The Weeknd nousi koko musiikkikansan tietoisuuteen muutama vuosi takaperin julkaisemallaan "After Hours" -albumilla, joka sinkautti artistin niin musiikkilistojen vakiovieraaksi kuin Super Bowl - puoliaikashown tähdeksikin. Eikä menestys turhasta tullut, sillä The Weeknd onnistui edellisellä albumillaan hiomaan ulosantinsa tarttuvan herkulliseksi ja helposti nautittavaksi musiikkikimaraksi, josta löytyi niin syntikkapopin ja elektronisen tanssimusiikin puoleensa vetävää voimaa kuin hillitympää sielukkuuttakin.

Menestyksen myötä odotukset uuden musiikin suhteen ovat varmasti monin paikoin kasvaneet massiivisiin mittasuhteisiin. Pettyä ei kuitenkaan tarvitse, sillä tekijänsä viides studioalbumi "Dawn FM" on toimiva ja vahva julkaisu. Varsinkin konseptiltaan kiekko erottuu edukseen, sillä albumi on rakenteeltaan kuin kiirastulen taajuuksilla soiva radiokanava, jossa Jim Carreyn äänellä puhuva radioisäntä johdattaa kuulijan pimeyden keskeltä kohti valoa. Mikä se valo sitten on ja mitä matka symboloi, sen saa jokainen kuulija itse pähkäillä. Toteutus on onnistunut, sillä musiikin seassa kuultavat välijuonnot sekä mainokset varmistavat, että lopputulos on miellyttävän easy listening - osastoa, mutta samalla siitä löytyy sopivasti happoista outoilua. Kaikkea tätä tukee viimeisen päälle hiottu äänimaailma, joka sopii kiekon tunnelmaan kuin nenä päähän.

Onnistumiset eivät myöskään jää hauskan idean tai näppärän konseptin tasolle, sillä musiikillisesti Dawn FM on hieno levytys. Parhaimmillaan albumi on alkupuoliskollaan, jolla ulosanti on tarttuvaa, tanssittavaa ja reilusti syntikkaa hyödyntävää. Kappaleet kuten Gasoline, How Do I Make You Love me? sekä Sacrifice vievät vastustamattomalla tavalla mennessään. On myös hienoa, ettei The Weeknd tee musiikkia pelkästään radiosoitto mielessä, sillä sävellyksistä löytyy myös kokeilevampaa otetta. Esimerkiksi levyversio kappaleesta Take My Breath antaa reilusti tilaa efektoidulle syntikkamaalailulle, jonka myötä kipale venyy kestossaan lähemmäs kuutta minuuttia. Kehuja poikkeavasta lähestymistavasta ansaitsevat myös introna toimiva nimikkokappale, katkeransuloisesti tarinoiva A Tale by Quincy sekä radiomainoshenkinen Every Angel is Terrifying, jotka halkovat sopivasti musiikillista virtaa lisäten lopputulokseen ripauksen arvaamatonta särmää.

Sinne tänne ripotelluista erikoisuuksista huolimatta ongelmia aiheuttaa albumin rytmitys. Kiekon flow hyytyy selkeästi päätepysäkin lähestyessä, sillä loppupuoliskolla musiikki keskittyy hidastempoisempaan fiilistelyyn, jossa tanssittavampaa ja värikkäämpää materiaalia on lähinnä mausteena. Onneksi The Weeknd taitaa myös rauhallisemman ilmaisun, sillä muuten Dawn FM päätyisi vuosisadan komeimpaan mahalaskuun. Mutta vaikka kappaleet kuten Out of Time, Is there Someone Else? sekä Don’t Break my Heart ovat erinomaisia vetoja, on samantyylistä seesteisempää kamaa kasattu loppulevylle aivan liikaa. Mukaan olisi ehdottomasti kaivattu tunnelmaan sopivaa efektipaisuttelua tai instrumentaalifiilistelyä, sillä nyt osa kappaleista jää ontoksi.

Pienet murheet eivät kuitenkaan onnistu vesittämään kuuntelukokemusta. Nykypäivänä on yhä vaikeampi löytää musiikkialbumeita, joilla olisi jotain todellista sanottavaa tai aidosti omaa identiteettiä. The Weeknd kiertää tämän sudenkuopan kuitenkin kaukaa. Laahaavasta loppupuoliskostaan huolimatta Dawn FM on huikea ja vertaansa vailla oleva musiikillinen matka, jolle haluaa lähteä uudestaan ja uudestaan.