Niin tuttua. Saat koukkuun kierosilmäisen kalan, mutta aamulla hän paljastuu supermalliksi, joka ei maskeeraa kuin messuilla ja vappuna. Toisaalta en olisi pettynyt Awkwafinaan, jos pääsisin Sisu-lohikäärmeen kanssa treffeille.

Demoni-Emma etsii pahaa poikaa, jolla on pehmeä puoli. Pikatreffeillä hän kohtaa apinan, hiiren ja patsaan. Narsisti putoaa pois ensin ja laimeahkon leppoisa jannu sitten. Lopullinen valinta puhui heti seksistä, mutta Emman mukaan jäbä avautui, joten ehkä tämä meni oikein. Hirviömaskin takaa paljastuu aina palkinto, jossa on joskus enemmän särmää kuin Barbiessa ja Kenissä.

Arvostelen dokumentin, jos se haastaa todellisuudentajuni tai vaatii tukea ja tämä tosi-tv-kisa kuuluu kerhoon. Ensivaikutelma on kaamea, kun Emman pikatreffit on leikattu sekunnin murto-osista koostuvaksi silpuksi. Hommaan tottuu, kun jaksot vetävät välillä vähän hitaammin.

Tämä on viimeinen paljastus sitä koskien, kenet kukin valitsee:

Kehonrakentaja-majava päästää jatkoon gepardin ja smurffin, koska hän ei koe, että hänellä on rupisen zombien kanssa muuta yhteistä kuin käsitys siitä, mitä rakkaus on. Tähän samaistuin. Ulkonäkö ei ole tärkeintä ja ideaaliseen hirviöromanssiin jopa kuuluu Crying Game -hetki, mutta jos pääsisin intergalaktiseen deittiohjelmaan, jossa yhdelläkään hirviöllä ei ole ihmisten ennakkoluuloja ja asioista on tarkoitus puhua autistisen suoraan, jottei tapahdu haavereita, en ottaisi zombieta, jos smurffilla on tissit ja kissalla liike-energiaa. Zombie on lähimpänä tasoani, mutta olen pelimies.

Valinta smurffin ja kissan välillä olisi persoonallisuuskysymys ja se on show'n ominaisuus, etten vakuuttunut kummastakaan. Majava itse on rehellinen hölmö möläyttelijä, josta varmasti on treffiseuraksi. Seuraavaksi valinnan tekee panda, joka on hauskan ristiriitaisesti neuroottinen hulivili, jonka biologinen kello tikittää konservatiivisesti. Majavan ja pandan myötä tämä hirviö-Napakymppi muuttuu katsottavaksi. Se on silti vasta viimeinen jakso, jossa myös "Kaitsun puoli" esiintyy edukseen, kun kisaajien erot tulevat ilmi ja tyypit ovat keskitasoa kypsempiä.

Osallistujat ovat nuoria, kauniita ja pääosin pinnallisia ja itsetyytyväisiä. Muutamalla on liikaa vientiä, joten he tahtovat kokeilla flaksia "rumina". Eräät rukoilevat, ettei lopullinen valinta särje peiliä. En katso tosi-tv:tä, mutta en keksi, miksei tällaista show'ta saisi näinkin rajata. Jos hirviö olisi Oopperan kummitus ja Gerard Butleria odottava bimbo saisi Paul Pottsin, homma kääntyisi negatiiviseksi nopeasti. Maskit on askarreltu päiväksi tai kahdeksi, joten ei olisi järkeä tähdätä manifesteihin kenenkään todellisista vaatimuksista tai mahdollisuuksista.

Sekin olisi eri show, jos tämä sijoittuisi aitoon furrykulttuuriin ja osallistujilla olisi omat vakituiset asut. Kulttuurisesta omimisesta voidaan puhua. Se on valitettavan nunnuka-nunnuka-tyyppinen ensivaikutelma, kun sarja "itseironisesti" tylyttää tarjoamaansa fantasiaa kertojankin toimesta. Pian kuvaa pehmentää myönteisyys ja leikkiin eläytyminen, mutta aina välillä kertoja ulisee, että olisipa kamalaa, jos leffa kertoisi tämmöisestä parista ja että viimeinkin se apina ottaa nenäleikkauksen. Juu joo ja haista paska & Tolkienin mielipiteet örkeistä ovat rasistisia & Cats ei tehnyt mitään väärin.

Toisilla treffeillä nähdään aina satunnaisia harrastuksia. Lopetukset apinoivat yleisluontoisesti Disneyn piirrettyjen logiikkaa. Vaikka vastustan ilmeisintä vastinetta eli Kaunottaren ja hirviön loppua, jossa kaunotar menettää könsikkään, en vastusta naiiveja kiiltokuvia, joten mielleyhtymä auttoi sarjaa. Kokonaisuutena kausi oli helpompaa katsottavaa kuin Netflixin fiktio usein, vaikka homma alkoi lopulta riittää.

Mielessäni kävi noin 10 potentiaalista introverttien versiota. Ehkä osapuoliin luvataan käyttää Turtlesin mutageeniä, jos he lähtevät ulos? Ehkä osapuolet yrittävät tutustua käyttäen hirviömäisinä "naamioina" bimboja ja pukkeja, joille he supattavat ohjeita kuin Cyrano de Bergerac?