Tuorein sisältö

Lupin - Osa 1

Ensi-ilta: 08.01.2021
Genre: Rikos, Trilleri, TV-sarja
Ikäraja: 13
Jari Tapani Peltonen

13.01.2021 klo 17.00 | Luettu: 5236 kertaa | Teksti: Jari Tapani Peltonen


Ensimmäinen ja paras jakso sallii nipottaa pikkuasiasta. Kun Assane Diop oli nuori, hänen isäänsä syytettiin koruvarkaaksi kohtalokkaasti. Louvressa esillä oleva koru siis kuuluu Assanelle viihteellisen logiikan mukaan. Herrasmiesvarkaasta kertovien Arsène Lupin -romaanien ystävänä Assane punoo juonen. On kiva katsoa tekemällä tehtyjä ja kohtalon apua vaativia ryöstöjä, mutta herrasmies Assane ei ole, sillä hän hyödyntää väkivaltaisia öykkäreitä ja vastuu kaikesta on hänen. Tuo totisesti tuntuu nipottamiselta koko 1. osan (5 jakson) jälkeen, kun sarja on profiloitunut eurodekkariksi. Nähdäkseni sellaiset eivät sano mitään rikosten merkityksestä tai luo jännityksen tai tyydytyksen tunteita, vaan joku ilmeetön saksalainen läski mutisee että murha ja sukkaa kutova mummo vilkaisee ruutua.

Harrastin armeliasta ajatusakrobatiaa puoliväliin. Diopit ovat maahanmuuttajia. Sarja ei saarnaa, mutta ranskalaisten ennakkoluuloihin viitataan, joten saa kai antisankari vähän riehua kostaessaan laajalle eliitille. Fantasioin myös, että takaumin avattava taustatarina menee jonnekin. Tulee mainituksi, että Lupin on kuin aave. Siinä ei ole järkeä, että Assane on viikonloppufaija, jonka jäljille kukaan ei pääse, vaikka kaikki tietävät Diopien historiasta ja Assanen lärvi on esillä. Siispä oletin takaumien paljastavan, kuinka ovela Assane on: ehkä hän on lavastanut kuolemansa ja muuta. Ei.

Satu olisi selvä esimerkiksi jos yksin jäänyt poika oppisi katujen keinot, mutta omaksuisi herrasmiehen elkeet rakkaista romaaneistaan. Sarja esittää päinvastoin, että Assane pääsi elitistiseen yksityiskouluun, mutta romaanit opettivat rikolliseksi. Se olisi klassinen tapa huipentaa veijaritarina, jos alussa nähtäisiin vääryys, jonka sankari toistaa siten, että väärintekijäkin ymmärtää ironian. Kauden ainoa "vastine" tälle on se, että alkupuolella Assane hämää kyttiä simppelillä tempulla, jonka hän tekee myöhemmin itselleen. Vertaus: alussa sankari solmii roiston kengännauhat yhteen, jolloin roisto tippuu jyrkänteeltä, mutta lopussa sankari solmii vahingossa omat nauhansa ja lentää perässä. Ei saatanan saatana.

Sitä tutkitaan, mitä vanhempi Diop teki, mitä hänelle tehtiin ja miksi. Toisessa jaksossa fantasia pysyy vielä koossa, kun Assane soluttautuu vankilaan pöhköä koodia ratkoessaan, mutta myöhemmin faktoja pudotellaan epädramaattisesti ilman eskaloitumisen makua, veijarihengenkin hiipuessa. Kaikki ovat idiootteja. Kyttien tehtävä on mainostaa, kuinka Assane Lupinia imitoi. Assanen onnistuessa osasin nauttia asioiden suhteellisuudesta, mutta kun on tarkoitus ilmaista, että hänkin saattaa erehtyä, hänestä tehdään kertaheitolla sirkuspelle, joka ei ymmärrä hyödyntää teknologiaa edes sen verran kuin hän itse juuri hyödynsi. Romaanit ilmeisesti ovat Assanelle Sudenpentujen käsikirja, josta ratkaisut pitää saada valmiina. Itsekin olisin nokkelin kovis, mutta MacGyverin kolmannen kauden boksi on loppuunmyyty, joten kuolin.

Huijasin itseni katsomaan eurodekkaria viimeksi kun Biohackers vaikutti erilaiselta ja nyt hämäävä tekijä oli Omar Sy'n karisma. Assane on Lupinin tavoin valeasujen mestari? Muistan väkisin Trevor Noahin läpän siitä, miksei musta salainen agentti James Bond toimisi brittein saarten tietyissä osissa, mutta toki Pariisi on kansainvälisempi mesta. Sy on raamikas hujoppi, joka katsoo sivuhahmoja alaviistoon mm. kun Assane teeskentelee nörttiä, mutta se käytännössä korostaa sitä, miten nokkela suoritus on valikoiduissa yhteyksissä: Clark Kent -henkisesti Sy myy ajatuksen, että tärkeintä on vaihtaa asennetta. Sitten Assane pukeutuu dorkaksi lampaaksi, tms. Näyttelijä ei aina aisti kokonaisuuden ongelmia, mutta peilit on keksitty, joten Sy'kin kuluttaa hyvän tahdon loppuun.



STRIIMAA täältä:

Powered byJustWatch

V2.fi | Jari Tapani Peltonen
< Valley of the Gods... Disenchantment - Osa... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




V2.fi joulukisat 2024
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova