Yhdet vielä (Druk) kertoo kaiken alkoholista ennen kuin Mads Mikkelsen nauttii lasillistakaan. Hän näyttelee niin tylsää opettajaa, että oppilaat ja vanhemmat järjestävät väliintulon, koska selvin päin sössöttävää lahnaa ei jaksa katsella. Se kuulostaa vitsiltä ja ehkä on sitä, mutta Mikkelsen särkee sydämen: nuutunut ilme myy idean ja näyttelijän karisma vihjaa hahmon unelmoineen enemmästä. Kun maikka sitten juo, hän avautuu ja hänellä on hauskaa. Se on ristiriitaista, tietää suomalainen. Tämä oli vahva lyhytelokuva. Loppu?

Iso idea on se, että neljä opettajaa tissuttelee työaikana. He ovat tehneet havaintoja historian huippupösöjen tottumuksista, ja he tahtovat testata teoriaa puolen promillen myötätuulesta. Asiasta vitsailu kehittyy heti kerhoksi, kun Mikkelsen kerran kokeilee. Hallittuja siirtymiä ja täyteläisyyttä ei kannata odottaa muiltakaan sivujuonilta. Näkökulma sirpaloituu.

Tiedät juopottelun riistäytyvän käsistä. Olisin toivonut "akateemisen" vaiheen olevan pidempi ja johdonmukaisempi. Itse en kykene säännöstelemään mitään kaapista löytyvää, mutta fantasia ideaalisesta annoksesta kiehtoo, kun ensimmäinen olut luotettavasti terävöittää ajatukseni, kävivätpä aivoni yli- tai alikierroksilla. Muutkin kuin Mikkelsen näyttelevät eritasoiset kännit erinomaisesti, mutta kiireellä kokonaisuus kärjistyy. Rento-jäbä-Mikkelshen saa heti oppilaisiin yhteyden puhumalla maineikkaista juopoista. Sen uskoo, että paatunut juoppo höpöttääkin viinasta, mutta siksi pakkomielteisyys puhuttelisi enemmän myöhemmin.

Leffa on vähintään yhtä syvällinen muttei välttämättä yhtä hauska kuin Kummeli Storiesin sketsi jääkiekkovalmentajasta, ja kohtaus, jossa Pähkähullu professori nauttii Snickersin. Snickers on hyvin lihavan miehen tarpeeton välipala, mutta leffa kunnioittaa patukan ihanuutta! Vastaavasti Yhdet vielä on niin kypsä, ettei se suosittele kieltolakia, vaikka viinapiru vie katuojaankin. Kuvailemani aloituksen tasolle teos ei palaa.

Kummelin valmentaja tekee aluksi työnsä, mutta hän ei usko elämänsä merkitykseen, joten hän käy ryyppäämässä pelin aikana. Niin totta. Yhdet vielä vahvistaa väliotsikoilla, että Mikkelsenillä voi olla hauskaa selvin päin, kun mielekästä tekemistä löytyy. Jep, viina paikkaa tyhjyyden tunteita. Mitä muuta? Sosiaalista elämää se voi parantaa? Muistan 3/4 tilanteista, joissa olen juonut julkisesti, koska hitusenkin heikentynyt harkintakyky on ylimääräinen syy jäädä analysoimaan omaa käytöstä ärsyyntyneenä, joten tämän kategorian "totuuksille" en nyökytellyt.

Kahta opettajaa en oppinut erottamaan toisistaan, mikä korosti luontodokumenttimaisuutta. Mikkelsenin perhekuviot sisäistin. Ihmiset eivät puhu edes taloutensa jäsenille ja 20 vuotta myöhemmin ihmetellään, kuka tuo edes on, joten "aukottomat siirtymät" heikentäisivät realismia? Sitä en silti ymmärrä, miksei leffa lukittaudu Mikkelseniin, kun mestari on kotimaahan saatu. Leffa olisi helposti tyydyttävämpi, jos se ihan yllätyksettömästi seuraisi yhtä salailevaa alkoholistia, saaden jännittämään hänen puolestaan. Muun muassa pieni arkistokuvamontaasi ilmaisee, että leffa tahtoo rakentaa laajan lausunnon, mutta eipä se paljoa omaa lausu. Jo varhain on selvää, että "toi on niin totta" on ainoa suunta, ja lopulta leffalla on lieviä vaikeuksia päättyä.

Pisteet tulevat Mikkelsenistä ja suhteellisesta sujuvuudesta eli kivuttomuudesta.