Aavistuksen tasapaksuksi jääneen ja aikaa huonosti kestäneen edellisen albuminsa jälkeen Rammstein tekee selkeän ryhtiliikkeen. Yhtyeen kahdeksas täyspitkä "Zeit" on kaikkea muuta kuin hajuton ja mauton löysäily, sillä kiekko herättää voimakkaita tunteita niin puolesta kuin vastaan. Biisikattauskin toimii selkeästi paremmin kuin edeltäjällään.

Zeit kuvastaa hienolla tavalla koko yhtyettä, jolla on aina ollut kaksi puolta. Ulospäin Rammstein on kuin karski ukonrahjus, joka aiheuttaa yleistä pahennusta laukomalla kikkelivitsejä sopimattomissa tilanteissa. Rujon ulkokuoren alta löytyy kuitenkin herkkyyttä ja kauneutta, joka pilkahtelee paikoitellen myös ulospäin. Liekö ikä tehnyt tehtävänsä, sillä uutukaisellaan Rammstein antaa tämän ominaisuuden kuulua aiempaa rohkeammin. Ja hyvä niin, sillä vaikka yhtye on luonut suurimmat onnistumisensa raskaamman runttauksen saralla, niin tällä kertaa rauhallisempi anti muodostaa merkittävän osan albumin huippuhetkistä. Oli kyseessä sitten Armee der Tristenin upeat syntikkapauhut, nimikkokappaleen jylhä kauneus tai Schwarzin loppupuolen lumoavat piano-osuudet, saavat nämä aidosti sielun läikehtimään. Parhaimmillaan Zeit tuntuukin siltä, että ilkikurisesta pojanviikarista on kasvanut fiksu aikuinen, joka ei yritä esittää mitään.

Vaan sitten Rammstein haluaa olla Rammstein, joka heittää herkistelyn sekaan muutamat kainalopierut sekoittaakseen pakkaa. Ainahan yhtyeen tavaramerkkeihin on kuulunut karhea ilmaisu, seksuaalinen kuvasto sekä häiriintyneet tarinat, mutta tällä kertaa nämä tuntuvat lähes absurdeilta kaiken kauneuden seassa. Varsinkin kappaleet OK tai Dicke Titten – joista jälkimmäinen voidaan kankeasti suomentaa muotoon "isot tissit" - särähtävät poikkeuksellisen voimakkaasti korvaan. Yhtyeen saksankielisiä sanoituksia harva ymmärtää tai jaksaakaan syvemmin ruopia, mutta kun vokalisti Till Lindemann alkaa yllättäen karjumaan ”OHNE KONDOM” -huudahduksia, tuntuu olo lähinnä kiusaantuneelta - hieman jopa loukatulta. Pahimmillaan ilmaisusta välittyy kuva, että sekaan on ollut pakko laittaa jotain härskiä, jottei homma mene aivan hempeilyksi. Toki tämä on kiinteä osa yhtyeen imagoa, mutta asian olisi voinut hoitaa tyylikkäämminkin. Nyt meiningistä tulee mieleen hyvällä maulla rakennetun ja näppärän provokatiivisen keskustelunavauksen sijaan se karkea tursake, joka puhuu mitä sylki suuhun tuo.

Onneksi selkeimmät ylilyönnit jäävät edellä mainittuun biisikaksikkoon, sillä muilta osin albumikokonaisuus toimii varsin hyvin. Hidastempoisempia hetkiä tasapainotetaan mainiosti tamppaavilla kappaleilla, joista varsinkin Zick Zack sekä Angst nousevat bändin parhaimpien esitysten joukkoon. On käsittämätöntä, kuinka intensiivisen kokonaisuuden Rammstein on uutukaisestaan rakentanut, vaikka suurimmalta osin tahti pysyy maltillisena ilmaisun ollessa yllättävänkin rauhallista. Zeit on hieno osoitus siitä, ettei aina tarvitse riehua, jotta viesti menee perille.

On mielenkiintoista nähdä, jääkö Zeit lopettamispuheita aiemminkin viljelleen Rammsteinin viimeiseksi albumiksi. Kiekon päätöskappale Adieu on nimetty huomioita herättävästi, joten voi vain arvailla, jättääkö yhtye aidosti jäähyväisiä vai halutaanko tällä keinoin vain härkkiä fanikuntaa. Vaan olipa suunta tästä eteenpäin mikä tahansa, osoittaa yhtye edelleen olevansa oma itsensä - niin hyvässä kuin pahassa. Muutaman vitsin karsimalla Zeit olisi täydellinen albumi.