Tuorein sisältö

Paradise PD - 3. kausi

Ensi-ilta: 12.03.2021
Genre: Animaatio, Komedia, TV-sarja
Ikäraja: 16
Jari Tapani Peltonen

16.03.2021 klo 23.55 | Luettu: 4083 kertaa | Teksti: Jari Tapani Peltonen


Alussa poliisipäällikön poika ampui isältään kivekset. Vajaat kolme vuotta myöhemmin päällikön siittiöiden jäljitys ja toivo toisesta lapsesta ovat vakituisia puheenaiheita. Useampi hahmo tulee raskaaksi. Niin sanaillaan, että seksi raskauden aikana on kuin kimppakivaa, jotta sivistynyt katsoja tajuaa lopettaa ennen visuaalista konfliktia panomiehen ja sikiön välillä. Tarjolla on siis jatkuvuutta ja rytmitajua. Paradise PD on tasaisesti parempi kuin Family Guy, eikä sarja ole parhaimmillaan huonompi kuin Simpsonit, Disenchantment, Big Mouth, South Park ja Solar Opposites ovat kehnoimmillaan.

Kylästä tehtiin jättipizza ydinpommilla. Pizza unohtuu, mutta muu ei. Alkajaisiksi persettä ydinpommille näyttänyt poliisipäällikkö kasvattaa uuden pään haaroväliinsä, eivätkä lähimmäiset huomaa eroa oikean pään ja piereskelevän pukaman välillä. Muut mutantit muodostavat jengin ja loogisesti vannovat kostoa tietylle tyypille. Delfiini-ihmisiä sarjassa on jo nähty, mutta siksikin ydinpommi on ryhtiliike: on arvokasta muistaa, miksi mikäkin tapahtuu, vaikkei edes Simpsonien kolmisilmäisen kalan osuvuuteen yllettäisi.

Kaikki on suhteellista. Kuvittele esiteinin näkevän värityskirjan. Hän sutii perseeseen ruskeaa, haaroväliin keltaista, suuhun vihreää ja muualle punaista - hä hää ja tuohon piirrän kikkelin! Tätä on tarjolla. Lähin vastine on edesmennyt Myrkky-lehti. Ansiot lähtevät siitä, ettei tökeryys häviä muille animaatioille. Kun juuri sitä pyydetään anteeksi (ydinpommi rikkoi neljännen seinän) ja valikoitujen hahmojen suhteissa on silti jotakin kiinteää, tyyli on tasapainossa. Tiedän projisoivani. Olen luonnostellut julkaisemattomia kolumneja muun muassa pornografisista aiheista yrittäen olla sekä kamala että sympaattinen.

Kivesampuja on sarjan Ross, jolle muka kuuluu Rachel. Valitettavasti seksikkään kyttä-ämmän nymfomania kohdistuu ryhävalaan kokoisiin läskeihin, koska häntä on ammuttu päähän. Tätä oikeasti käsitellään. Sankari ei koeta lihoa: se olisi umpikujaan johtava irtovitsi. Luonteva askel frendivyöhykkeelle nähdään jaksossa, jossa valikoidut larppaajat luulevat joutuneensa keskiaikafantasiaan huumeiden vuoksi. Pitää olla yhteisiä harrastuksia, jeh? Jos se kelpaisi sinullekin, että sarja muuttuu pysyvästi örkkifantasiaksi, niin uneksitaan illalla, että pelaamme Dungeons & Dragonsia niin villisti, että hahmomme flirttailevat. Mille myöhemmin onanoimme.

Pahaa, itsetietoista robottiklitorista on vaikea löytää pitkäkarvaisesta lattiamatosta. Spoilasin kauden kutakuinkin pätevimmän vitsin, jotta näkisit koko skaalan sen ja satunnaisten pierujen välillä. Tarkennetaan, että eräs jakso vakavissaan panostaa amerikkalaisen asehulluuden ironisoimiseen: jakso ei jää tulkinnanvaraiseksi tylyttäessään munattomia pelkureita. Vastaavia lausuntoja esiintyy harvakseltaan, mutta ne ovat härkistä hernekeitossa, eli en lupaa lihaisia sattumia, vaikka itse tykkäsin.

Manaattien kirjoittamaan Family Guyhin verrattuna hienoa on muun muassa se, että kun hahmot yhtäkkiä sekoilevat aikamatkustuksesta ja dinosauruksista, on yhä syitä olettaa, että sarja sittenkin on paska kuin Family Guy, mutta pian vitsistä löytyy suhteellisen inhimillinen, jatkuvuutta korostava koukku. South Park on kehnoimmillaan, kun Kyle ilmoittaa ilman syytä, ettei hän välitä Kennystä, ja Futurama on kehnoimmillaan, kun päähenkilöiksi luokitellut lukioteinien avatarit ovat niin kyynisiä ja ilkeitä, että viaton kuolee. Paradise PD on ehdottomasti parempi parhaimmillaan kuin fiksut sarjat ovat mokatessaan.



STRIIMAA täältä:

Powered byJustWatch

V2.fi | Jari Tapani Peltonen
< Stam1na - Novus Ord... Zack Snyder's Justic... >

Keskustelut (1 viestiä)

MikroPop

Rekisteröitynyt 05.11.2019

19.03.2021 klo 02.56

Kuulostaa suunnilleen yhtä paskalta kuin netflixin thumbnailien perusteella odotin. Tuleekohan joskus vielä hyviä "aikuisten" animaatiota vai jäikö muutamista kömmähdyksistä huolimatta toimiva Venture Bros viimeiseksi sellaiseksi? Löydän enemmän järkeä ja samaistuttavaa nuoremmille yleisölle suunnatuista, mm. Steven Universe ja Adventure Time, eikä She-Rakaan aivan täysin huono ollut.
lainaa

Kirjoita kommentti




V2.fi joulukisat 2024
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova