Kun nainen tai tyttö on jossakin, meneillään on mysteeri tädin kökköpokkarissa tai sen filmatisoinnissa. Parodiaversion otsikko on hauska. Veikkasin, että kyseessä on lyhyt hupailu, jossa kaksi naista kyttää toisiaan näennäisen aiheettomasti. Mystisestä syystä Nainen talossa toisella... onkin esikuviaan tuplasti pidempi sarja, jossa naistyttöjä eli näkökulmia on yhä vain yksi.

Heh: Kristen Bellin näyttelemä taidemaalari Anna on erakoitunut menetettyään tyttärensä ja sitä myöten avioliittonsa ja intohimonsa. Röhöhöö: viinilasi on reunoja myöten täynnä kun Anna lukee kirjoja, joissa nainen tai tyttö on jossakin. Naapuriin muuttaa söpö leskimies, joka sähköistää hallusinaatioista jo kärsivän Annan mielikuvituksen. Mies vaikuttaa kiinnostuneelta, mutta hänellä on tyttöystävä. En sano mitä tapahtuu, mutta heti kun tyttöystävä mainitaan, on tarkoitus olettaa, että daami katoaa ja mies vaikuttaa sarjamurhaajalta sälekaihtimien takaa tarkkailtuna.

Jos et usko, että lapsen menetys hauskuuttaa, voit yrittää ottaa vakavasti kertomuksen, jossa päivä oli sateinen, kun Annan tytär lähti tutustumaan isänsä työpaikkaan, isän ollessa sarjamurhaajiin erikoistunut FBI-agentti. Sittemmin Anna on kehittänyt sadefobian. Se ei ole vitsi automaattisesti, aivan. Aluksi pidin sitä viehättävänä, kun jutut ovat kaukaista sukua Leslie Nielsen -huumorille, vaikkei niitä kärjistettäisi. Huumori on suunnattu aivosoluille, joilla ihmettelet vakavienkin tällaisten uskottavuutta? Samaa henkeä löytyy lopusta, ja silloin se vasta absurdia on puhumattakaan selkeistä kärjistyksistä, sillä keskivaihe kulkee melko normaalisti. Hölmöjä pieniä hetkiä on enemmän kuin dekkareissa, muttei enemmän kuin elämässä.

Tuntuma on se, että ohjaaja ja kumppanit tykkäävät tavallisista tällaisista niin, että tuplapituus tarpeettomine mutkineen on heille itseisarvo, mutta sen verran nokkelia he ovat, että he näkivät eteen lyödyn käsikirjoituksen koomisuuden ja päättivät sitä hitusen kärjistää. Tämä on huonoin käsikirjoitus ikinä! Tiedän – siksi sen filmaamme!

Drinker Bell selviää tasoista vaivatta. Hän on hillitysti hupsu, mutta hahmon traumoja voi kunnioittaa, ja vaikka hän sekoilisi päissään tai pyllistelisi epätoivoisen kiimaisena, usko entisen Veronica Marsin kykyyn oivaltaa asioita ei koskaan täysin kuihdu. Murhamysteerit ovat miljoonien intohimo, joten aloin hyväksyä eksyneeni katsomaan kivutonta sellaista. Loppuratkaisu on hauska makuuni, joten tukehtuvatko Agatha Christie -tädit cherryynsä? Tuskin, mutta autuas on hän, joka ei näe rytmihäiriöitä ja tyylivirheitä missään vaiheessa.

Aiheena on naapurien kyttääjä, joka menee asioiden edelle mielikuvituksessaan, mutta sarja on niin hidas, että katsoja ehtii päähenkilön edelle useammassa vaiheessa, kun jotakuta on syytäkin epäillä jostakin. Niitä hetkiä voi väittää tarkoituksellisiksi ja jopa vitseiksi, mutta kun tarina venyy 90-120 minuuttia yliajalle, "tarkoituksellinen" ja "vitsikäs" sisältö saisi olla sisällökkäämpää, jeh? Tämän katsoo.