Pidin 1. osasta, mutta tylysti ilmaistuna sivuhahmot kävelivät eteenpäin teeskennellen, että homma on jatkoa jollekin. Nyt He-Man ja Skeletor esiintyvät sarjassa, joka kommentoi omia ideoitaan ja huipentaa ne. 10 jakson kokonaisuutta ei olisi kannattanut jakaa kahtia, kuten sarjan luoja Kevin Smith itsekin vihjaili.

Visio on sama, joten miesasiamiesten avainargumentti yny-nyny on voimassa. Sarja ei toimi alunperin mainostettuna 80-luvun klassikon loppulausuntona, mutta sarja on hauska ja pärisyttävä tulkinta. Taikuuden sääntöjä vedetään hatusta loppuun asti, mutta hahmovetoinen puoli kulkee johdonmukaisesti. Lelu-ukoille annetaan elämäntuskaa ja itsetietoisuus. Muutama lipuu kauas vanhasta, mutta se ei ole itsetarkoituksellista, sillä viittauksia on rutosti. Tiesitkö He-Manin äidin olevan astronautti maapallolta? Itse en olisi tiennyt, ellen olisi lukenut lelukirjaa tänä vuonna.

Skeletor ei ole kypsempi, vaan tulkinta on: Hook teki saman Kapteeni Koukulle. En aluksi ihastunut Mark Hamillin ääneen, mutta kun hän saa aikaa vääntää mairean teatraalisesti, tulkinnan rajoista tulee ominaisuus. Skeletor sai voimamiekan ja muuttui jumalaksi. Kun sama tapahtui leffassa, Skeletor jyrisi orgastisesti olevansa enemmän kuin elämä. Revelationin Skeletor on pikkumainen nilkki, joka janoaa yhä kostoa. Se on osuva tulkinta muiden versioiden käkättäjästä, jota He-Man tarvittaessa tönäisee kuten Pekka Töpöhännän pitäisi tehdä Monnille.

Evil-Lyn on palannut Skeletorin rinnalle sankarien puolelta. Lena Headey omistaa roolin, ja on ilmeistä, ettei kehitystä unohdeta, mutta tarinaa ei ole näkemättä nähty. Pariskunnalla on aikaa pohtia suhdettaan ja tyhjyyden tunteita, kun sankarit ovat päässeet karkuun. Mitä tehdä universumin mestaruudella? Pidin roistojen nihilismiä traagisena, mutta sitten naapurini löysi musiikin ilot, joten tahdon katsoa jaksot uudestaan rypeäkseni siinä. ***** ihmiskunta.

Teelasta ei tule "She-Mania". Itsehän jäisin seuraamaan lelu-uutisia silmät punaisina, jos sarjaan saataisiin järjetön muskelimaija, mutta Teelan suunta on ilmeinen. Jos tiedät, miksi vanhan figuurin mukana tulee haarniska, jota Teela ei käytä, bongasit ensimmäisistä jaksoista sekunnin tauon, kun hahmot puhuivat salailusta - ja tiesit kaiken! En sano, että Teelan asema päähenkilönä ja (aiempi) loukkaantunut asenne ovat ideaalisia valintoja, mutta visio selkeytyy ja tasapaino on parempi. Teknisessä mielessä mukana ei ole enempää varsinaista He-Mania. Skeletorilla on se miekka. Yksi pointeista on se, että He-Manin alter ego prinssi Adam on sankari sydämessään, ja hän on läsnä, joten He-Man on muutakin kuin menneen talven lumia takaumissa. Trailerin paljastama gorilla-He-Man on hilpeä idea eritoten Skeletorin reaktioiden myötä.

Toimintapainotteinen jaksorypäs hujahti ohi ja sitten säikähdin, koska oli tarkoitus katsoa yksi jakso ja tehdä muuta. Nyyhkin, nauroin Fiston fistauspuheille ja muulle, tuuletin ja tein mentaalisia muistiinpanoja ostoksiin ja onaniaan liittyen, joten katsoisin lisää. En väitä tätä muuksi kuin nostalgiaksi. Se, mikä voi tuntua hämmentävältä hutiloinnilta, onkin rivakkaa kerrontaa, kun sivulauseilla on merkityksiä. "Kävelemisen" sijaan hahmot hakevat asemia ja tekevät siirtonsa, mutta ummikko saattaa olla vähemmän pihalla käveltäessä. Visuaalisesta tyylistä on valitettu vähiten, mutta koska nautin tästä enemmän kuin komeasta ja kiitellystä Arcanesta, on myönnytyksenä mainittava, että "kustannustehokas" piirrosjälki töksähtelee epämääräisesti pariin otteeseen.

Itsetietoisen nostalgian toinen puoli on se, että tiedostan minun He-Manini asuvan vain päässäni. Muut vanhukset ajattelevat mitä mielivät, mutta se on paksua, että osa nettipennuista ulisee muutoksista aihetta tuntematta (siten niin tuntematta, että he myöntävät sen). Kerro minulle incelien yksinäisyydestä, Nilkki-mies; vastaako se alfanörttien yksinäisyyttä?