Ihmeiden aika ei ole ohi, sillä ruotsalainen popmusiikin ikoni Abba julkaisi uuden studioalbumin 40 vuoden tauon jälkeen. Tästä syystä onkin hyvä hetki kaivaa esiin leveälahkeiset farkut ja sukeltaa popmusiikin syövereihin, sillä Abban uutuuslevy jos mikä ansaitsee arvostelun, jota ei sumenna vuosikausien odotuksen synnyttämä nostalgiapöhötys. Miltä yhtyeen uuden ja viimeiseksi kerrotun albumin nimessä luvattu matka näyttäytyy kuulijalle, jolla ei ole erikoisempaa tunnesidettä Abban tuotantoon?

Abba on siitä mielenkiintoinen yhtye, että aivan jokainen musiikkimausta huolimatta tietää, miltä popryhmän ulosanti kuulostaa. Kevyemmän musiikin ikivihreitä kun on siunaantunut julkaisukatalogiin sellaiset määrät, ettei yhtyeen musiikilta ole välttynyt kukaan. Puhumattakaan Mamma Mia! -musikaalien suursuosiosta, jonka myötä Abban musiikki on ollut ajankohtaista myös nykyisellä vuosituhannella. Ja mikäpä siinä, sillä hittiviisut kuten Dancing Queen, SOS sekä Waterloo ovat viihdyttävää kamaa, joiden merkitystä popmusiikille ei voi väheksyä.

Vaikka moni asia on muuttunut vuosikymmenten aikana, osoittaa Voyage Abban kuulostavan edelleen vain ja ainoastaan itseltään. Tällä saralla muutoksia ei satunnaisemman kuulijan korva bongaa, sillä kokonaisuuden tunnistaa helposti tekijöidensä tuotokseksi. Erityisesti vokalistit Agnetha Fältskog ja Anni-Frid Lyngstad eivät tunnu ikääntyneen päivääkään, sillä kaksikko on säilyttänyt ilmaisuvoimansa häkellyttävän hienosti.

Monet asiat kuulostavat siis tutuilta, mutta vuosirenkaat näkyvät selkeimmin tahdin rauhoittumisena sekä tietynlaisen jäähyväisfiiliksen läsnäolona. Vaikka tarjolla on myös letkeämpää svengiä, tanssittavia tahteja sekä melodisempia koukkuja, nousee päärooliin rauhallisempi herkistely. Riippuukin hyvin paljon kuulijasta, kuinka tähän suhtautuu, sillä Voulez-Vous -tyylistä tanssi-Abbaa on mukana lähinnä mausteena. Tässä mielessä Voyage jakaa varmasti mielipiteitä.

Tyylitajun puutteesta Abbaa ei siltikään voi syyttää kuin muutamassa kohdin. Rauhallisten hetkien seassa tarttuvammat vedot kuten Keep an Eye on Dan sekä Just a Notion nousevat komeasti esille, mutta maltillisemmin etenevät kipaleet eivät myöskään jää laahaamaan. Kaikessa tekemisessä on miellyttävää vetovoimaa. Esimerkiksi kaunis I Still Have Faith in You heittäytyy varsinkin musiikkivideossaan nostalgian aalloille pysyen kuitenkin hyvän maun rajoissa, kun taas When You Danced With Me heittää hillityn ilmaisun joukkoon mehukasta folk-henkistä melodisuutta. Eniten hoiperrellaan tekstipuolella, sillä sanoitukset eivät suuremmin sytytä. Erityisesti jouluaiheinen Little Things sanailee niin kornisti, että tämä aiheuttaa pienimuotoista myötähäpeää. 

Voyage ei ole täydellinen albumi, mutta sitä ohjaavalle ajatukselle pystyy helposti antamaan siunauksensa. Biletyksen ja juhlinnan aika on ohi, nyt veteraaniyhtye kokoontuu vielä viimeisen kerran yhteen ja antaa vuosien tuoman kokemuksen sekä näkemyksen rohkeasti kanavoitua musiikin muotoon. Kaipasipa Abban uudelta levyltä mitä tahansa, ei käy kiistäminen, etteikö Voyage esitä asiaansa juuri oikeanlaisella tahdikkuudella. Tätä alleviivaa hienolla tavalla myös levyn päättävä Ode to Freedom. Albumin päätöskappaleen loppusointujen hiipuessa hiljaisuuteen voi suorastaan aistia, kuinka rauhan itsensä kanssa tehnyt yhtye laskee soittimet viimeisen kerran ja vapauttaa Abban sielun jonnekin musiikkitaivaan tähtien taakse, jossa se saa loistaa ikuisesti myös tulevia sukupolvia ilahduttaen. Jos Voyage jää Abban viimeiseksi albumiksi, on se kaunis päätös yhtyeen pitkälle ja vaikuttavalle uralle.