Paavoon on hankala muodostaa suhdetta, sillä en käytä huumeita, mutta ymmärrän hyvin sukulaislasten ilon. Paavo lienee nykypäivän Ren & Stimpy sillä erolla, että rahoittavat tahot tietävät Ren & Stimpyn ja täten sopimuksessa seisoo, että hahmot eivät vahingossakaan saa höylätä pyllyjään puhki juustoraastimilla.

Kolmas leffa uusii teknisen puolen, joten alku menee sen ihmettelyssä, toimiiko vanha hahmo- ja lavastesuunnittelu, kun stop-motion-animaatiota imitoivalla tietokoneanimaatiolla on erityinen energiansa. Kaikki on mahdollista varsinkin ilmeitä ajatellen, joten tyyli voitti puolelleen, mutta vastaavasti siitä lipsuminen purki diilin. Aiemmissa leffoissa tyylirikot piristivät halpaa jälkeä, mutta aidosti persoonallisen ilmeen löydyttyä esim. se ei voisi vähempää kiinnostaa, kun kymmenessä lastenleffassa jo vilahtanut testosteroni-rusina Danny Trejo käy kääntymässä.

Kun lemmikkietana heittää liejunsa Paavon naamalle, Paavo nauttii. Piirrossarjassa tämä olisi jo puolet juonesta, mutta leffassa on myös - no - kestoa. Narsistinen merenjumala Poseidon tietää, että sinkki- ja seleenipitoinen mälli tekee hyvää iholle (Ren & Stimpyssä tämä kuulostaisi härskiltä tarkoituksella), joten etana kidnapataan Paavon arkkivihollisen Planktonin avustuksella. Paavon on ääriyksinkertaisesti ajettava toiseen kaupunkiin ulisemaan. Lähtö vie purilaispaikan heti konkkaan ja siinäpä oli olennainen sivujuonistakin.

Poseidon asuu Atlantic Cityssä. Tosielämän Atlantic City on kuuluisa kasinokaupunki. Leffa sijoittuu Atlantin valtamereen (Atlantic Ocean), jonka versio Atlantic Citystä on kasinokaupunki. Tajusitko? Minä en. Kun kaupungin esittelevän montaasin aikana soitettiin katkonaisesti Ricky Martinia, olisin mieluiten ottanut pelkän biisin.

Jopa puhdas hölynpöly eli Liisa Ihmemaassa -henkinen nonsense on vaisua, joten mikään ei peitä tarinan pahvista, vessapaperirullamaista selkärankaa. Esimerkiksi Shrek 2 oli vauhdissa, kun ihmiseksi muuttunut Shrek pidätettiin salajuonesta johtuen keskiaikaisessa Lain nimessä -parodiassa ja kavereiden oli oivallettava, että kyseessä on Shrek (!). Kun Paavo sekoilee, hänet pidätetään. Kaverit saapuvat paikalle osallistuakseen oikeudenkäyntiin. Muistit kai nauraa, kun taustalla vilahti Blue Hand Groupin (sic) parodiaversio Blue Fin Group, joka selvästi sanoi olevansa Blue Fin Group?

Adam Sandler -lopetus (se oikeusistunto) on harvinaisen pitkä. Tyypit muistelevat lapsuuden kesäleiriä vain koska sellainen esiosasarja alkaa ensi vuonna. Esiosassa opimme, kuinka kuuluisat hahmot tapasivat, joten sitä luulisi, että leffan mainostempaus on sen verran kieroa kapitalismia, että esiosan parhaat palat spoilataan. Mutta mitkä parhaat palat? Kun nuori Paavo sanoi olen Paavo, nuori Patrick sanoi olen Patrick, tai jotakin; unohdin saman tien.

Keanu Reeves on pölisevän kuiva viisaana (sage) salviapuskana (sage), joka on opastavinaan Paavoa pitkin seikkailua. Edes hänen suorilla selityksillään tarinaan ei ilmesty tarinan makua, kun tyyli on yhdistelmä lapsellista (paikoin pirteää) vöyhkää ja paksua sarkasmia ilman oivalluksia. Mikään ei tunnu vilpittömältä. Tangalan kylän uuden ilmeen ihmettelyn jälkeen olisi kiva nähdä muun meren avautuvan samaan tyyliin, joten leffa luonnollisesti toteuttaa zombiecowboykylän oikeilla näyttelijöillä. Onko zombien polttaminen tuhkaksi varmasti ydinkohderyhmälle soveliasta? Mitä jos fani tuikkaa itsensä tuleen happopäissään?

Tällainen purkkaviritelmä saisi yhden tähden ilman sielukkaita animaattoreitaan, joita käy sääliksi.