Pari vuotta sitten tuhti 18 lyhytelokuvan kokoelma tarjosi todellista vaihtelua elämyksen sisälläkin. Uusi 8 jakson repäisy ja se, että lisää nähdään ensi vuonna, on looginen ja valitettava tahti, pikaisen huiskahduksen riistäessä brändiltä osan identiteettiä.

Ensimmäinen ja viimeinen pätkä ovat huomionarvoisimpia eri syistä. Automated Customer Service -sketsin kunnianhimo kohdistuu brändin selittämiseen. Robottipölynimuri päättää puhdistaa talon elämänmuodoista. Se on kysymys, annammeko teknologialle liikaa valtaa, ja se on pöhköä, kun kriisit kärjistyvät robottien kapinaksi: vitsi on se, että automatisoitu puhelinpalvelu kommentoi sarkastisesti molempia kliseitä. Täti silmäilee naapurin setää ja jättipääkuvasto on erikoista, joten nyt tiedät mitä katsot.

Visuaalista novellia etsivä voi skipata loppuun. Pätkässä The Drowned Giant alaston kuollut jätti on rantautunut. Pulliaiset kiipeilevät ja viranomaiset aloittavat paloittelun. Tutkija esittää runollisen monologin siitä, kuinka hän alkaa kehittää alustavan yhteyden jättiin ja kuinka vastaavaa yhteyttä ihmisiin ei ole muodostunut. Hiljaisen surullisia ja/tai toiveikkaita tunnelmia kelpaa märehtiä omin ehdoin.

Loput pätkät ovat teknologiademoja ja tyyliharjoitelmia, ellei jokin mennyt pahasti ohi. Fotorealismiin tähtäävät tyylit (jättijakso mukaanlaskien) ovat yrityksiä keksiä pyörä uudestaan, mutta sitäkin katsoo. Pistän teokset jonkin sortin paremmuusjärjestykseen.

Pop Squad on Blade Runner, jossa tapetaan replikanttien sijaan lapsia. Liikakansoitus ja kuolemattomuuden ja elämän kiertokulun vertailu ovat rikkaita teemoja, mutta se, että lapsentappaja "sympaattisesti" kyseenalaistaa elämänsä vartin aikana, on pitkälti paskaa.

Teoksessa Life Hutch pudonnut avaruuspilotti Michael B. Jordan painii robotin kanssa turvakatoksessa. Kyseessä on kutakuinkin ehyt kohtaus, mutta viimeistään vilkaisu avaruuteen herättää tunteen, että katsomme leffaa pari minuuttia puolivälistä tajuamatta paljoa. Naama vaikuttaa oikealta.

Jouluspesiaalilta näyttävä jouluspesiaali All Through the House opettaa Jenkkilän pilteille, miksei alakertaan hiippailla jouluyönä: pukki on hirviö. Luovat vanhemmat saattavat näyttää tämän kakaroille, sillä kevyempää kauhua tämä on kuin vaikkapa Gremlins.

The Tall Grass kertoo heinikkoon eksyvästä miehestä kuten Stephen Kingin In the Tall Grass. "Vai niin" on paras kommenttini hirviöistä ja selityksen puolikkaasta. Puhelinluettelovertaus toimii liioittelematta: sitä jos luettaisiin, stop-motion-henkeä ja maalauksellisuutta tavoitteleva tyyli miellyttäisi yhtä lailla.

Ice seuraa teiniä, joka tahtoo nähdä hirviövalaat superveljen kanssa, vaikkei häntä ole paranneltu. Pummitkin tylyttävät luomuteiniä, mutta hän on yhtä rohkea eli tyhmä kuin muut. Tarina olisi iskevämpi, jos vaikkapa pyörätuolisankari rullaisi tuhatta ja sataa, mutta underground-sarjakuvien (tms) tyyliä imitoiva kuvasto on komiaa.

Olettaen, että Jordanin naama on aito, vakuuttavinta aitouden korviketta tarjoaa scifilänkkäri Snow in the Desert. Albiinon Wolverinen kuolemattomuuden salaisuutta tavoitellaan väkivalloin ja vietellen. Kasvojen liikkeet ovat suhteellinen heikkous saavutuksessa, joten vastareaktio saattaa syntyä. Itse katsoisin täyspitkän version, vaikkei sille löydy syytä, miksei tämä ole näytelty Christopher Lambert -leffa (ei ehkä Highlander, mutta vähintään Beowulf).

Kukaan ei luvannut robotteja jokaiseen tarinaan, mutta otsikko antaa ymmärtää, että robottiantologia kertoo tarinoita elämän kiertokulusta. Pitkä alkuperäinen kokoelma kykeni poikkeamaan polulta luontevasti, mutta lyhyempi setti ei anna edes aikaa pohtia paketin identiteettiä. Sekaan voisi heittää vaikka Pixarin Upin kuuluisan herkistävän montaasin, jonka lopuksi vaari lentää talolla. Ei sillä, ettenkö sellaistakin katsoisi.