Yli 40 vuotta aktiivista musiikkiuraa on komea saavutus kenelle tahansa. Ja vielä vakuuttavamman saavutuksesta tekee, jos uran aikana kivutaan asemaan, jossa koko kansakunta tuntee vähintään nimeltä. J. Karjalainen jos kuka lukeutuu tähän suomirockin suurten ja koskemattomien joukkoon, jossa myös esimerkiksi Eppu Normaali tai vaikkapa Pelle Miljoona tulevat elämään ikuisesti musiikkinsa kautta.

Vaikka matkaa on takana, ei eläkeiän saavuttanut J. Karjalainen osoita hyytymisen merkkejä. Ties kuinka monennen kokoonpanon ties kuinka mones albumi Soulavaris kuulostaa edelleen tekijänsä tuotokselta - eikä lainkaan huonolla tavalla. Päinvastoin, iän tuoma kokemuksen annetaan reilusti näkyä ja tätä myös hyödynnetään tarinankerronnan tehokeinona. Soulavaris kun tuntuu kansikuvansa mukaiselta matkalta ullakolle, jossa pölyn peittämiä esineitä tutkiessa muistellaan menneitä, mutta samalla jalat pidetään tukevasti nykyhetkessä ja ajatukset tulevassa. Tästä kertoo se, ettei kaavoihin ole kangistuttu, sillä albumilta löytyy myös yllätyksiä.

J. Karjalainen on mestari kertomaan tarinoita. Mä meen, Telepatiaa ja Mennyt mies - vain muutamia esimerkkejä eri vuosikymmeniltä siitä, kuinka taidokkaasti sanoitukset saadaan upotettua olennaiseksi osaksi musiikkia. Lisäksi on kiehtovaa, kuinka vaivattomasti J. Karjalaisen musiikissa ja teksteissä liikutaan kahden eri maailman välillä. Arkinen tavanomaisuus ja unenomainen salaperäisyys paiskaavat hienosti kättä lopputuloksen ollessa silti yhtenäinen. Hyvänä esimerkkinä tästä toimii uutuusalbumin kappalepari Unien Näkijä ja Popsävel 66, jotka täysin erilaisista tunnelmistaan huolimatta istuvat sulassa sovussa samalla levyllä. Tämä dynaamisuus on yksi syy, miksi Soulavaris kiehtoo ja vetää puoleensa.

Satunnaisemmalle kuulijalle Soulavaris kuulostaa olevan hyvin linjassa sen suhteen, mitä J. Karjalainen on tehnyt koko uransa ajan. Tunnistettavat elementit herkullisesti soivine sähkökitaroineen, huuliharppuineen ja sähköpianoineen ovat juuri sitä, mitä artistilta yhtyeineen saattaa odottaakin. Tutut rakennuspalikat eivät myöskään mene hukkaan, sillä Soulavaris on hieno albumikokonaisuus. Biisikattauksesta löytyy muutama tehosoittoon sopiva täsmäisku, kuten albumin komea aloitusraita Aurinko nousee ilman sua sekä Lännen-Jukan fiiliksiin vievä Oulu, Wisconsin. Näiden lisäksi mieleen jäävät hämyistä kapakkatunnelmaa huokuva Yönä niin kuin tää, tarinankerronnan juhlaa edustava ja sanoituksissaan tekijänsä aiempaan tuotantoon viittaileva Punainen Keinutuoli sekä yksinkertaisen kaunis Nuku hyvin, Angelique.

Soulavaris osoittaa, että nyt viidellä eri vuosikymmenellä levyttänyt J. Karjalainen on edelleen ajankohtainen tapaus. On myös hienoa, että vaikka fokus on tietyllä tavalla lukkiutunut menneeseen, ei kokeilunhalu ole kadonnut mihinkään. Nimikkokappaleena toimiva instrumentaali kun kasvaa kestonsa aikana yksinkertaisesta akustisesta näppäilystä melkoiseksi konejumputukseksi, jota pitäisi konserttisalien sijasta soittaa tanssiklubeilla. Harmi vain, ettei hauskasta ideasta ja kysymyksiä herättävästä rakenteesta lypsetä enempää irti. Jos kappaleen olisi jättänyt rohkeasti albumin viimeiseksi vedoksi, olisi kuulijakunnalle jäänyt käteen todellinen cliffhanger. Tätäkö on jatkossa luvassa? Nyt kappale tuntuu enemmänkin muusikkoporukan sisäpiirin vitsiltä, joka ei sinällään johda mihinkään. Mutta vaikka kaikkea potentiaalia ei hyödynnetä, on kyseessä silti hyvä ja poikkeuksellinen kappale.

Kaiken kaikkiaan Soulavaris on vahva julkaisu. Albumin muutamat heikommat hetket, kuten rasittavalla tavalla itseään toistava Eddie Boyd -polaroid, eivät kokonaisuutta pilaa, vaikka siellä täällä särmää olisi voinut olla enemmänkin. Suurimman osan ajasta J. Karjalainen kuitenkin tietää, mitä tekee. Soulavaris on komea levy, joka toimii myös varsin kattavana yhteenvetona siitä kaikesta, mitä sen tekijän ura on pitänyt sisällään tähän saakka. Toivottavasti jatkoa on luvassa, sillä nykyajan kertakäyttöisen ja muovisen radiohutun seassa J. Karjalaisen aidolle ja ajattomalta kuulostavalle musiikille on tarvetta enemmän kuin koskaan.