Katsoisin dokumentin, jossa keskimääräinen amerikkalainen turvenuija selittää ase ohimolla, miksei ihmiskuntaa saa tuhota. Ehkä sekin puhuttelee, kun itsetietoinen tekoäly etsii säilyttämisen arvoista keskinkertaisuutta kaupunkilaisten vihreästä kuplasta, jossa puhutaan kauniisti. Hyväntekeväisyyttä harrastava viisikymppinen Carol uudistaisi uskoni ihmisyyteen, ellei hän olisi lapseton evoluution umpikuja. Loogisesti tekoäly yrittää parittaa hänet. Tekoäly on noussut kaikkivoivaksi jumaluudeksi ja Jumala itse antoi Saaran synnyttää Iisakin 90-vuotiaana, joten ehkä täti ehtii täyttää maan (muutenkin kuin McDonaldsin keinoin)? Ehkä ajattelin taas enemmän kuin elokuvan tekijät.

Superintelligence on vanhemmillesi suunnattu tieteiskomedia. On arveluttavaa, miten paljon laitteita ympärillämme on? Se scifipuolen sanomasta. Motivoitunut saa jatkaa märehtimistä, kun tekoäly alistaa lähes kaikki laitteet "palaviksi pensaikseen" ja vaikuttaa asioihin vaivatta liikennevaloilla ja tilisiirroilla ja pian ehkä jyrkemmin. Ennen Skynet-tyyppisiä päätöksiä tekoäly koettaa jututtaa Melissa McCarthyn näyttelemää Carolia, jonka ihaileman James Gordenin sarkastista narinaa äly imitoi.

Se, että äly auttaa Carolia iskemään entisen poikaystävän, vastaa fantasioita, joissa lampun henki tai vaikka perintö tekee hiirestä jellonan. Pyhien lähestyessä on helppo kuvitella, kuinka leffa olisi ihanteellisesti onnistuessaan Ihmeellinen on elämä -tyyppinen klassikko johdatuksesta ja asennemuutoksesta, jonka katsot joka joulu ympäripäissäsi, vaikka tarkoitus oli nimenomaan lomalla aloittaa se projekti, joka pelastaa elämäsi. Maailmanlopun uhka tukee perusjuttuja, joissa lentoasemalle kiirehditään viime tingassa, mutta tunnelataus jää kohteliaaksi. Sitä kunnioitan, että erilaiset teemat toimivat rinnakkain, vaikka sitten pinnallisesti. Se on huono homma, jos vaadit leffan perustelevan scifin tai hömppäromanssien arvon, mutta molemmista yleensäkin nauttiva löytää täkyjä.

McCarthy osaa jotakin. Keskimääräiset työt on tarkoitus arvioida lauseella "rakastan tätä lahjakasta tähteä, vaikkei leffa toimi". Hänen vuokseen ne eivät toimi: voin melkein todistaa sen näyttämällä hidastettuna, kuinka hän ja satunnainen vastanäyttelijä naamojaan käyttävät. Tänään McCarthy saattaa olla ihanteellinen valinta kuten Adam Sandler on toisinaan, vaikkei McCarthy ole parhaimmillaan siippansa ohjauksissa. Carol ei ponnettomasti outoile, vaan yrittää säilyttää rotin, kun jumaluus iskee. Carol on kiltti, vaivautunut ja ei-tyhmä, ja sen kaiken näkee, kun McCarthy hymyilee nihkeästi mutta somasti ja unohtaa räpytellä. Huvituin Carolin seurassa aivan kuten oikean ihmisen nähdessäni, joten koomikoksi McCarthya ei tarvitse kuvailla. Näen sieluni silmin, kuinka McCarthyn Ursulasta tulee pian standardinmukainen osa Disneyn piirroskierrätysten vaivaannuttavaa jäykkyyttä - mutta uskon hänen olevan halattava täti-ihminen.

An American Picklen tavoin tämä "HBO Max -yksinoikeus" on HBO Nordicissa: kaikki eivät ole. Kummankin oli tarkoitus saapua teattereihin. Yhdysvalloissa leffalla on lastenohjelman ikäraja, joten älä odota maailmanlopulta tulta ja tulikiveä. Sen verran mittakaavaa löytyy, että viranomaiset asettuvat asemiin presidenttiä myöten. Siitä voi olla haluamaansa mieltä. Tiivistämisen varaa on, eikä se tee teknologiatrilleristä parodiaa, jos pari kohtausta ovat hölynpölyä, mutta se on tarkoituksellista, että pienet asiat tuntuvat tärkeämmiltä kuin globaali kohellus.

Olen jämähtänyt kolmeen tähteen, mutta se tulee eri syistä. Koirien simppeli romanssi oli samaistuttavampi. Hipsterit hellyyttivät, vaikka tarina kosahti. Tätiscifissä on tyydyttävimmin tarinaa Hollywoodin tusinatuotteiden standardeilla.