Prinsessa on lukittu korkeimpaan torniin pakkoliittoa varten. Vahtien virnistellessä hän loksauttaa sormensa sijoiltaan vapautuakseen kahleistaan ja teurastaakseen heidät. Paina nyt nappia X, jotta poimit moukarin seuraavia vastuksia varten? Aistin videopelilogiikkaa heti, ja matkan varrelle mahtuu avoimen epärealistisia joukkotappeluja ja pari haarniskoitua välivastusta, joiden heikkous on löydettävä.

Konnia piestessään prinsessa ottaa osumaa ja on vähän piileskelyäkin, joten lajityyppi on Die Hard (kukaan ei oleta, että "Die Hard jossakin" pärjää Die Hardille). Tekijöiden oma vertaus Tähkäpään ja The Raidin yhdistelmästä on kehnompi, sillä tukallaan prinsessa ei taistele ja simppeli huvitus on yhden sellaisen idean päässä asiallisuudesta.

Tekemisen ilo välittyy. 22-vuotias Joey King on jollekin tuttu Netflixin romanttisista komedioista ja julistan hänet tähdeksi nyt, sillä hän saa "kaiken" irti ääriyksinkertaisesta hommasta. Prinsessa on sekä sisukas rämäpää että häkeltynyt säihkysilmä, joka päätyi ensi kertaa kriisiin, joka eskaloituu. Siirtymät vaaran tunnusta kelmeille kettuiluun kulkevat suhteellisen uskottavasti.

Selittelyllä eli takaumilla ja käänteiden korvikkeilla homma ei parane. Se on lannistavan latteaa, kun varhainen takauma selventää, että prinsessa on treenannut aasialaisen mestarin kanssa tositarkoituksella. Kun tytteli voi ohimennen eli ilman alleviivattua vitsiä viskata haarniskoidun aikamiehen ilmaan, kun se sattuu liike-energiaan istumaan, tyyliin sopisi sekin, jos "tunnetusti rasavilli" prinsessa yllättyisi, kun "parkour ja puumiekkailu" auttavat pärjäämään.

Hauskaa on oletettavasti lentävillä ukoillakin. Veikkaan että stunttimies tai pari on rysähdellyt pää edellä pöytään kesämökillään ja nyt ohjaaja kuunteli ehdotuksia. Rivipahikset ovat koomisia hihittelijöitä, mutta aikeet ovat katalat, joten heitä sopii mureuttaa pitkään. Leffahan ei ole harhaista feminististä propagandaa tai sadististen tarpeiden tyydyttämistä, vaan laajoja sovinistisia rakenteita pilkataan rennon symbolisesti, tai jotakin.

Käsikirjoituksesta on turha etsiä ajatusta, eivätkä suoritukset ole kummoisia heiltä, joiden hahmot jäisivät välinäytöksiin videopelissä(kin). Kesäteatterikuningas olisi tahtonut pojan, koska kuinkas muuten. Hyökkääjiä johtaa Dominic Cooper, joka klooneineen näyttelee samaa katalaa muotipartaa kerran kuussa. Yksi syy kiitellä Joey Kingiä on Cooperin ruoskiva partneri Olga Kurylenko, johon kasvomuistini ei reagoi vieläkään, kun taas Kingin näen päässäni.

On pari selkeää saumaa, joissa pienikin käänne piristäisi, mutta käsikirjoituksen tehtävä on venyttää mätkintää kuin keuhkojesi ilmapalloa. Romantiikan sensuroiminen prinsessojen ympäriltä kokonaan on valitettava moderni asenne. Jos prinsessasta tehtäisiin lesbo, yksi urputtaisi asiasta itsestään ja toinen siksi, että räväkkyys rinnastetaan "taas, automaattisesti" homoseksuaalisuuteen, mutta minä sanon: jos prinsessa ohimennen pussaisi taistelutoveriaan, alitajuntani tuumaisi "ahaa" ja lakkaisi valittamasta takaumien ja taustatarinan absoluuttisesta joutavuudesta.

Ohjaaja hallitsee vain fyysisen todellisuuden. Vaikkei zumba eeppiseksi kehity, ei se käy vanhaksikaan, mutta perusdraaman ohella muutamat tehosteet ovat kömpelöitä. Siitä kiinnostuin, erottuuko King joukosta myös tähtiä vilisevässä Bullet Train -leffassa, joten annan puoli tähteä tähtilisää (?).