Autuas on Sebastian Stanin fani, joka katsoo vapaaehtoisesti "mitä lie romanttista draamaa" ja yllättyy isosta käänteestä eli mainostetusta perusideasta, josta lisää pian (varoitan kai juonipaljastuksesta). Stan kävi kuivaksi Marvel-leffoissa, joten tajuntani laajeni, kun hän sähelsi villinä puupäänä Pam & Tommyssa. Sovitaan, että Fresh on samaa elämystä. Muuta ei käteen jää, vaikka yritystä löytyy.

Varhainen vitsi tuntuu osuvan maaliin, kun Noa-neidin deitti on sekä nariseva hipsteri että itsekeskeinen sovinisti. Minne kaikki hyvät miehet menivät; ja missä ovat kaikki jumalat kuten Marvel-könsikkäät? Noa tutustuu Stanin näyttelemään tohtoriin kaupassa. Tohtori ei vaikuta kannibaalilta, vaan aloitekykyiseltä ja pikantisti varautuneelta prinssiltä. Jos olisin Noa, pistäisin merkille, että kun joku liehittelee, vaikka pönötät tekemättä mitään, kyse on parhaimmillaan lihallisista himoista, joten ei ole syytä olla otettu, ellet tietoisesti tyrkytä. Mutta ehkä nykyaika tekee epätoivoiseksi. En syyllistä pihviä, vaan koetan samaistua.

Stan ja Daisy Edgar-Jones muodostavat sopusuhtaisen, Hollywoodin b-divisioonan tyylisen perusparin. Sitä suurempi on shokki?! Hetken ehkä, jos esim. juliste on näkemättä. Hannibal Lecterin tv-sarja meni tyylittelyn ja ylilyöntien myötä etäännyttäväksi, joten olisi kiva muistaa, että lihoilla on eroja (olen vegetaristi), mutta myös Fresh lyö yli, eikä sankarittaren näkökulmassa malteta pysyä. Rytmi- ja tyylitaju ovat epämääräisiä. Yksityiskohdat yhtä todennäköisesti vain pitkittävät leffaa ja unohtuvat kuin jotakin alustavat. Katsojan ennakkotiedoilla ei olisi väliä, jos puun takaa tulevat kauhut viritettäisiin huippuunsa, enkä puhu vain väkivallasta, sillä monet Lecterin repliikeistä ovat tekoja hyytävämpiä. Freshin yritteliäin monologi ei ole kaksinen varsinkaan koska sitä saa odottaa.

"Parannusehdotuksia" tulvi taas pollaani. Jos Noa olisi normaalipainoinen Bridget Jones, eikä timmi tikku, hän olisi Hollywood-standardeilla punkero, ja naps vain: leffa kertoisi moniulotteisesti jostakin jo pitkän alun aikana. Voiko "punkero" luottaa siihen, että kovakuntoisempaa partneria kiinnostaa persoonallisuus, eikä jätkä ole joku äitinsä ja nojatuolin väliin lapsena jäänyt läskinjahtaaja (tai pahempaa)? Kun päähenkilö on peruslaiha, sanoma on se, ettei kehenkään pidä luottaa ikinä, tai jotakin.

Siinä mielessä "Stanin legenda kasvaa", että uskon hänen venyvän paholaiskarismaan jos käsikirjoitus sallii. Tohtorin harrastus on liian yksityiskohtainen, jotta uskoisit naapurin sedän tekevän samaa, mutta hienostelusta eli lähinnä kulinarismista huolimatta hahmo on liian tyhmä herättääkseen pelonsekaista kunnioitusta kuten Lecter. Leffa väittää, että tohtori vaanii yksinäisiä, mutta hän tekee sen julkisilla paikoilla, eikä siihen liity oivalluksia, että Noan kaveri ryhtyy neiti etsiväksi välittömästi; niin näissä vain aina käy. Käsikirjoitus ei osaa ilmaista miksi Noa on päähenkilö, eli mitä muuta hän on kuin normaali. Näyttelijän vika ei ole sekään.

Teos valuu eteenpäin testaillen kaavoja ja kuvallisia kikkoja ja syyllistyen huonoon makuun, kuten simppelisti perustelemattomaan kepeyteen. On koomista huomioida, että deittailu on kamalaa jo yleisellä tasolla, mutta en muista, että leffa edes vertaisi deittailua karjamarkkinoihin kuten itse teen, joten sen ensimmäisen huomion toistaminen ei tee kauhuskenaariosta viiltävää satiiria ajastamme. Leffa on köyhän henkilön Lecter-klooni. Enemmän saa nähdä, mutta moni halpa eksploitaatiofilmi on terävämpi väittääkseni.