Käsittääkseni siinä yhdistyi vitsailu ja taikausko, kun lentäjät alkoivat syyttää riiviöitä onnettomuuksista maailmansotien aikana. Väiski Vemmelsääri tappeli riiviön kanssa 40-luvulla ja 60-luvulla legendan terävöitti Hämärän rajamailla -jakso, jossa herra reaktio William Shatner näkee riiviön matkustajakoneen siivellä. Mainoksen perusteella oletin, että Shadow in the Cloud yhdistelee Väiskin ja Shatnerin tyylejä. Se pitää kutinsa, mutta leffa on vieläkin absurdimpi tavoilla, jotka lipsuvat rasittavuuden puolelle.

Chloë Grace Moretzin hahmo nousee pommikoneeseen toisen maailmansodan aikana salaperäisine paketteineen ja puhuen tärkeästä tehtävästä. Miehet suhtautuvat kyynisesti jo ajatukseen naisesta armeijassa. Daami sullotaan ampujan penkille eli lasikuplaan koneen pohjassa. Se ei lyylin uskottavuutta paranna, kun hän alkaa satuilla riiviöstä, mutta moni muukin asia kisaa huomiosta, vaikka kestoa on noin 75 minuuttia.

Simsalabim: katsommekin nyt suljettuun tilaan sijoittuvaa yhden näyttelijän show'ta tyyliin Haudattu ja Oxygen. Äijistä nähtiin vain vilaus. Yksi on skotti, mutta heitä on liikaa, enkä edes yrittänyt erottaa ääniä toisistaan. Ehta stara Moretz kykenee ilmeilemään läpi tällaisen haasteen ja tiedossa on Väiski-tason toimintaa, mutta tarinaa ja hahmojen suhteita ajatellen kyseessä on amatööritason virheitä tekevä radiokuunnelma.

Seksistinen mölinä provosoi tavalla tai toisella. Naisten vähättely ja raiskaukselta haisevat fantasiat taukoavat vain hetkeksi, kun sankaritar mainitsee olevansa kuulolla, kunnes lopulta käytännön ongelmat kärjistyvät. Lopputeksteihin mennessä se on alleviivattu paksulla tussilla, että armeijaan lähtenyt nainen voi olla perusjannua pätevämpi ja samalla ehdottomasti nainen. Ongelma on se, että mölinä esittelee asenneilmapiirin, mutta ei sen henkilöitymää eli roistoa, jonka voi voittaa eksploitaation hengessä tai pehmeämmin. Konkreettisia haasteita ovat viholliskoneet ja hirviö, eikä hirviö ole "toksisen maskuliinisuuden symboli", vaan perusriiviö, joka yrittää huvikseen purkaa koneen ilmassa.

Kuvittele, että kun Väkivallan vihollisen vaimo on tapettu ja tytär raiskattu, hän ryhtyy vampyyrinmetsästäjäksi. Pitääkö hän vampyyrejä syyllisinä? Ei. Syyllinen nyökkää hänelle ymmärrettyään vampyyrinmetsästyksen arvon. Ja tämähän tapahtuu Vietnamin sodassa. Ja sankari on sotkeutunut salajuoneen, joka liittyy tavallaan joko sotaan, vampyyreihin tai sovinismiin, mutta ei oikeastaan. Tajusitko?

Uskoakseni Shadow in the Cloud pyrkii toteuttamaan voimaantumisfantasian niin maanisesti, että itseironia on ilmeistä, vaikka mania ehtii ironian kumotakin, jee! Valitettavasti kurjuuden maksimointi ja häpeilemätön epäuskottavuus ovat vaikeita työkaluja, vaikka kokeilisit vain toista. Arvostelunkin on mentävä äärimmäisyyksiin. Onko tämä vuoden huonoin leffa? Periaatteessa, mutta sillä tavalla, että outouteen ja intohimoon on kiinnostavaa tutustua. Onko tämä vuoden paras leffa, jos esim. kulttikalkkunat ja musikaalit ovat lähellä sydäntä? Ei, sillä kulttileffan on tarkoitus ihastuttaa sekavimmillaankin (ja varsinkin silloin) ja tämän sähellyksen sympaattisimmat aromit ovat loppuvaiheen selvennysten varassa.

Ilmeisin parannusehdotus on se, että riiviön tilalla pitäisi olla psykoottinen ja mieluiten oikean näyttelijän tulkitsema miessika, jonka kanssa Moretz naljailee terävämmin.