Peruna on parasta suomalaista perinneherkkua heti pizzan jälkeen. Yritteliäs komedia kertoo kuinka se maahan saatiin. Väliotsikoiden silpomaa sketsihuumoria tulee nopealla tahdilla, ja varsinkin alussa maailmanrakennuksen logiikkaan pitää keskittyä. Ainakin väsytystaktiikka toimii: säheltäjiin kiintyy, kun typeryydelle hymähtää.

Maassa eletään yhä keskiaikaa 1600-luvulla. Kaksisia juntteja emme ole, sillä leffa esittelee innovoivan kulttuurin, jossa joka toisella on mielessä mullistava esine tai aate. Hobitin näköinen sonnanlapioija Untamo on melkoinen Pelle Peloton yrittäessään löytää uutta suuntaa. Perunan hän saa hyppysiin vahingossa. Se itää vahingossa ja sitten reseptit ja sen sellainen tapahtuvat pitkälti kohtausten välissä. Saatoin toivoa intohimoisempaa rakkauslaulua potuille - boil em, mash em, stick em in a stew -, mutta luova komedia yrittäjyydestä on kelpo tavoite myös.

Selkeintä on se, että perunan kohtalo on syrjäyttää nauris, kunhan kierot naurispösöt pysyvät kurissa. Untamo perustaa firman jäyhän pyövelin, sössöttävän pikkuporvarin ja äkäisen byrokraatin kanssa. Vastapuoli keppostelee. On myös tarkempia viittauksia oikeiden aikuisten höpöjuttuihin kuten osakkeisiin ja verkostoitumisen haasteisiin, joten yrittäminen on jopa selväpiirteisempi teema kuin Haamujengissä.

"Väsytystaktiikka" on sanavalintani, kun koomisiksi tarkoitetut ristiriidat rypistävät kulmaa, kunnes sitä lakkaa välittämästä ja hymähdys laukaisee jännitteet. Jos leffa "rakentaa ajankuvaa" karkealla vitsillä, se rikkoo sen heti kolmella yhtä karkealla läpällä. Tyypit eivät osaa lukea - mutta he ovat osakeyhtiötä toiminimeen vertailevia innovatiivisia neroja. Tasapaino ei ole ihanteellinen. Olisi aina hyvä tietää, missä hahmot ovat menossa maailmansa sääntöjen mukaan. Kun sonnanlapioija on jo hankkinut nimekkäitä kumppaneita uskottavuussyistä, hän päättää turvautua naamioitumiseen samasta syystä. Nämä pikkujutut voi selittää, mutta vähemmällä kiireellä kaikki pysyisivät kärryillä.

Kun budjetti on suomalainen, varsinkin liike-energian tarve johtaa herkästi hutiloituun editointiin. On pari Ere Kokkosen tason murskaavaa otosta, mutta jokaisen vastapainoksi löytyy jämämateriaalista hutaistulta patenttiratkaisulta vaikuttava sillisalaatin purkaus. Rytmi tekee eron innostuneen ja alakuloisen vaiheen välille, mutta romanssin alku on yksi asia, joka ei hengitä. Vaihtoehtoinen ajatus on se, että itsevarma posottaminen auttaa myymään maailman, eikä se puoli lavastuksen kaltaisiin asioihin kaadu.

Jos irtovitsissä sattui toimimaan sekä idea että ajoitus, olin iloinen tiimin puolesta. Muutamat "sanaleikkejä tukevat" fantasiaideat eivät toimi alustavastikaan: jos ne keksittiin päissään, ne olisi pitänyt kikattaen toteuttaakin. Mainostamani kiire ei estä suuntaa hukkumasta hetkittäin - mutta kaikesta huolimatta leffalla on identiteetti. Miracle Workers -sarja on tyylillisesti ja laadullisesti samantapainen, ja senkin hahmoihin on sonnanlapioija lukeutunut, mutta yritysteema tuntuu tulleen valituksi ns. tositarkoituksella. Kummankin teoksen tekijöillä vaikuttaa olevan kivaa, mihin on tavallista helpompi samaistua, kun toteutuksessa on larppaamisen hajua.