Spiderhead on idyllinen avovankila pöheikössä. Vangeilla testataan lääkkeitä, mutta suostumus aina pyydetään. Chris Hemsworthin näyttelemä johtaja on rento ja miellyttävä tietyllä tavalla, josta fiksu tunnistaa hänet lieroksi, olisipa hän poliitikko tai tippiä kerjäävä tarjoilija. Hän on hullu tiedemies, mutta olettamia puretaan, sillä hänen avustajansa vaikuttaa mutkattomalta ja vangit jopa kutsutaan kulissien taakse seuraamaan kokeita. Lääkkeet tuntuvat toimivan. Yksi saa näkemään maailman kauniimpana ja toinen laittaa sanat virtaamaan. Nykyään testataan rohtoa, jota nauttineet rakastuvat ja säntäävät panemaan. Johtaja tahtoo tietää, jääkö siitä jäljelle muuta kuin hiertymiä.

Noin tunnin kuvittelin, että leffa sijoittuu päihteettömään universumiin ja kertoo kaljan keksimisestä. Lähes kaikki täsmää. On mietoja ja väkeviä oluita ja tieteilijöiden pitää hyväksyä, ettei vaikutus kestä. Painajaisia aiheuttava lääke tietenkin symboloi Lasolia. Sävy on kepeän kujeileva, joten satiiria pitääkin etsiä, mutta heikoilla jäillä tässä liikutaan. Jos ajatusleikkiä muuttaa siten, että leffa kertookin heroiinin ja ekstaasin kaltaisten huumeiden keksimisestä... kyseessä ei ole ajatusleikki. Scifiä on lähinnä se, että kikatuslääkkeiden vaikutus lakkaa nappia painamalla. Ehkä biologiassa reputtanut kirjoittaja tähtää draamaan.

Ainoa toimiva pala psykologiaa on se, kun vankien kanssa kaveeraava pomo käyttää keppinä "Lasolia" ja vapaaehtoisuuden käsitettä. Ei ole pakko tehdä mitään, mutta vangit päätyvät pumppaamaan myrkkyä toisiinsa. Johtaja hermostuu, kun Miles Tellerin hahmo ei tottele, joten ainekset ovat kasassa? Pientä kärjistystä myöhemmin johtaja voitaisiin julistaa narsistiseksi psykopaatiksi - ja sitten se lähes mukava assistentti voisi jalostaa ideat olueksi? Tsuh?

Vangit ovat rutinoituneet. Tellerin hahmo on ihastunut kohtalotoveriin, mutta muiden paneminen testeissä on hyväksyttyä. Leffa yrittää kehittää samaistumispintaa parisuhteella ja osapuolten traagisella menneisyydellä, missä epäonnistutaan lähes täysin. Tarjolla on lähinnä ilmoitusluonteisia selityksiä ja tunnelmaltaan tarkoituksella epämääräisiä testitilanteita, joiden annetaan laahata. Suhde ei elävöidy yhteisöstä puhumattakaan, kun edes kättelyvaiheita ei näytetä. Kunnioitin Telleriä perusjamppana, joka pitää kiinni rajoistaan, mutta mitä pidempiä olivat vakavat hetket, sitä enemmän silmäni pyörivät.

Käänteet ovat niin vaisuja, että jos järkeilet ne etukäteen, et välttämättä huomaa sitä. Hemsworth on motivoitunut, joten aikansa hän hallitsee elämystä mystisenä sirkustirehtöörinä, mutta kun tulkinnan vara haihtuu, jäljelle jää hämmentävän ontto farssi yhdellä näyttelijällä, joka tähtää eri genreen kuin muut. Hämmentävyys sinänsä on kehu. Kernaasti jopa raivostuisin vaihtelun vuoksi.

Annan pisteitä (mutten tähtiä) outoudesta. Jos tulkitsevalla, leffat kokonaan ilman kännykän räpläystä katsovalla scififanilla sattuu Netflix jo olemaan, tämä on toimiva chilihaaste, joka hyvässä lykyssä jättää tarpeen lähteä foorumille vaahtoamaan. Moni vain haukottelee. Testejä ei ole toteutettu mitenkään erikoisesti, joten vain näyttelijät elävöittävät painajaiset ja sen, miksi mummosta tuli äkisti kuuminta hottia, jos hekään. Leffa on siedettävä komedia ja siksi ala-arvoinen draama ja trilleri, tai sama toisin päin.