Nuori merihirviö Luca hengailee rannalla. Kun valmiiksi huolestuneet ja närkästyneet vanhemmat saavat kuulla, että siellä on kaveri, he järkyttyvät lisää. Sen hetken aikana iso ristiriita on erityisen selkeä. Leffassa ei ole liiemmälti itua, jos et yritä nähdä sitä vanhahtavana vertauksena homoseksuaalisuudesta, mutta samalla aivot työllistää se huomio, että leffa on Disneyn Pienen merenneidon laimea kopio (varsinkin ensimmäisellä puoliskolla).

Alussa veneilijät puhuvat meren väestä. Sitten zoomaamme pinnanalaisen kulttuurin keskelle. Päähenkilö keräilee ihmisten kamaa ja ihmettelee heitä etäältä. Huoltaja varoittaa menemästä pinnalle, mutta sankari ei tottele ja huoltajan kiristyvä sävy vain yllyttää karkaamaan. Ihmisten luona on silmät kirkastavaa ihmeellisyyttä, mutta myös pelottavaa fisunrääkkäystä, kuten lauleskeleva viiksekäs kokki, joka hakkaa kaloilta päitä irti. Tämä kappale käsittelee tietenkin Pientä merenneitoa. Ja Lucaa.

Internet huomasi varhain, että leffa kertoo Italiassa lomailevasta kikkarapäisestä pojasta kuten homoromanssi Call Me by Your Name. Toisen pojan nimi on Alberto ja hänkin on merihirviö. He muuttuvat ihmisiksi kuivuessaan, joten päävitsi on veden väistely ja sehän johtaa kohtauksiin, joissa Luca ja Alberto panikoivat yhdessä, että joku saattaa arvata mitä he ovat.

Vitsailematta jännittävintä on se, yritetäänkö tulkinta jotenkin torpedoida. Vastaus on ei. Mukana on tyttö, mutta jos hän vaikuttaa tulevan väliin, käänne on tulkitsijan päässä. Konfliktin tynkää aiheuttaa se, että pojat intoilevat maailmasta eri lailla. Alberto on rento hulivili ja Luca tiedonjanoinen. Unohdetaan hetkeksi homotulkinta. Okei. Mistä leffa kertoo? Vihatusta kansasta, jonka jäsenet vahvistetusti ovat typeriä juntteja yhtä lukutaitoista lukuunottamatta? Unohdan mieluummin sen tulkinnan.

Pojat tahtovat seikkailla skootterilla. Se on hyvä, että leffa kertoo skootterin ansaitsemisesta, eikä ajomatkasta, mutta tarinan käynnissä pitävä pikkukylän vuotuinen kolmiottelu rahapalkintoineen ja konflikteineen on puutaheinää. Laimea näätämäinen roisto voisi ilmestyä jokaisen nurkan takaa muutenkin. Tulkinnoista riippumatta se on tärkeää, että pojat tutustuvat kylään, jossa juorutaan "kaameista hirviöistä". Tiedät mikä on loppuratkaisu. Sen kannalta olisi osuvampaa, jos pojat lyöttäytyisivät tytön matkaan pelastaakseen orpokodin tai jotakin muuta imelää.

Tarjolla on standardimäärä tunnetta, jos yleensäkin arvostat erilaisuuden hyväksymistä. Oivaltavuutta saa etsiä. Hirviöfobialla on painoa kuin kalavalheilla, joten kyläläisillä ei ole dramaattista tekemistä. Lucan ennakkoluuloiset vanhemmat sietäisivät saada saman käsittelyn kuin Pienen merenneidon faija, mutta heidän tehtävänsä on etsiä poikia kylästä harmittoman vitsikkäästi ja tajuta se.

Pixar on löytänyt pehmeän visuaalisen tyylin, jossa tarpeeton fotorealismi ei töki silmään. Sen aistii, miten idyllisenä hahmot kokevat kuuman kesän, mikä ei ole joutavaa, sillä kesän vastustajana tahdon oppia lisää epäloogisista pässeistä. Italialaisuutta käsitellään puolta pykälää asiallisemmin kuin Super Mariossa. Jos leffa olisi virallisesti ulkona kaapista, pieneksi jäävän merihirviöpuolen voisi jopa poistaa, mutta leffa muistaa olevansa animaatio myös kuvatessaan Lucan unia.

Pidän leffaa harmittomana, siedettävänä ja jokseenkin joutavana, millä on jotakin tekemistä sen kanssa, että Pieni merenneito on eniten katsomani elokuva.