Tuorein sisältö

Cry Macho

Ensi-ilta: 06.12.2021
Genre: Draama
Ikäraja: 13
Jari Tapani Peltonen

15.12.2021 klo 21.30 | Luettu: 3565 kertaa | Teksti: Jari Tapani Peltonen


Ikonisella macholla ei välttämättä ole kaduttavaa, mutta kuusikymppisenä on passelia pohtia, millainen oma perintö on. 58-vuotias Clint Eastwood sanoi Cry Macholle ei vuonna 1988. Neljä vuotta myöhemmin hän sai kiitosta itsetietoisella Armottomalla. 16 vuotta sen jälkeen hän teki saman Gran Torinolla. Siitä on 13 vuotta, joten hitto: hoidetaan rästit pois. Tässä vaiheessa luovinta olisi se, jos Eastwood kehittäisi toksista maskuliinisuutta.

91-vuotias legenda näyttelee entistä rodeotähteä, joka on jalostanut hevosia 60 vuotta. Eräänä päivänä pomo tylyttää, että olet nykyään sontaa ja vielä myöhässä, joten lähde kävelemään. Vuotta myöhemmin sama herra anoo apua. Hänen poikansa on noudettava Meksikosta. Sankari empii, mutta kokee olevansa yhä kiitollisuudenvelassa, joten seikkailu alkakoon. Omat vanhempani ovat eläkkeellä ja heillä on kokemusta Meksikosta. Lähettäisinkö heidät suorittamaan tehtävää 25 vuoden päästä? Vannomatta paras.

Eastwood köpöttelee kuin muumio ja vastanäyttelijät ovat koomisen kankeita. Vaikutelma on se, että Mr. Magoo (sokea, seniili Leslie Nielsen) on eksynyt telenovelaan (saippuaoopperaan), jonka hahmot eivät näe häntä, vaan hänen avatarinsa (Jumanjin jatko-osien tyyliin). Kuvittelin avatarin olevan Arnold Schwarzenegger, sillä roolia tarjottiin hänelle, kun hän oli 64. Käsikirjoitus jäi päivittämättä. Pojan kiero äiti yrittää vietellä Eastwoodin, ja daamihan loukkaantuu, kun pappa ei pärise. Hetki kaipaa huutavasti repliikkiä tyyliin "en makaa lapsenlapsiani nuorempien kanssa" tai "ei ole seissyt sitten toisen maailmansodan". Leffa sijoittuu vuoteen 1980, joten arvio on realistinen.

Pojan tappelukukon nimi on Macho, koska machot jyllää! Ennen kuin Eastwood ehtii kommentoida, poika on tippa silmässä esitelmöinyt elämänsä epäkohdista, mille sekä psykiatri että äidinkielen opettaja varmasti taputtavat. Pidin leffasta tässä vaiheessa, koska pojan näyttelijä yrittää ja tahaton huumori tukee herttaisuutta, mutta tähän jännitteet kosahtavat. Poika ei ole tuhma, vaikka äiti niin väitti. Kukkotappelut ovat kamalia, mutta oletamme pojan oppivan jotain pientä, kun eläinten asiantuntija Eastwood ei pakota hevosia painimaan.

On se ihme, että käsikirjoitus on levännyt hyllyllä 70-luvun alusta lähtien, kun vain tarina, teemat ja dialogi kusevat. Mukana ovat ilmeiset kliseet. Poika on kuskattava Texasiin. Äiti juonii perään konnia ja kyttiä, mutta saat etsiä leffaa, joka toteuttaa jahdin väsyneemmin. Pappa ja poika jumittuvat kylään, jossa he viihtyvät, joten kaikki meksikolaiset eivät ole rikollisia.

Siellä Eastwood silmäilee toista emäntää, joka oli teini, kun Eastwood roolia ensi kerran harkitsi. Ymmärrän sen, ettei Eastwoodin ikäisiä naisia ole hengissä, mutta rakastan Hiljaisia siltoja, joten tiedän milloin hän on vanhempi herrasmies, johon keski-ikäinen nainen uskottavasti rakastuu. Siitä on 26 vuotta. Siihen verrattuna Cry Macho on kuivaneen tikun fantasioista kertovaa kesäteatteria. Kummatkin Eastwood on itse ohjannut.

Ikärasismissa on se rento puoli, ettei se kohdistu ihmisyyden tasa-arvoiseen osuuteen vaan ahnehtimiseen aivan kuten miljonäärikritiikki. Hymiö.



STRIIMAA täältä:

Powered byJustWatch

V2.fi | Jari Tapani Peltonen
< Peruna... Spider-Man: No Way H... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




V2.fi joulukisat 2024
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova