Tilastotiedettä. Pandemia-aikana katson 33% ison kankaan spektaakkeleista, ja valinta on tämä, koska julisteessa on 66% Sonic Adventure 2:n pelattavista hahmoista. Eniten tahdon nähdä puuttuvan parin, eikä kumpikaan niistä ole paha siili Shadow, mutta on realistista toivoa, että etuvetoinen lepakkoleidi Rouge debytoi jo 2023 alkavassa sarjassa, joka keskittyy tämän leffan esittelemään kovanyrkkiseen nokkasiiliin Knucklesiin. Leffa on täten 134% nostalgisempi kuin muisto Spider-Man-piirretyssä mököttäneestä Morbiuksesta, ja edellinen Ihmeotukset oli 68% roskaa.

Leffojen Sonic-siili on maapallolla varttunut sotalapsi. Knuckles on konfliktin toisen osapuolen viimeinen jäsen, joka jäljittää Sonicia jo ennen kuin katala tohtori Munamies näyttää suunnan. Sonicin piikkien magiasta horistiin ja nyt paljastuu, että nurkillemme kätkettiin muutakin mystistä, joten Munamies tekee muistiinpanoja. Jim Carrey on roolissa takuumurea / 3 minuutin uppomuna, kunhan tapaat huvittua hänen lastenleffoistaan. Moni hautautuisi töröviiksiin, mutta maaninen Carrey joutuu muistuttamaan ulkonäön muuttuneen. Hän hengailee pääasiassa pehmolelujen kanssa ollen "animoidumpi" kuin jäykkä sotapoika Knuckles.

Tuplahännällään lentävä Tails-kettu ilmestyy Sonicin pirtsakaksi tueksi, koska hän keksijänä havaitsi Sonicin supernopeuden ja jotakin, jotakin. On hämärää, missä näitä tyyppejä sikiää leffojen mukaan, mutta se on ominaisuus, miten epäuskottavia värikkäät, söpöt ja pelimäiset isopäät ovat teknisesti, sillä heihin tulee silti uskottua kiitos rentouden, vauhdin ja heidän näkökulmansa painottamisen. Olisi hilpeää, jos Super Mario semi-ihmisenä saisi saman käsittelyn.

Yhden lauseen arvostelu "juosten pissiminen ei tunnu missään, kun olet näin nopea" ei aivan riitä, sillä pituus alkaa tuntua. Alussa Sonic haukottelee veneessä James Marsdenin kanssa ja teleporttaa hänet Havaijille. Se olisi vitseistä paras, jos emme Marsdenista enää kuulisi - koskaan. Havaijilla koetaan hääjuoni, joka hämmentävästi tuntuu näytökseen pakotettujen aikuisten omalta kivalta, vaikka sekin riistäytyy käsistä jotenkuten relevantisti ja hymyn väärtisti.

Leffasta silpaisisi 20-30 minuuttia sivuihmisiä ja jäljelle jäisi isoa huipentumaa kohti luontevasti eskaloituva 90-100 minuutin ilotulitus. Standardoidun kolmen näytöksen tilalla on neljä ja puoli. "Pelattavista hahmoista" saadaan irti se, mitä osaan odottaa (kiitämistä, keksintöjä, murjomista), ja satunnainen heihin liittyvä älyvapaus kuten tanssikisa Siperiassa istuu energiaan ja sallii Sonicin ja Tailsin ystävystymisen rekisteröityä. Arvosana olisi korkeampi, ellei takalistoni käyttäisi veto-oikeuttaan, ja ellei Knucklesin vertaaminen laimeaan The Winter Soldieriin (talvella!) olisi niin tuhnua, että se kumoaa kolmen "price of shiitake" -tyyppisen läpän arvon.

Fanittaminen puolisumussa on yhtä kaikki suosikkiasioitani tässä kuussa (nyt on 6. päivä). Tiedän Halo-peleistä alkeet, joten tv-sarja ei tunnu alkeiskurssilta ja toisaalta en nipota uudistuksista. The Movie 2 selitti, mikä on eräs tietty Sonic-figuuri, jota en vaivautunut avaamaan, kun ostin neljän setin saadakseni Rougen. Nyt pidän niistä kaikista! Arvottu arvosana on korkeahko, jos luonteeltaan epämääräinen aihe ei kiinnosta, tai jos pelit kiinnostavat mutta pierujen kaltainen syventäminen ei. Merkittävää hävettävää puoliksi animoidulla perhe-elokuvalla ei ole, kun konsensus on siunannut lähinnä Paddingtonit tällä vuosituhannella ja omaa juttua tehdään motivoituneesti. Ystävyyden sanoman voi kertoa osuvammin, mutta ehkä näppärä äksöni saa psykopaattikakarat kuuntelemaan. (Ei saa.)


Olen laiska napsimaan fotoja, joten tämän tehtävä on tukea kolmea tuoretta juttua: