"Vuoden paras elokuva" Nomadland on kaukana kehnoimmasta.

Uskoakseni en ole käyttänyt sanaa asuntovaunujuntti Donald Trumpin kaaduttua ja nyt ei tee mielikään. Monilla amerikkalaisilla ei ole varaa perinteiseen asumiseen. Esillä on arkisimpia syitä ja se, kuinka nomadin elämä voi olla valintakin. Edullinen autoilu saattaa voittaa kituuttamisen kanakopissa ja jotkut nauttivat juurettomuudesta ja uusista ihmisistä. Frances McDormandin hahmo Fern miettii kantaansa, tai katsoja häntä.

Alku on niin dokumenttimainen, että veikkasin katsovani Boratin draamaversiota ja monet tosiaan näyttelevät itseään tai kaimaansa. Tein jopa rauhan sen kanssa, että aidot ihmiset eivät salli leffan tehdä mitään leffamaista tai realistisen ikävää. Kestää aikansa, ennen kuin edes elokuvamainen tiivistelmä ihmissuhteesta koetaan, mutta sen uskoo, että Fern löytää yhteyksiä yksilöihin. Muutamaa monologia voi verrata Blade Runneriin ("elämäni on ehtoopuolella, mutta eipä haittaa, kun olen nähnyt taistelulaivat tulessa Orionin olkapäällä..."), mutta tein niin vasta jälkiviisastellessani.

Kuusikymppinen leski Fern on viettänyt oletetut parhaat vuotensa kylässä, joka rapistui ison firman lähdettyä. Hän käy hukkaamassa Hordak-figuurini Amazonilla, eikä muistakaan matalapalkkatöistä säästöön jää. Pärjäily sitoo hohhailun yhteen, kunnes alamme pohtia, mikä tästä hänelle sopii. Leffa lähinnä tunnelmoi. Jälkimmäisellä puoliskolla käsikirjoitus alkaa hieman vetää huomiota olemassaoloonsa. Kun Fern vierailee poteroissa, joissa Veli Pontevat uskovat maailman olevan Sepeä varten, hänen on ainakin päässään ajatuksen puolikasta pyöräytettävä.

Oscar-ehdokkuuden tavanomaisimmista maisemista saisi puhelimellakin, jotka kykenevät terävämpään kuvaan kuin Nomadlandin "HD Ready" -lehdistöstriimi. Kylmän ja aution maan rumat ihmiset ovat runollisen kauniita. Muut visuaaliset muistijäljet liittyvät siihen, että kun McDormand oli käynyt kusella pari kertaa, jännitin ihan, onko hänellä kusihätä kivikossa. Karisma tukee tavoitteita, kun naamassa yleensäkin näkyy aidon ihmisen historiaa ja ovelampaa potentiaalia. Triviatieto kertoo McDormandin ulostaneen ämpäriin metodinäyttelemisen nimissä tai jotakin, joten nostan hattua "äärimmäiselle tavallisuudelle", vaikka oma itsensä hän on.

Jos puhut rutiinilla junteista tai oletat saamelaisten vetävän nunnuka-nunnukaa, on sympaattisella kulttuurikuvauksella arvoa oikeasti. Todellisuuden lait estävät kyllästymästä ikääntyvän ihmisen melankoliaan. Se yleinen väite on puutaheinää, että Nomadland ansaitsisi korkeinta kunniaa minä tahansa vuonna. Amerikkalainen köyhyys kerjää terävämpää keskustelua. Toisaalta oikeasti köyhän maan kodittomien pärjäilystä traagista kauneutta löytävät pätkät ovat säännönmukaisesti puhuttelevampia kertomuksia yksilöistä ja ihmiskunnasta ja amatöörejä nekin usein käyttävät. Nomadlandin kiltti ykkösfani ei lähtisikään ylistämään mitään osa-aluetta katulapsien kustannuksella, vaan ehkä hän harrastaa putkinäköä Jenkkilän ongelmista huolestuneena jenkkinä, jonka ikääntynyt kummin kaima huristelee pakulla.

Olin vähällä väittää Nomadlandia todennäköisimmin unohtuvaksi "parhaaksi elokuvaksi" elinaikanani, koska unohdin jo Green Bookin.