The Matrix ja Fight Club uppoavat samaan yleisöön, huomasi joku. Wanted kloonaa ensiksi mainittua visuaalisia kikkoja ja tarinan rakennetta myöten ja munasolu lienee jälkimmäisen. Kummastakaan teoksesta ei ole varastettu mitään, minkä vuoksi ne ovat kulttielokuvia, vaan pinnallisimmista asioista pinnallisimmat. Ainoa kunnollinen juonenkäänne on peräisin eräästä kolmannesta klassikosta, jonka jälkeen kyseistä käännettä ei ole voitu käyttää kuin vitsinä. Ja muistaako joku (tiedän että muistaa), kuinka alaston Angelina Jolie käveli keimaillein selkä kameraan päin Tomb Raiderissa? Täsmälleen sama kohtaus löytyy Wantedista. Arvostelun voisi kirjoittaa vaikka lisää esimerkkejä luetellen.

Wesley Gibson (James McAvoy) on kuin Neo tai se Edward Nortonin nimetön hahmo: tylsään työhönsä ja halpaan kravattiinsa kyllästynyt mitäänsanomattomuus. Yhtäkkiä hän tempautuu mukaan rasittavan sekaviin, tietokoneanimaatiolla avustettuihin paukuttelukohtauksiin. Hänen isänsä, mestarillinen pyssymies on kuollut, joten palkkamurhaajien veljeskunnan on ihan pakko saada vetelä nörttiluuseri riveihinsä täydennykseksi. Logiikkaa on turha ihmetellä, onhan Wesley tietenkin the one, seppä jo syntyessään. Hän onnistuu ampumaan kärpäseltä siivet ensi yrittämällä, ja jatkossa luonnistuu jopa luotien lennättäminen kaarevalla liikeradalla. "Jos et tietäisi, että luodit lentävät suoraan, mitä tekisit?" kysyy Morgan Freemanin tulkitsema isoherra, niin kuin The Matrixissa lausuttiin "ei ole lusikkaa". Vaikkei Wanted sijoitu virtuaalitodellisuuteen ja vaikka sen ainoa maaginen elementti on binäärikoodia suoltavat kangaspuut (mitä s...n v...?!?!), luodit lentävät samalla lailla kuin Eddie Valiantin kudit puolta uskottavammassa jännitysnäytelmässä Kuka Viritti Ansan, Roger Rabbit.

Wesley tuntee viimeinkin elävänsä - sillä hän liittyi juuri Fight Clubiin! Uudet kaverit vetävät Wesleytä turpiin sellaiset 20 minuuttia, minkä aikana ehtii pohtia salista lähtemistä. Kiduttamisessa on tietenkin se ajatus, että heppu karaistuu. Sen kun vielä ymmärtäisin, miksi koulutus koostuu lähinnä "karaistamisesta" ja siitä, että Wesleyn käsketään onnistua mahdottomissa ase- ja akrobatiatempuissa ensi yrityksellä. Koulutus tähtää siihen, että Wesley kykenee kostamaan isänsä kuoleman. Koko elokuvan pointti taas on siinä – tämä alleviivataan paksulla tussilla -, että nahjuksien kannattaa ottaa elämä omiin käsiinsä: haukkua ikävät ihmiset työpaikallaan ja vetää turpiin naistaan puikottavia kavereitaan, yeah ugh örgh! Leffan kirjoittajalta jäi huomaamatta se, ettei Wesley missään vaiheessa ajattele itsenäisesti, vaan toimii yhtälailla alussa kuin lopussakin niin kuin käsketään, tai niin kuin joku on ehdottanut – mikä lienee sanakirjamääritelmä luuserille.

Tosielämän uutisotsikot palailivat ikävästi mieleeni. Toivoisin voivani vääntää pointtini rautalangasta, mutta juonenkäänteitä on jätettävä paljastamatta leffa-arvostelun ideaa kunnioittaen. Sanotaan siis vain niin, että Wanted on tyylipuhtaasti tarina 2000-luvun valkoihoisesta nörttimiehestä, joka ei osaa hallita elämäänsä ja jolla lopulta naksahtaa siten, että hän menee työpaikalle/koululle aseen kanssa ja alkaa tappaa porukkaa - ylistetty olkoon hän. Wanted on niin syvällisellä tasolla sairas elokuva, että saman tekeminen tarkoituksella olisi vaativaa. Murhaajamme murhaavat vain pahoja tyyppejä – mutta he murhaavat pahikset jo ennen kuin pahat asiat tapahtuvat, niiden pirun maagisten kangaspuidensa käskeminä. Ns. sankarimme myös aiheuttaa kymmenien ellei satojen viattomien kuoleman oman itsekkään tavoitteensa täyttääkseen, mitä elokuva ei pysähdy moralisoimaan sekunniksikaan. Leukani loksahti kiinni rintalastaan kotimatkalla, kun tajusin senkin, että tämä saatanallinen psykopätkä on suunnattu nimenomaan ahdistuneille konsolinörteille. PC:llä pelaavat tuskin samaistuvat pyssysankariin, jonka luodit löytävät kohteensa automaattisesti!

Glorious nation of Kazakhstanin lahja maailmalle, Timur Bekmambetov saattaa vielä jonain päivänä ohjata niin komeaa toimintaa, että aivot on pakko jättää narikkaan. Tällä hetkellä äijä tekee selväksi sen, mitä elokuvallista arvoa on sellaisilla viihdepläjäyksillä kuin Bad Boys II ja Shoot 'Em Up. Bekmambetov yrittää kovasti, vuoroin hidastamalla toimintaa ja vuoroin heiluttamalla kameraa, mikä toimii kyllä joskus, mutta useimmiten vain hermostuttaa. Kummoisia tarinankerrontataitoja Boratin kaverilla ei ole, mikä selvisi jo visuaalisesti kiintoisammasta Night Watchista. Toimintakohtausten välillä nähdään yhtä paljon montaaseja kuin oikeitakin kohtauksia, vähän niin kuin Rockyissa III-IV. Jolien tallella olevan karisman ja perseen ohella elokuvan ainoa valoisa puoli on nouseva kyky McAvoy, joka ei tajua olevansa idioottileffassa, vaan vetää roolinsa suurella intohimolla kaikkia kasvolihaksia käyttäen – ja ennen kaikkea uskottavasti. McAvoyn uran tähden leffan ei soisi floppaavan kovin pahasti.