Sehän on tarina, kun pankkivirkailija saavuttaa itsetietoisuuden, ja Free Guy vieläpä sijoittuu videopelin sisälle. Leffa on Ryan Reynoldsin sarkastisen mutta hellyyttävän vakiolärvin ympärille rakennettu Truman Show'n ja Räyhä-Ralfin risteytys ja vähän muuta.

Ainoa muistamani elokuva, joka tuntuu samalta, on kuitenkin Click. Click kertoo maagisesta kaukosäätimestä, joka on käytännössä aivoimplantti, joka sallii elää autopilotilla: A-luokan tieteistarina toteutettiin Adam Sandlerin tyylillä. Vastaavasti Free Guy kertoo tekoälyn synnystä ja oikeuksista kapitalismissa, eikä pelkästään siitä, kuinka typerää olisi olla Grand Theft Auton taustahahmo. Scifinörtit on haastettu. Montako logiikkavirhettä armahdat kansantajuisen viihteen nimissä, kun entistä pahempi odottaa kulman takana?

Taustahahmo Guy ei stressaa ryöstelevistä punkkareista tai kaduilla jyristelevistä mechoista. Ryöstö on vakiotehtävä pelaajille, eivätkä taustahahmot edes tiedä, mihin verrata aikaluuppimaista todellisuuttaan. Erikoisen älykkäitä he silti ovat ja Guy on lemmenkipeä. Suurpiirteiset ideat perustellaan. Peliä pidetään tavallista uskottavampana ja sen luojiin lukeutuu visionäärejä. Firman pomo tahtoo pelin olevan karkea ja toiminnallinen tyylien sekamelska.

Guy ihastuu pelaajaan, joka omista syistään etsii bugeja. Pelaaja pitää Guyta nyyppänä, joten Guy alkaa elää kuin pelaajat ansaitakseen huomiota. Omaan pesään Guy ei pissi, vaan hän taistelee roskaväkeä vastaan, mikä tekee hänestä julkkiksen todellisuudessa. Leffa on fiksumpi kuin Tron (kaikki leffat ovat fiksumpia kuin Tron; mukaanlaskien Pron), joten ei ole todellisuuden tasoa, jossa romanssin osapuolet voivat kohdata, mutta on simppeli jekku, joka sallii leffan olla aito romanttinen komedia. Potentiaali on kunnossa.

Toteutuksen järjettömyys lähtee siitä, että pelin käyttöliittymä on avatarien aurinkolaseissa. Lasit pöllimällä Guy näkee bonusesineet ja tehtävälistat. Se on harmitonta mutkien suoristamista verrattuna mm. siihen, minkälaisia vaikeuksia pelin tekijöillä - jumalilla - on pistää Guy kuriin. Logiikka olisi samaa tasoa, jos ikäihminen säikähtäisi kännykällä ottamaansa fotoa ja polttaisi talonsa, mutta ei diili tähänkään kaadu. Yksi aidoista ongelmista on se, että mainitsemani merkityksellinen romanttinen jekku selitetään, mutta siihen ei panosteta.

Ideat ovat pöydällä tunnin kohdalla. Se, että maailma seuraa peliä kuin Truman Show'ta baarit ja uutisohjelmat mukaanlaskien, käy järkeen vain, jos hyväksyt kirjoittajan kopioivan Truman Show'ta päissään, mutta pääjuonta on helppo seurata. Tarkoituksella tyhjänpäiväisen toiminnan sivussa löytyi syy taistella, joten on aika huipentua! Tai ehkä käytämme vielä puoli tuntia kiertoteihin. Eräästä trailerista tuttu bodari-Reynolds eli pahan pomon kätyrinä toimiva vaihtoehtoinen Guy on yksi hauska idea, joka vain pitkittää leffaa.

Teos toimii yhtä monella tasolla kuin se ei toimi. Monen idean otin henkilökohtaisesti. Skippasin Carmageddonin jatko-osan jo viime vuosituhannella, koska siviileihin kohdistuva sadismi ei napannut, ja tällä hetkellä olen kiinnostunut mm. lääkintämiespelistä. Free Guy juhlii väkivaltaista törttöilyä, mutta puhuu vaihtoehtoisen viihteen potentiaalista, joten ehkä se sanoo jotakin ja ainakaan se ei saarnaa? On tilaa ajatella musta valkoiseksi ja pyöritellä silmiä vuoronperään.

Vaihtoehtoinen arvostelu: vuoden ihan paras mättökomedia viittaa Pokimaneen ja siihen kuinka Disney ostaa kaiken hulu-lulu-lulu.