Köyhä Balram nousee intialaisesta kylästä pösöjen piiaksi ja näkee totuuden. Kertojana toimiessaan hän vaikuttaa jo itsensä herralta. Symboliikka hieman takkuaa, sillä Balram kuvailee itseään harvinaiseksi valkoiseksi eläimeksi (tiikeriksi), vaikka hänen sanavalintojensa mukaan tulevaisuus on ruskeiden ja keltaisten eläinten. Katsos kun: miljoonat pulliaiset ovat kuin teurastusta odottavia häkkikanoja. Voi jospa he ymmärtäisivät sen minkä "valkoinen". Höpinänsä Balram suuntaa maassa vieraileville kiinalaisille, vaikka leffa kerjää Kiinan sensuuria ja hän puhuu englantia. Leffassa nähtävä aito valkoinen tiikeri on häkissä, joten ei haittaa, jos vahingossa tulkitset mustankin valkoiseksi.

Balram rakastuu tulevaan isäntäänsä platonisesti ensisilmäyksellä. Manipuloimalla hän saa autokuskin paikan, mutta ei hän se perinteisin pyrkyri ole. Hän tähtää lojaaliuteen, joten tarvitaan paljon, jotta hän tuntee itsensä kanaksi. Työssä on hyvää. Nuori isäntä ja vaimo eivät ole vastaavia mörköjä kuin sukulaisensa, vaan he ovat imeneet vaikutteita länsimaista, eivätkä he periaatteellisella tasolla vastusta palvelijoiden ihmisarvoa. Se vaikuttaa Balramiin, joka toisaalta kohtelee muita tylysti isäntiä puolustaessaan. On ristiriitoja itsestäänselvyyksien kylkeen.

Ohjaajalla ja alkuperäisen romaanin kirjoittajalla on toinen jalka idässä ja toinen lännessä. Vastaus asiattomaan kysymykseen "miksi tämä tehtiin" lienee se, että he tahtovat viedä valikoituja arvoja itään, vaikka on kiusallista myöntää se, kun lännessä on kakkaakin ja idässä hyvää. Balram on heidän näkemyksensä antisankarista, joka yrittää pärjätä idän ehdoilla, vaikka hän on pohjimmiltaan länsimainen yksilö, jota oma pomotteleva mummu ahdistaa. Täysjyväintialaiset isännät ovat sosiopaatteja; länsimaissa marinoitujen edustaessa sen suuntaisia tunteita, että idän köyhyys voi yllättää lipsahdettuaan mielestä, mutta lipsahtaa uudestaankin.

Balramiin iskostettu halu palvella tulee selväksi. Esimerkiksi se ei tule, millaista on varttua halkovajassa osana suurperhettä. Ilmastoitu auto on länsimainen kupla, joka vie Balramin lähemmäs isännän näkökulmaa. Kun vastakkainasettelun osapuolissa on samaa ja molempia hiemankin ymmärretään, olen taipuvainen näkemään hahmot kertojan sisäisen konfliktin puolina. Jos tulkinta ei täysin täsmää, ehkä tajusin homman paremmin kuin kertoja.

Ei tartuta tuohon. Visuaalisestikin ruuhkaisessa, useiden uskontojen, epäkohtien ja mahdollisuuksien Intiassa piisaa tasoja Poriin verrattuna, joten muutaman tason saa unohtaa. Adarsh Gouravilla on veijarimaista näätämäisyyttä ja perustason kykyjä pääroolin moniin tarpeisiin, joten äijän kohtalo kiehtoo, kunnes lopetus alleviivaa rakenteen ongelmat. Leffa on tyydyttävä kuvaus yhdestä elämänvaiheesta ennen käännekohtaa, mutta koko tarina ei ole siinä. Kertoja yrittää tiivistää jatko-osan menemällä asioiden edelle jo varhain ja sönköttämällä loppumetreilläkin enemmän kuin käsite epilogi sallii.

Tärkeintä on aina: hahmosta välittäminen. Korruptoituneen politiikan kommentointi ei mielestäni syvene alun jälkeen, kun vahvojen on mainittu riistävän heikkoja. Ilmeisiä viisauksia voi mainita ja soveltaa länsimaihinkin, mutta lännessä on ollut niin paljon aikaa satuilla, että vertausten epäselvyys alkaa olla tervetulleempi ominaisuus kuin konkretia vähän niin kuin maalaustaiteessa kävi. Eriarvoisuus on tyhmää, jeh? Asia tuli komeasti selväksi, kun Apinoiden planeetassa jyrähdettiin "ei" ja kun koirista kertovassa White Godissa lausuttiin "hau" ja Aki Kaurismäki on niin kova jätkä, että hän ei sano yhtään mitään, koska kaikki joille kannattaa puhua tietävät jo kaiken. Jos hyvin käy, kuljetusaiheinen yhteiskuntakriittinen teos saa sinut kokeilemaan Woltin tippiominaisuutta.