Obi-Wan Kenobi -sarjaan on pari viikkoa. Kerronta ei voi nousta George Lucasin tasolle, joten unelmieni skenaario on se, että Darth Vaderiksi palaava Hayden Christensen saa niin helppotajuisia kohtauksia, että pulliaiset keuhkoavat yllättyneensä, kuinka hän osaa.

Pimeä uhka on hupaisan eksoottinen ralleineen ja valopallosammakoineen, mutta Star Warsin uudelleenmääritteli Kloonien hyökkäys. Maailmanrakennus on erittäin vahvaa. Fanien enemmistö vaikuttaa hyväksyneen, että kloonisodista myös Jedin paluun jälkeiset sarjat inspiraatiota ammentavat, kun jatko-osatrilogialla ei ideoita ollut. Romanssia saa pitää Kloonien hyökkäyksen heikkoutena. Kaikki eivät osaa lukea ihmisiä. Testi: jos inisen vieressäsi "hiekka pyllyssä ärsyttää, normaalisti", flirttailenko vai kosinko?

Isot kortit pelaava Sithin kosto on paras Star Wars -elokuva, mutta Kloonien hyökkäys on mielenkiintoisempi saavutus esiosana. Tuttuun tarinaan on lisätty niin paljon tasoja, että se voidaan esittää mysteerinä. On yhä kiintoisaa pohtia, minkätasoinen kontrollifriikki roisto on sodan sumun takana.

Kiinteät faktat: roisto yllyttää pankkiireita, kauppiaita ja muita torakoita luomaan robottiarmeijan samalla, kun hän eduskunnan puhemiehenä junailee hyvikset Natoon. Hän on tähtien sodan ainoa herra, mutta päättääkö hän, milloin sota alkaa? Manipuloiko hän Anakinia toiveikkaana vai nukkemestarina? Siinä on ero, saiko hän örkit kidnappaamaan Anakinin äidin, vai sitoivatko örkin naisen tolppaan kuukaudeksi muista syistä, mutta asiaa ei ole pakko ajatella, eikä mikään tällainen kysymys ole juoniaukko. Anakinin kokemus on selkeä. Avoin manipulointi on Sithin koston juttu.

Kätyrien mietteet ovat kiintoisia. Jango Fettillä ja kreivi Dookulla on taktiikka, jossa puhutaan totta sen verran hämärästi, että heidän uskotaan valehtelevan. Jango tuntuu johdattavan jedit kloonien ja sitten robottien jäljille. Ilmeistä päätellen Jango ei kuitenkaan tahdo tapella Obi-Wanin kanssa, ja lopussa Dooku järkyttyy Jangon (kloonien isän) kuolemasta, joten kaikki ei mene kuin Strömsössä. Tänä keväänä Ukrainan sota on herättänyt vastaavia kysymyksiä: mitä kukakin venäläinen luulee tekevänsä, ja tajuaako "korpraali se ja se" arvonsa? Todellista painoa on aina ollut myös Yodan tasoisten mestarien virheillä ja Jar Jar Binksin kaltaisen pässin poliittiselle palopuheella. Se, että eduskunnan Hessu Hopot hurraavat Binksille, on 50% kaikesta, mitä politiikasta tulee tietää.

Leffan aloittavan terrori-iskun kohteena on pasifisti Padme. Lopussa vahvistuu vain, että Padmen tahtovat hengiltä kauppiaat, joilla on Pimeän uhan aikaista kaunaa. Siinä välissä Padmesta tulee tapa manipuloida Anakinia, joten mitä miettii pääpahis, joka Padmen tuntee? Nykyään tuumin, että roisto on uhkaavampi, jos hän maalaa kärsivällisesti leveällä telalla ja tarttuu tilaisuuksiin. Aikanaan olin niin kiinnostunut vastauksista, että luin Sithin koston käsikirjoituksen ennen ensi-iltaa, mutta tänään keskityn leffaan, enkä laajennuksiin. Leffa toimii, kuten se toimi 2002.

Kun esiosia potkitaan, muistan itsekin jedit köpöttelemässä näytönsäästäjän edessä tai Christensenin lausumassa itsekseen "nyääh, taasko sapelini hajosi, kyllä Obi-Wan nyt suuttuu". Se ei ole kaikki. Leffa on rytmiltään harkittu, tekniikaltaan kokeellinen ja musiikiltaan, ääniltään ja toimintakohtauksiltaan erinomainen. Yodan ja Dookun matsin alkuperäisen arvon muistaa, kun kohtaus iskee silmää: et usko, mitä nyt tapahtuu. Jangon orgastiset äänipommit ja se, kun Anakin päristelee prätkällä "Duel of the Fatesin" tahtiin tarinan kiihtymisen merkiksi, palauttavat mieleeni alkuperäisen näytöksen, jolloin Star Warsiin rakastuin.

Christensenin Anakin on nariseva, houriva, ylimielinen ja toisinaan hurmaava nilkki, eli uskottavin mahdollinen 21-vuotias, tuumin 21-vuotiaana 2002. Christensen sisäistää tavoitteensa ja hallitsee kohtauksiaan. Uskon siihen, että Anakin horisee Padmelle hiekasta ja sielunsa kärventymisestä. Hän on nolo jätkä: harhaisten sotapappien koulima traaginen roisto, jos et tiennyt. Padme sen sijaan saattaa haiskahtaa pöllähtäneeltä Natalie Portmanilta vastareaktioiden aikana. Leffa on paljon, ja epäkohtien nielemiseen tarvitaan sarkasmia, mutta en painota sitä, vaan mieluummin vaikka kirjaston mummon toteutusta. Kun mummo muikean topakasti väittää, että jedien kirjasto ei virheitä tee, se on yksi hienostuneen täsmällinen osoitus siitä, että Lucas varoittaa ylpistyneestä, sisältäpäin lahoavasta yhteiskunnasta, eikä vain haaskalinnuista.

Leffa olisi täydellinen, jos Lucas osaisi ohjata ja kirjoittaa... yhtä hyvin, kuin hän osaa unelmoida.