Kun meilläpäin oli parin korttelin sähkökatko ja sumua, mielessä kävi Venäjän hyökkäys ja Harmageddon, vaikka kännykän netti toimi: tietoa ei löytynyt, joten totuutta salailtiin?! Jack ja Su ovat hipstereitä, jotka tahtovat pistää koneet ja kännykät kiinni, kun heille avautuu tilaisuus käydä tuttavan mökillä. Tämän tiesi: maailmanloppu alkaa heti ja he missaavat mahdollisuuksia ollessaan tavoittamattomissa. Terrori tulee alkoholisoituneiden ulkoavaruuden karvapallojen muodossa. Mielestäni katsojan ei pidä innostua örkeistä, vaan nauttia parisuhdekomediasta, mutta valitettavasti leffa ei ole täysin samaa mieltä.

Yleensä on hienoa, jos pelkäät ison idean tulevan hahmovetoisten saavutusten tielle, koska yleensä niin ei käy. On osuvaa heittää ruudulle otsikko "pelastakaa ittenne", kun Su & Jack ovat räplänneet kännyköitä, nahistelleet kannettavasta ja komentaneet kilpaa älykaiutinta. Suhde on pelastettavissa: tyypit ehtivät haiskahtaa herttaisilta siirtyessään laitteelta toiselle, joten vempeleet eivät ole syvällä kytevän kriisin oire, vaan modernia dopamiinin väärinkäyttöä. He eivät aidosti riitele, vaan suunta on vakiintunut. Kun Jack avautuu siitä, ettei hän osaa olla mies, kommentti tyyliin "aha" ja asian unohtaminen on realistisen romanssin merkki.

John Reynoldsin näyttelemä Jack on Ned Flandersin sukua. Vertaus lähtee viiksistä ja kiltteydestä, ja sitten muistin, että Nedin vanhemmat ovat 60-luvun beatnik-hippejä, joille modernit hipsterit ovat velkaa. Su ei varsinaisesti ole "maaninen unelmakeijutyttö" tai edes nörttivariantti, jos puhumme käsitteestä, jolla kritisoidaan miehen matkaa tukevia idealistisia naishahmoja, sillä somepaastosta kärsiessään Su on yhtä samaistuttava kuin Stupid Sexy Flanders. Hän nyt vain on myös idealistinen keijutyttöunelma. Mangasilmineen, Asterix-nenineen ja Tom Selleckin viiksiä muistuttavine kulmakarvoineen näyttelijä Sunita Mani on niin kaunis, että asiattomat ajatukseni menivät suoraan siihen laitaan, että vaikken halua kopioida itseäni, useampien Manien maailmassa olisi harkittava, olenko pihtaamassa evoluution seuraavaa askelta koko ihmiskunnalta. Muistan Manin mm. GLOW-sarjasta, mutta päärooli sallii hänen ilmeillä monipuolisemmin.

He mökissä. Muuta ei tarvita, mutta ei homma vielä maailmanloppuun kaadu. Nauroin muutamalle örkkeihin liittyvälle hetkelle, kuten Jackin valvepainajaisille ja yritykselle ottaa käyttöön ase, joita hipsterit vastustavat tilastotieteen voimin. Kardinaalimunauksen leffa tekee mökistä poistuessaan. Sankarit tiedostavat olevansa siellä, minne kaupunkilaiset tahtovat, eikä leffa silti ymmärrä jäädä sinne. Alussa kysytään, miten käy parisuhteelle, kun häiriötekijät poistetaan. Kaikki etenisi, jos sankarit tuumaisivat, ettei häiriötekijöitä takaisin saa: on enää suhde. Kun karvapallojen kanssa nahistellaan, tyypit ovat kiireisiä ja perusideasta on jäljellä vain heidän lievälle uusavuttomuudelleen virnuilu.

Karvapallot ajaisivat asiansa, jos ne vilahtaisivat ja sitten kyse olisi tunnelmasta ja hahmojen ja katsojan olettamista kuten vaikkapa Signsissa. Enemmän meuhkatessaan pallot osoittavat soveltuvansa lähinnä sketsiohjelmaan. Luin triviatietoa saadakseni otteen visiosta ja ilmeisesti tekijät todella uskoivat tekevänsä komediaa ufoinvaasiosta. Kelpo läppää tarjoavalla ensimmäisellä puoliskolla pidin invaasiota vertauksena arkisista peloista tyyliin: selaushistoriasi takuulla on Ylen pääuutinen, jos olet päivän pois netistä. Lyhyt lässähdys ei ehdi sattua peffaan vaan ainoastaan sydämeen, mutta siltä loppuvaihe tuntuu kuin ohjaajapari leikkisi viestiä ja rikkinäistä puhelinta kuin Disney Star Warsien tapauksessa.