Geralt Rivialaisen oppi-isä Vesemir on tukevahko pappa The Witcher - noiturin tulevalla 2. kaudella. Esiosa-animessa Vesemir on nuori, timmi ja leveästi virnistelevä noituri, kunhan ensin katsomme takaumat, joissa hän on seikkailuista ja rikkauksista haaveileva poikanen. Aikooko tarina alkaakin? Pääsarja esitteli lupaavia hahmoja ja tunnelmia, mutta se myös yhdisteli sekavasti aikatasoja, satunnaisia konflikteja ja sivuhahmojen syntytarinoita. Oletettavasti on olemassa visio, joka oikeasti tarvitsee näitä pelinappuloita.

Anime ensinnäkin elävöittää perusteita. Kakaroista koulutetaan noitureita kera maagisen dopingin, ja mukaan voi joutua, jos vanhemmilla ei ole varaa maksaa noitureille. Noiturien tehtävä on niittää hirviöitä, mutta kun heitä ei tueta, osasta kehittyy kyseenalaisia palkkionmetsästäjiä. Opiskelu traumatisoi, joten aikuisten asennevikoja voi jo siksi ymmärtää. Kiva. Seuraavaksi näytelty minisarja Blood Origin selittää, mistä noituri-idea lähti. Sitten radiokuunnelma paljastaa, että hahmojen esi-isät kehittyivät apinoista, jotka valtasivat maan dinosaurusten kuoltua sukupuuttoon.

"Wolf" viittaa noitureihin ja "nightmare" illuusioita luovaan hirviöön, joka on avain päivän pääjuoneen. Noin puoliväliin saakka koin olevani tämän maailman alkeiskurssilla, mutta palat alkavat loksahdella yhteen ja leffasta tulee pääsarjaa selväpiirteisempi, jos ei aukoton. On mahdotonta ymmärtää kaikkien motiiveja varsinkaan tunnetasolla, kun 80 minuutin pätkässä on enemmän tarinaa kuin useimmissa kahden tunnin filmeissä. Vähintäänkin siedettävää katsottavaa tämä on, koska tavalla tai toisella kaikki haastavat Vesemirin kukkomaisen asenteen. Vaikkei leffa ole katsojan kanssa vuorovaikuttava moraalipeli (jollainen pidempi versio voisi olla), olettama on se, että Vesemir on kesyyntyvä antisankari tyyliin Han Solo ja ainahan niitä katsoo.

Vain fanien vieroitusoireisiin ja sivistämiseen tätä kuitenkin suosittelen. Aidon elokuvan henkeä pöllähtää esiin joskus, kun vähän pidemmän toimintakohtauksen kylkeen saadaan relevanttia selittelyä, mutta listamaisuudelta ei vältytä tarinan selkeytyessäkään, kun asioilla ei ole tilaa hengittää. Ehkä Boromir-vertaus palvelee. Hän ilmestyy Sormuksen ritareihin puolivälissä, mutta on aikaa tehdä hänestä ristiriitainen uhka ja mahdollisuus, ja päätellä se tarina. Nightmare of the Wolf uskoo, että 80 minuuttiin mahtuu useita Boromireja, jotka nimenomaan ovat mukana korkeintaan puolet ajasta.

Noituri-doping toi mieleeni Dragon Age: Originsin ja naistaan hitaammin vanheneva noituri Highlanderin. Tissihirviöt ja taistelujen säälimättömyys auttavat saagaa erottumaan teinien keskiaikafantsusta, mutta olisi tälläkin tilaa olla omintakeisempi. Eräässä vaiheessa luulin muistelevani pääsarjaa, kunnes tajusin muistelleeni Cursed-sarjaa: fantasiabuumin paisuessa eritoten erisnimiä sisältäviä infodumppauksia pitäisi varoa. Nurinkurisesti nälkäni pääsarjaa kohtaan kasvoi (tahdon nähdä vanhan Vesemirin), vaikka aloin pelätä himoitsemaani The Wheel of Time -sarjaa, koska en tiedä, miten erikoinen se on (ennen hahmojen avautumista).