Jungle Cruise on Dwayne Johnsonin kallein viidakkoseikkailu tällä viikolla ja yksi hänen top-10-viidakkoseikkailuistaan; ei niitä niin montaa ole, mutten väitä tätä huonoimmaksi. Pirates of the Caribbeanin ja Muumion jäljissä mennään. Tekijät ovat puhuneet vanhemmista esikuvista, mutta leffan vertaaminen vaikkapa Afrikan kuningattareen alleviivaa ongelmat. Afrikan kuningatar esitti vakiintuneet tähdet rupsahtaneena juoppona ja jäykkänä nipona, ja hurmasi silti. Jungle Cruise pelaa juoppokortin hymyjen toivossa. Johnsonin hahmo on myös karismaattinen helppoheikki ja tylsien isävitsien tykki, ja kaikki tämä unohtuu, kun leffa kokeilee muutakin.

Ensisijaisesti Dwayne on yhä vakaa "Kivi", mikä on helpotus. En sano, että hän on liian tyhmä ja kankea huijariksi, joka tekee bisnestä Disneyn alkuperäiseen huvipuistoajeluun viittaavilla kepposilla, mutta hän on asiallisempi jokilaivan kipparina, joka tuntee Amazonin vaarat. Emily Blunt näyttelee taikapuuta jäljittävää tuittupäätä, joka on tottunut vaaroihin ja kiihkoiluun ollessaan valmis rikkomaan sääntöjä. On siis kaksi toimintasankaria. Kun leffa sen myöntää, kemioista löytyy luontevuuttakin. Bluntin hahmo haukkaa liikaa joskus, ja mukana roikkuu hänen veljensä, joka vastaa mukavuudenhaluisen hepsankeikan eli oikean ihmisen reaktioista.

Taikapuuta etsivät jo muinaiset espanjalaiset. "Legendan mukaan" heistä tuli Kuolleen miehen kirstun perkausjäteörkkien viidakkoversioita, joiden hajoilu sonnaksi muistuttaa Muumion temppuja. Nykyään eli ensimmäisen maailmansodan aikana puuta etsii myös Jesse Plemonsin näyttelemä protonatsi, joka huristelee joessa sukellusveneellä. Plemons tekee hupaisan sketsimäisen suorituksen muodostamatta aitoa suhdetta sankareihin. Roistovalikoima ajaa asiansa, mutta ei ole luontevaa kiitellä heitä jatko-osapölkkyjä paremmiksi, vaan verrata heitä Barbossaan ja Arnold Vosloohon (jota juhlisin tänään isäpuolenani, jos äitini saisi päättää). Tämä pätee kaikkeen. Jungle Cruise asettuu "siedettävän jatko-osan" tasolle.

Alkukankeuden ja myöhäisen infodumppauksen välissä koin katsovani vanhan ajan seikkailua, joka paranee hahmojen siteiden vahvistuessa. Siinä vaiheessa sankarittaren veli on niin tärkeä osa kemioita, että sitä voi huvittaa itseään tulkinnalla, joka ei osu oikeaan tällä vuosikymmenellä: ehkä Johnsonin hahmo on erakoitunut homo, joka ihastuu ärsyttävään hienostelijaan "aivan kuten" ennen vanhaan. Leffassa on veljen homouden alleviivaava kohtaus, joka on Disneyn taattua laskelmointia 1960-luvun rasisminvastaisten kohtausten hengessä, mutta ehdottamani version rytmiin sekin istuisi saumattomasti. Pääsisit jopa kehaisemaan Johnsonia hienovaraiseksi, hmm?

Näyttäviä ovat lavasteet (digitaalisia tai eivät), mutta tehosteiksi tietämäsi tehosteet kuten Eläintohtorista karannut kissapeto ja 3D-version ehdoilla tehdyt syvyysvirheet luovat hetkittäin halvan vaikutelman. Leffa ei tarvitse lisää taaloja vaan hitusen parempaa makua. 3D-versioissa tökeryys on ominaisuus, ja ehkä rahan lapioiminen uuniin naurattaa myös, kun Disney+ -tilaus maksaa vähemmän kuin kaksi vuokrausta. En ole mitään mieltä mm. mainitun infodumppauksen asiasisällöstä, vaan simppelisti toivoin leffan jo valitsevan kliseensä ja rakentavan katsojaan ensinnäkin luottamussuhteen. Suunnitteilla oleva jatko-osa ei ole syynä tarpeettomiin ideoihin, joten jos tahdot simppeliä hömppää Marvelin "alustavien selittelyiden" vastapainoksi, tämä on sitä ja rytmihäiriöitä, jotka eivät tapa.