Aioin käsitellä Artemis Fowlia, näyteltyä Kaunotarta ja Kulkuria, The Mandalorianin kokonaista kautta tai The One and Only Ivania, mutta Disney+ ei lyö kaikkea pöytään heti, vaikka ohjelmalista lupasi Ivanin ja mainitsi epäselvästi Mandalorianin.

Pakinoin viimevuotisesta pätkästä ja vähän muusta. Inhoan ensimmäistä osaa. Se on Prinsessa Ruususen uusi versio, jossa tyttöä kyttäävä kelmi "tarkoittaa hyvää" ja antaa rakkauden suudelman, jonka suorittaa yleensä prinssi. Romanttisesta laulustakin tehtiin Freddy Krueger -henkinen pahisversio, eikä se silti oikein avautunut lukijoille, kun väitin Disneyn käsittelevän satua kuin (otsikoissa tuolloin olleet) joukkoraiskaajat edesmenneitä uhrejaan.

Kun Pahatar luuli löytäneensä miehen, hänen siipensä silvottiin. Kivat & kehityskelpoiset kollegani järkeilivät, että hänen reaktionsa symboloivat hyväksikäytettyjen tuskaa. Joo: matalan ikärajan raameissa Pahatar 1 on vertaus hyväksikäytetystä, josta kehittyy hyväksikäyttäjä. Ajankohtaisissa arvosteluissa täytyy varoa paljastuksia, joten olin varmasti epäselvä. Mielestäni olen nyt selittänyt, miksi en koske edes kirjaimellisella, piilomerkityksistä vapaalla puutikulla... Netflixin Cuties-kohuun.

P-kakkosta en katsoisi osana omaa tilausta, mutta Disney tarjosi koodin, joten nyt lähtee. Käytän hahmosta jatkossa nimeä Pahantahtoinen, sillä sitä ristimänimi tarkoittaa, vaikka hän oli nuorena hyväntahtoinen. Kenkkuiltuaan hän palasi valoon, mutta passissa seisoo Pahantahtoinen. Jatko-osassa häntä epäillään kuninkaan kiroamisesta, koska: "paikalla oli Pahantahtoinen!" Trilogia päättyy, kun hän yrittää ottaa reittilennon Yhdysvaltoihin sarvet peittävine turbaaneineen.

Pahantahtoinen vastustaa perin pontevasti prinsessan avioliittoa, mutta: olisi väsynyttä lukea jokaista kohtausta kuin piru Raamattua. Kyseessä on tylsä sotaelokuva. Kissanaisen näyttelemä juonikas kuningatar haastaa riitaa fantasiaväen kanssa, joten P-tahto hakee hätiin kaltaisiaan sarvikeijuja ja leffa loppuu. Tyylivalintoja ovat nihkeys ja kiiltokuvamaisuus. Nihkeyttä tarvitaan konfliktia alustettaessa, mutta jo P-tahdon tunnussävelet ovat synkkiä, ja hänen ja prinsessan elinikäinen suhde on pinnallinen ja helposti häirittävissä, joten minkä unelman vuoksi tässä taistellaan?

Enkö muka huomannut, että hihittävät tontut vetävät letkajenkkaa sateenkaaren päällä keijut perseessä keijupölyttääkseen kukkakedon karkkiväriponit? Huomasin, mutta jos osa-alueen poistaminen ei vaikuttaisi juoneen, osa-alue ei vaikuta juoneen. Tämä maailma ei ole elossa. Kumpikaan sarjan ohjaajista ei osaa tehdä Pahantahtoisen goottiangstilla sitä, mitä on tehnyt Tim Burton tai vaikka Ville Valo tai Nemi-sarjakuva. Vähä-älyisiä ällösöpönukkeja ja kuivia uhoajia viskotaan keskeisen epäonnistumisen ympärille. Lähinnä julma Kisutar tietää, mitä hän haluaa.

Ensimmäisen osan kerronta tyrittiin amatöörimäisesti, jatkeen ollessa simppelimpi pitkitetty tusinatuote. Kuvastoon on palanut tuohta, enkä väittele makuasioista, jos itket ja kuolaat. Koomani katkaisi sarvikeijujen saari, joten tuohon kulttuuriin tutustuminen voisi olla uusi alku, mutta kylmäksi pikainen kiertoajelu jätti. Konflikti on uuvuttavan identtinen mm. Cursed- ja Carnival Row -sarjoihin nähden. Kirjava keijuporukka (fey tai fae) symboloi aina ja tietenkin ihmiskunnan monimuotoisuutta. Minä en ole se tyyppi, joka kysyy, onko monimuotoisuus turvallista, kun virnistelevä päähenkilö liihottaa lopussa korpeen lapsien kanssa, ellei signaaleja sotkemalla sotketa. Tykkäisitkö, jos Jafar laulaisi taikamattobiisin "ehdotellessaan" Jasminelle?

Omistan muuten kaksi Maleficent-figuuria. Myhäilin, kun sain yhden Disney Infinity -peliarvostelun yhteydessä, koska en tosiaankaan olisi ostanut sitä, mutta sitten ostin sen, koska hukkasin sen päähineen hetkeksi ja tahdoin pitää kokoelmani täydellisenä. Ostin siis myös rappiopaskaksi toissapäivänä haukkumani Boba Fettin. Saatan olla Disney-fani hudeista huolimatta.