XL5: X
Kotimaisten ysäripoppareiden palaaminen kuvioihin on ollut muodissa jo tovin. Useimmat yhtyeet hiipuivat aikoinaan markkinoilta, koska heidän edustamansa musiikkityyli yksinkertaisesti poistui muodista. Tämän tuoreen ilmiön myötä yhtyeiden ne jäsenet, jotka eivät koskaan suosion alamäestä toipuneet, ovat saaneet vielä yhden mahdollisuuden. Tällä kertaa Suomen ehkä kaikkien aikojen kovin poikabändi, tai ainakin osa siitä, on tehnyt comebackin. Montaa koiraskööriä ei Suomessa olla nähtykään - ainakaan sellaista joka olisi kopioinut maneerinsa ulkomaisilta vastaavilta yhtä suurella antaumuksella kuin XL5.
Mutta missä ovat ne puuttuvat jäsenet? Elo tuottaa maailmanluokan kiksutransea ja on työstänyt materiaalia myös kotimaisille pop-artisteille - miksi ei kuitenkaan XL5:lle? Jami on vuorostaan tätä nykyä Ypäjä-Golfin hallituksen puheenjohtaja. Jaken myöhemmistä vaiheista ei äkkiseltään löytynyt tietoa.
Suurten levy-yhtiöiden uskon XL5:n comebackiin voi aistia albumin omakustannemaisesta olemuksesta. Soundillisesti lätty on enimmäkseen ihan ok kamaa. Koneita ja akustisia soittimia sekoitellaan sopivassa suhteessa ja laulusuoritukset ovat juuri niin siirappisia kuin odottaa saattaa. Biisit itsessään vaihtelevat ällömakeista balladeista hirvittävän ärsyttäviin renkutuksiin vrt. Rikottu. Elastisen vierailu saattaa nostaa hitusen levyn kiinnostusprosenttia, mutta ei oikein sovi soppaan.
Olisi aika epäreilua haukkua XL5:n comeback-albumi maanrakoon naurettavana pelleilynä, vaikka se sitä monen mielestä onkin. Jos nyt ihan realistisia ollaan, niin eihän tämän levyn teossa kaiken aikaa ihan tosissaan olla oltu, eihän? Toisaalta aivan samasta syystä olisi ehkä epäreilua antaa levylle tämän enempää tähtiä.
X-albumi on samaan aikaan silmänisku nostalgianjanoisille 90-luvun kasvateille sekä suoraa kettuilua meille, jotka eivät ole ennenkään kyseistä vitsiä ymmärtäneet. Ja onhan se tietysti tekosyy entisille teinitähdille päästä vokottelemaan vanhoja fanejaan, jotka ovat tätä nykyä jo laillista riistaa. Jos XL5:n oli todella tehtävä paluu, en tiedä kuinka muutenkaan sitä olisi voinut tehdä. Sitten vain 7. Taivaan paluuta odottelemaan.
Mutta missä ovat ne puuttuvat jäsenet? Elo tuottaa maailmanluokan kiksutransea ja on työstänyt materiaalia myös kotimaisille pop-artisteille - miksi ei kuitenkaan XL5:lle? Jami on vuorostaan tätä nykyä Ypäjä-Golfin hallituksen puheenjohtaja. Jaken myöhemmistä vaiheista ei äkkiseltään löytynyt tietoa.
Suurten levy-yhtiöiden uskon XL5:n comebackiin voi aistia albumin omakustannemaisesta olemuksesta. Soundillisesti lätty on enimmäkseen ihan ok kamaa. Koneita ja akustisia soittimia sekoitellaan sopivassa suhteessa ja laulusuoritukset ovat juuri niin siirappisia kuin odottaa saattaa. Biisit itsessään vaihtelevat ällömakeista balladeista hirvittävän ärsyttäviin renkutuksiin vrt. Rikottu. Elastisen vierailu saattaa nostaa hitusen levyn kiinnostusprosenttia, mutta ei oikein sovi soppaan.
Olisi aika epäreilua haukkua XL5:n comeback-albumi maanrakoon naurettavana pelleilynä, vaikka se sitä monen mielestä onkin. Jos nyt ihan realistisia ollaan, niin eihän tämän levyn teossa kaiken aikaa ihan tosissaan olla oltu, eihän? Toisaalta aivan samasta syystä olisi ehkä epäreilua antaa levylle tämän enempää tähtiä.
X-albumi on samaan aikaan silmänisku nostalgianjanoisille 90-luvun kasvateille sekä suoraa kettuilua meille, jotka eivät ole ennenkään kyseistä vitsiä ymmärtäneet. Ja onhan se tietysti tekosyy entisille teinitähdille päästä vokottelemaan vanhoja fanejaan, jotka ovat tätä nykyä jo laillista riistaa. Jos XL5:n oli todella tehtävä paluu, en tiedä kuinka muutenkaan sitä olisi voinut tehdä. Sitten vain 7. Taivaan paluuta odottelemaan.
Keskustelut (3 viestiä)
26.06.2008 klo 15.49
Rekisteröitynyt 02.06.2008
27.06.2008 klo 11.02
Viimeinen kappale arviosta kruunaa kyllä koko komeuden :)
02.08.2008 klo 18.56
Kirjoita kommentti