Kun yhdistät luontodokumentin hovijuonitteluun, katsoja saattaa hämmentyä, kun puolison banaanilla vietellyt apina lyö pöytään raskauttavan veroilmoituksen. Tyylit voivat rimmatakin: kun etäännyttävien pintaliitäjien sisällä kuhisee salaisuuksia, katsoja uskoo ainakin lähimmäisten arvaamattomuuteen. Jos löydät leffasta samaistuttavia hahmoja, joiden kanssa voisit kommunikoida, koimme eri show'n.

Adam Driverin hienouksiin lukeutuu se, kuinka hän voi symboloida sekä eksoottista könsikästä että noloa mutanttia. Perijä Maurizio Guccin roolissa hän käyttää rillejä ja leuka on lähellä rintaa, joten hän näyttää haitarilta, jolla on vappunenä. Lady Gagan tulkitsema etu- ja taka- eli nelivetoinen sihteerikkö Patrizia Reggiani vie jalat alta. Kun on lupa olettaa, että Patrizia nauttii muustakin kuin juonista, Driver haiskahtaa heti seksikkäämmältä. Myös Gaga on monipuolinen visuaalinen tehoste naaman vääntyessä hienostuneen ovelasti kuin piirroshahmolla.

Guccit ovat "muodin kuninkaallisia" Italiasta. Juristiksi opiskeleva Maurizio ei siihen usko, eikä perintö niin kiinnosta, mutta pitkän matkan pyrkyrinä Patrizia uskoo pitävänsä prinssin hovissa.

Jeremy Irons on miniöitä ja muuta uutta vastustava faija Rodolfo Gucci. Al Pacino on pykälää vapaamielisempi setä Aldo Gucci. Vahvasti meikattu Jared Leto on Aldon poika ja eksentrinen muotisuunnittelija Super Mario Gucci. Leton suoritusta tylytettiin "Kultaisella vadelmalla", mutta katso Brünoa, niin tiedät alan tyypit bimboiksi: Ron Jeremyn näköinen hepsankeikka "mamma mia, miittapool-sa" -aksentilla käy järkeen ja viihdyttää.

Onko rahan vuoksi naiminen synti? Jos lypsylehmän kanssa on tarkoitus hengailla ja lisääntyä, sehän kuulostaa järkevältä, biologiselta, fyysisen todellisuuden lakien mukaiselta, ei-satumaiselta syyltä joku naida. Se, että pyrkyri saa isän ottamaan etäisyyttä mutta sedän lähentymään, tarkoittaa yksilöiden päätyvän ansaitsemaansa seuraan. Jos poika ehti haaveilla omasta onnesta, niin sehän on sontaa. Kaikki on saatu suhteilla, joten ota perintökin.

Etsin siis tapaa pitää Patriziasta, kuten mummoni piti Brooke Loganista. Aseman vakiinnuttua Patrizia paljastuu pakkomielteiseksi juonittelijaksi, jonka standardeilla imperiumi ei ole. Tositarina (ja keskeisin syy katsoa elokuva) on se, että Patrizia tulee turvautumaan murhaan... Sen mysteerin kiehtovuus tyssäsi varhain. Kohtausten välissä myös Maurizio kehittyy laskelmoijaksi. Super Mario on kehno taiteilija, joten kunnianhimo on ongelma ja hänenkin kanssaan painitaan vanhojen patujen ihmettelyn ohella.

Se on aina pieni viharikos, kun Hollywood outoilee eksoottisesti aksentin keinoin, mutta kaikki etäännyttävä voi itsetietoista vitsiä palvellakin. Ohjaaja Ridley Scott väsäsi juuri kolmea näkökulmaa kunnioittavan The Last Duelin, joten päähenkilön puutteen täytyy olla ominaisuus?

Mielestäni harrastin ajatusakrobatiaa riittämiin ja toki nautin aikani ammattitaitoisesta glamourista, mutta leffa kestää ja kestää. Se ei avaudu, miten ihminen voi murhaan ajautua, mutta jos olet pohtinut, kuinka menestyvä perhefirma voi päätyä ulkopuolisten hallintaan, niin onhan se vastaus, että ihmiset ovat mulkkuja. Teos toimii inhimillisten tunteiden parodiana mm. varhaisen kiiman aikana ja kun oopperamaisuutta harrastetaan kirjaimellisestikin. Mutta ehkä sitä tahtoisi tunteakin jotakin.

Loputon saippua on viimeaikoina saanut itseni muistelemaan, kuinka mukavaa oli katsoa Kauniita ja rohkeita lapsena, ja sekin on muotiaiheinen, joten niillä main kuin laatudraaman oli tarkoitus pointtinsa terävöittää, kaipailin taas Sally Spectraa; moniulotteista juonittelijaa.