Jack, Peter ja Francis ovat veljeksiä, joita yhdistää lähinnä vappunenä. Ongelmiaan ja itseään pakenevan Jackin normaalin tuulenhalkaisijan alla roikkuvat Jason Schwartzmanin pornoviikset. Onnellisen perhe-elämän vuoksi kriisiin ajautuneelle Peterille nenänsä on lainannut Adrien Brody, jonka eeppinen torvi edustaa alan veistoksellisinta tarjontaa Ranskan ulkopuolella. Francisin nenä taas on kuin Owen Wilsonin kuuluisa murtunut mötikkä, minkä ohella se on paketoitu, kuten Francisin pää muutenkin. Francis on kokenut niin kovia, että hänen on ihan pakko lähteä etsimään itseään Intiaan ja raahata mukaan velipojatkin, jotka hän näki viimeksi vuosi sitten isää kuopatessa.

Veljeksistä jokainen on kolmas pyörä. Kommunikointi on niin kauan kivutonta ja luonnollista, kun kyse on yhdestä kertomassa toiselle jotain, mitä kolmas ei jostain syystä saa tietää. Darjeeling Limited -junan yksityisosasto on kuin laivan hytti, joten salaisuudet eivät kestä useampaa minuuttia kuin seesteinen yhteisymmärryskään. Mutta mikäs tässä. Veljekset ovat sen verran varakasta sukua, ettei edes yleinen tyriminen useimmissa pysähdyspaikoissa muuta merkitse, kuin sen olemassa olevan ivansävytteisen tunteen vahvistumista, ettei reissu ole sen kummoisempi hyvässä eikä pahassa kuin kohteliaisuuskäynti sukulaisen luona. Paljon ehtii kuitenkin tapahtua, odotettua ja odottamatonta, hauskaa ja vähemmän hauskaa.

Wes Andersonin viides ohjaustyö on tuttua, tunnelmallista, omaleimaista ja omaleimaisella tavalla puutteellista elokuvaa. Hahmot ovat persoonallisia mutta jäykkiä, ja kamera, lavasteet ja kohtausten kulku tekevät koko maailmasta heidän oloisensa; vain teoriassa elokuva kertoo arkisista amerikkalaisista eksoottisessa Intiassa. Näyttelijä ei tarvitse näyttelijänlahjoja, vaan ainoastaan pokkaa ja karismaa selvitäkseen Andersonin elokuvasta, millä en tahdo ketään kritisoida. Brodyn, Wilsonin ja Schwartzmanin välillä on oikeanlaista veljesten kemiaa, siis ei kemiaa paljoakaan, mutta kuitenkin sen verran sitä jotakin, että se vähä riittää, koska se on vettä väkevämpää.

On olemassa selkeän tarinan miehiä ja on olemassa merkityksellisen tarinan miehiä, ja Anderson on vakaumuksellisesti jälkimmäistä omalla anarkistisella tavallaan. Andersonin kaavassa muuttuu lähinnä koukku. The Royal Tenenbaums kiehtoi yläluokkaisella friikkisirkuksellaan, Steve Zissoun Vedenalainen Maailma fantasiakuvillaan ja Darjeeling Limited sillä, kuinka aidolta ja vilpittömältä vahvasti tyylitetty perhedraama voi tuntua. Anderson on taitava elokuvaaja, joka vangitsee huomion naps, noin vain. Tarinankertojana mies ei kummoinen ole. Nautiskelinpa mistä tahansa hänen elokuvastaan, tajuan jossain vaiheessa, etten enää olekaan myytyä miestä. Vaikka Anderson tietäisikin mihin hänen tarinansa ovat menossa, on nopein tai järkevin reitti hakusessa, mikä johtaa tylsistymiseen viimeistään viimeisen puolen tunnin aikana. Eivätkä Andersonin leffat edes ole pitkiä.

Suomen valkokankailla ja oletettavasti DVD:llä nähdään ennen elokuvaa lyhytelokuva Hotel Chevalier, toisin kuin alunperin Yhdysvalloissa. Haikean vähäeleinen, eroottinenkin tunnelmapala selventää Jackin tilannetta ennen Intian matkaa, ja ennen kaikkea virittää katsojan erilaiseen tunnetilaan kuin elokuvan itsensä alku. Kuten V2.fi:n oman Mikko Heinosen tapaiset herrasmiehet tietävät, Jackin entisenä/nykyisenä naisystävänä pyllistää aina vakuuttava Natalie Portman, joka vain vilahtaa varsinaisessa elokuvassa.