Jos uutiset stressaavat, niin ainahan on kevyttä viihdettä, kuten tarinoita sivistysvaltioiden edustajista, jotka hakkaavat joukolla maailmanrauhaa uhkaavaa venäläistä pelleä: tässä tapauksessa Grigori Rasputinia.

Pidän tuosta tylytyksestä, mutten suosittele väkivaltafantasioita, jos sitä ei ole ymmärretty, että ne ovat fantasioijan heikkoutta. Sanakirjaesimerkki sairaasta fantasiasta on ensimmäinen Kingsman, jossa "sankari" teurastaa "syyntakeettomasti" junttiuskovaisia, "koska se on hauskaa". Leffa on vastaava kuin kuvitteellinen leffa, joka juhlii kouluampujaa, jonka näkökulmasta kaikki ovat kiusaajia tai hiljaisia hyväksyjiä. En julistaudu sivistyneeksi. Aivokemiani ovat niin sekaisin Donald Trumpin ja koronakriisin eli vuosien uutistulvan jälkeen, että vaikka olen vuodattanut pari kyyneltä Ukrainan sodan johdosta, en osaa kiukkuilla tai pelätä. Koiria omistavat ja musiikkia kuuntelevat naapurit eli "todelliset ongelmat" kiristävät homeista nuppiani, joten siltä pohjalta ymmärrän luolamiesfantasioiden tarpeen.

The King's Man on sekavaa roskaa, jonka voi saada kuulostamaan simppeliltä. Leffa on esiosa, jossa tuntemamme agenttijärjestö perustetaan 1. maailmansodan aikana. Venäjän hovin mystinen munkki Rasputin, viettelevä vakoojatar Mata Hari ja vastaavat hämärät spedet ovat muodostaneet vaarallisen salaliiton. Se kuulostaa luontevalta askeleelta tälle sarjalle, kun historiallisten hahmojen sketsiversiot liittoutuvat kuin Miehen ja alastoman aseen alussa, paitsi että leffa on edeltäjiään vakavampi. Laajan kokonaisuuden taustoittaminen tekee leffasta myös kuivan, pirstaleisen ja poukkoilevan.

Ralph Fiennes on Ralph Fiennes aristokraattina, joka vakoilee pasifistisen maineensa varjolla. Ennen vanhaan hän soti, mutta 1800-luvun britti-imperialismia hän ei hyväksynyt. Nainen ja tumma mies ovat hänen uskottujaan, mutta miesasiamies ilahtuu, sillä he jäävät taustalla päähenkilön pojanpökkelön seikkaillessa. Pyöritin silmiä sille matkalle. Idean pitäisi jäädä tähän: poika ei hyväksy isän "passiivisuutta", joten isä tekee hänestä kaltaisensa agentin. Poika tahtoo myös sotimaan, mitä isä ei hyväksy, ja on takaumiakin, joten leffan pitäisi olla minisarja hengittääkseen.

Puurosta löytyy pirteän farssimaisia sattumia ja potentiaalin tynkää, kunhan johonkin pysähdytään. Rasputin on mölisevä törkyturpa, huumeita käyttävä henkiparantaja, ripaska-ninja ja homofoobikon pahin painajainen, joten leffalla todennäköisesti on huomiosi mielipiteestä riippumatta, kun hän lopulta saa aikaa. Kun sotaa seurataan tovi ja joku tuumaa juoksuhaudoissa jytinän keskellä, että kaveria ei jätetä, olen melko helposti mukana - kunhan kohtaus ei riko fysiikan lakeja kuin Maantiekiitäjä-piirretty. Puhunko nyt vitsikohtauksesta? En? Tyyli heittelee miten sattuu.

Mukana on laskuvarjokohtaus, joka saisi Johnny Englishin fanit ulvomaan naurusta. Lähes varmasti on tarkoituskin nauraa. Epäselvyys itsessään ei haittaa, vaan ottaisin mielelläni The Happeningin kaltaisen hervottoman patsastelun, joka ei myönnä olevansa komedia, mutta tällä saagalla on pohjavireeseen vaikuttavaa painolastia ja kokeellisen tyylittelyn aidotkin ansiot hautautuvat jaaritteluun. Tarantinon Kunniattomat paskiaiset vangitsi huomion höpöttäessään, joten kaikki meni täydestä. Kun ohjaajan lahjat näkyvät kiistattomimmin ripaska-kungfun aikana, en lähtisi kommentoimaan kokonaista maailmansotaa siinä sivussa.

Kingsmanit löytävät aina uusia tapoja tyriä. Voi sitä riemua, että entinen lupaus Matthew Vaughn ohjaa seuraavaksikin agenttijännärin - ennen neljättä tällaista ja mahdollisesti esiosan jatko-osaa.