtymys millään tavalla tästä kertovat. Vaan mikäpä siinä, aggressiota hyödyntämällä on mahdollista saada aikaiseksi vaikka mitä, mutta joskus tämä vimma kanavoituu väärällä tavalla. Edellisellä "Catharsis"- albumilla räyhääminen oli lähinnä teini-ikäisen naurettavalta kuulostavaa uhoamista, jonka myötä asenne edellä rakennettu albumi taantui muutamista hyvistä hetkistään huolimatta kädenlämpöiseksi ja turhauttavaksi kokonaisuudeksi. Onneksi tällä saralla otetaan askel parempaan suuntaan, sillä nyt Machine Headin räyhäämisessä on oikeanlaista sapekkuutta.

Machine Head on liikenteessä aiempaa kunnianhimoisemmalla otteella. "Of Kingdom and Crown" on konseptialbumi, jonka tarinan keskiössä pyörivät hahmot Ares ja Eros ajautuvat traagisten menetysten myötä elämän nurjalle puolelle, josta ei puutu epätoivoa tai väkivaltaa. Vaikka tarina ei itsessään mitään tajunnanräjäytystä tarjoa, muodostaa se loogisen kehyksen yhtyeen raskaalle mekastamiselle. Machine Head on edelleen vihainen, mutta nyt siihen tuntuu olevan todellinen syy.

Musiikillisesti Of Kingdom and Crown on monella tavalla tuttu tapaus yhtyeen ystäville. Se kulkee selkeästi edeltäjänsä jalanjäljissä: tarjoilla on raskasta ruhjontaa, raivokasta kiihdyttelyä sekä rauhallisempia tunnelmia, jotka hierotaan kuulijan naamalle mitään kyselemättä. Ilmaisu on jopa yllättävän synkkää ja raskasta, mutta tällä saralla muutokset ovat onnistuneita. Hommassa tuntuu olevan todellista tekemisen meininkiä, tästä toimivat hyvänä esimerkkinä kiekon parhaimmat vedot Slaughter the Martyr, Choke on the Ashes of Your Hate sekä No Gods, No Masters.

Täydellinen kiekko Of Kingdom and Crown ei siltikään ole. Sitä riivaa sama venytyksen tunne kuin edeltäjäänsä, jonka lisäksi kappalemateriaalista löytyy selkeitä huteja hyvinkin nopeasti. Esimerkiksi Unhallowed -kappaleen raskaampi kitarariffittely on suoraan kamaa B-luokan junttiriffien kitaralaarista kun taas Bloodshot taantuu kuulostamaan idioottimaiselta ärjynnältä. Lisäksi useammat tarinankuljetusta palvelevat välisoitot tuovat albumille ainoastaan turhaa lisäkestoa. Mukana on monia onnistumisia ja liuta toimivia irtosävellyksiä, mutta kokonaisuudessaan biisikattausta ei voi pitää onnistuneena.

Machine Headin uutuusalbumia kuunnellessa herää ihmettelemään yhtyeen tarvetta tehdä kappaleista järjettömän mittaisia. Lähes jokainen varsinainen biisi venyy kestossaan yli viiden minuutin, joka ei palvele albumin yleistä ilmettä lainkaan. Vihamielinen ärjyminen menettää tehonsa nopeasti, jonka myötä monet pohjimmiltaan vahvat biisit alkavat puuduttamaan. Ylipitkät kappaleet kaipaavat kipeästi joko kestonsa saksimista tai lisää täytettä. Epäilemättä tinkimättömällä asenteella ryyditetyt biisit toimivat moshpitin syövereissä nautittuna, kotisohvalla heikoimpiin hetkiin kiinnittää liikaa huomiota.

Ongelmistaan huolimatta Of Kingdom and Crown on selkeä ryhtiliike edeltäjäänsä verrattuna. Siltä löytyy useita toimivia kappaleita, kitarariffit vievät monessa kohtaa vastustamattomalla tavalla mennessään ja albumin synkkyys tekee vaikutuksen. Parhaimmillaan kiukkuinen Machine Head onnistuu lietsomaan kuulijan siihen samaan vimmaan, jolla yhtye itse operoi koko kiekon ajan. Of Kingdom and Crown on vahva paketti, joka pienellä säätämisellä olisi voinut olla vieläkin parempi albumikokonaisuus.